Seuraa meitä somessa:

JymyVolley - Pölkky

22.11.2020

Harjoitusten hyvä vire kentälle

JymyVolleyn riveissä ensimmäisen ottelunsa sunnuntaina Hämeenlinnassa pelannut passari Venla Hyttinen luottaa Jymyn lyövän neljän ottelun tappioputken poikki viikonvaihteessa, kun harjoituksissa huokuva hyvä vire ja tekemisen meininki saadaan siirrettyä myös kentälle.

– Harjoituksissa olemme painottaneet hyökkäyspelissä rohkeita ratkaisuja. Tekeminen harjoituksissa on ollut vahvaa. Se pitää nyt viikonvaihteessa saada kentälle, niin pääsemme iloitsemaan onnistumisista, Hyttinen painottaa.

Viimeiset viisi vuotta Riiassa pelannut Hyttinen on ollut Jymyn mukana kaksi viikkoa. Hän on pelannut aiemmin naisten lentopallon mestaruusliigaa Liiga Euran ja LP Viestin riveissä ennen Riian vuosiaan.

– Hämeenlinnassa tulin kentälle toisen erän lopulla ja kolmannen pelasin lähes kokonaan. Edellisestä liigapelistä oli viisi vuotta ja mukavalta tuntui päästä pelaamaan.

Hämeenlinnassa Hyttisen mukaan näkyi kahdessa ensimmäisessä erässä rohkeiden ratkaisujen puuttuminen.

– Kolmannessa erässä saimme paremmin otetta. Jos sillä meiningillä olisimme pelanneet alusta lähtien, niin olisimme kamppailleet erävoitoista.

Jymy saa vastaansa sunnuntain kotiotteluun sarjakakkosen Pölkky Kuusamon. Joukkueet ovat kohdanneet kerran tällä kaudella Kuusamon voittaessa kotonaan 3-0. Hyttinen on seurannut tarkkaan kotimaan liigaa ja on myös nähnyt Kuusamon pelejä videolta.

– Pölkky Kuusamolla on vahva syöttö. Meidän vastaanoton pitää toimia, niin pääsemme tekemään paikkoja. Lähtökohdat kotiotteluun ovat hyvät.

Ennen sunnuntain kotiottelua Jymy matkaa lauantaina Liiga Plokin vieraaksi Pihtiputaalle. Pihtiputaalla on kuuden pelin tappioputki alla. Jymyllä on neljä peräkkäistä tappiota. Selvää on, että molemmat joukkueet haluavat lyödä tappioputken poikki.

– Odotan tiukkaa peliä, sillä molemmat ovat voitonnälkäisiä. Lähdemme hakemaan voittoa, mutta mitään ei tule ilmaiseksi, Hyttinen muistuttaa.

Hyttinen toteaa, että viiden vuoden aikana liigassa on tapahtunut paljon. Suomalaispelaajia on päässyt ulkomaan kentille ja kehitystä on tapahtunut.

– Uusia nuoria kotimaan pelaajia nousee liigajoukkueisiin ja se kertoo hyvästä juniorityöstä. Jymy on siitä hyvä esimerkki. Jymyssä on tehty pitkäjänteistä juniorityötä ja on hienoa nähdä, kun se tuottaa tulosta.

JARI HAKALA