Seuraa meitä somessa:

Hämeenlinna - LP-Vampula

28.09.2021

Lentopallokerho esittäytyy kotiyleisölle

Hämeenlinnan Lentopallokerho pelaa tiistaina kauden toisen kotiottelunsa, mutta vasta ensimmäisen kotiyleisönsä edessä Loimua-areenassa. Hämeenlinnalaisten Mestaruusliiga-kausi 2021–2022 alkoi viime torstaina mainiosti Kyyjärvellä, kun se kaatoi Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkueen erin 3–0.

Vastaan Lentiskerho saa vieraita Huittisista, kun sunnuntaina kautensa uuden päävalmentajansa Ziga Kosin johdolla aloittanut LP-Vampula saapuu Hämeenlinnan kello 18.30 alkavaan otteluun. Vierasjoukkueen sarja-avaus sujui mainiosti. LP-Vampula kaatoi kotisalissaan vierailleen rovaniemeläisen WoVon erin 3–0. Joukkueen tehokkain pelaaja oli Marika Välimäki tehoilla 13 (+9). Huittislaisten riveissä nähdään tällä kaudella myös muutaman kauden Lentiskerhoa edustanut keskipelaaja Laura Laukkanen, joka ylsi ensimmäisessä ottelussa kahdeksaan pisteeseen.

Lentiskerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia odottaa tiistain ottelusta kovaa testiä.

–Näin heidän turnauksessa pelaamaansa neljä harjoitusottelua, ja uskonkin, että edessä on mielenkiintoinen peli. Taso nousee hieman Kuortane-ottelusta, ja meidän pitää ottaa seuraava askel pelaamisemme tasossa. Jokainen ottelu on tällä hetkellä meille mahdollisuus kasvaa, ja on hyvä saada vastaan eritasoisia joukkueita. Vampula on joukkue, joka pystyy haastamaan meidät kunnolla.

Kotijoukkue pääsee Vampulaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin avausotteluun Kuortanetta vastaan.

Hämeenlinnan Lentopallokerho–LP-Vampula tiistaina 28. syyskuuta Loimua-areenassa kello 18.30. Ottelu on nähtävissä myös Ruutu-palvelusta.