Seuraa meitä somessa:

WoVo - LP Viesti

28.02.2021



Otteluennakko: WoVo Rovaniemi – LP Viesti

Lähtölaskenta runkosarjan loppuun käynnistyy tulevana sunnuntaina, kun WoVo Rovaniemi pelaa kolmanneksi viimeisen runkosarjaottelunsa LP Viestiä vastaan kovien panosten alla. Ottelu Santasport Lapin Urheiluopistolla käynnistyy ilman katsojia klo 17:00. Kiivaassa kamppailussa otteluisäntänä toimii Lapin AMK ja kotisohville ottelun lähettää Ruutu.

WoVo tarttui viikko sitten otettavissa olevaan oljenkorteensa kukistamalla OrPon kotisalissaan lukemin 3-2. Kahden sarjapisteen myötä rovaniemeläiset nousivat sarjataulukossa Puijo Wolleyn ohi sijalle yhdeksän, mutta ennen kauden alkua asetetun tavoitteen tiellä on edelleen JymyVolley.

WoVon ja JymyVolleyn piste-ero ennen viikonlopun otteluita on kaksi pistettä, joten on sanomattakin selvää, että sunnuntaina pelataan isoista asioista. WoVolla on yksi ottelu hyvää Jymyyn nähden, sillä nurmolaisilla on jäljellä enää ottelut Hämeenlinnaa ja runkosarjan voiton varmistanutta LP Kangasalaa vastaan.

Koronarajoitukset ovat puhuttaneet tällä viikolla paljon. Ensin rajoituksia kiristettiin siten, että yleisötapahtumissa olisi sallittu 20 katsojan määrä, mutta eilisen päivityksen myötä tuo luku supistui kuuteen. Näin ollen WoVo pelaa jäljellä olevat kotiottelunsa ilman kannustavaa kotiyleisöä.

Päävalmentaja Teemu Mäkikyrö uskoo, ettei tyhjille katsomoille pelaaminen tee joukkueen tekemiseen suurta vaikutusta.

–Totta kai kannustuksen uupuminen on harmillinen homma, mutta olemme monella paikkakunnalla tottuneet jo vastaavaan. Terveysturvallisuus edellä tässä täytyy edetä ja pitää fokus omassa tekemisessä. Tiedämme, että meitä kannustetaan kuitenkin kotisohvilta käsin ja se ajatus lämmittää varmasti pelaajienkin mieltä, Mäkikyrö kommentoi.

Runkosarjan kakkospaikkaa hamuava LP Viesti pelaa parhaillaan kolmen ottelun viikkoa. Torstaina joukkue kävi hakemassa puhtaan voiton Kuopiosta ja lauantaiksi matka jatkuu Kuusamoon ennen Rovaniemellä pelattavaa viikon päätöstä.

Moninkertaisen Suomen mestarin joukkue on tälläkin kaudella laatupelaajia täynnä, mutta riittääkö jaloissa puhtia vielä sunnuntaina? Venymistä WoVolta vaaditaan, eikä LP Viestin kaataminen ole tuulesta temmattua, sillä viime kevään vastaavassa taistossa WoVo onnistui Tomi Lemminkäisen luotsaaman joukkueen kaatamaan Santasportilla 3-2.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti Salossa. LP Viesti on voittanut molemmat kolmessa erässä Iina Andrikopouloun, Anna Czakanin sekä Anniek Siebringin tähdittämänä. WoVoa ovat viime kierroksilla kannatelleet puolestaan Saana Lindgren sekä Oona Viljanen hyvillä esityksillään. Myös Riikkaliisa Kärkkäinen on tuonut kaivatun aseen takaisin palattuaan täyteen pelikuntoon.

Unohtaa ei sovi myöskään joukkueiden liberoita, sillä sekä Outi Polso että LP Viestin Netta Laaksonen keikkuvat vastaanottotilaston kolmen kärjessä, ja Janina Lainekin esiintyi edellisessä ottelussa edukseen.

Jännittävä lentopalloilta käynnistyy Ruudussa fanikameralähetyksen voimin klo 16:50.

Mestaruusliigan ottelu: WoVo Rovaniemi – LP Viesti, sunnuntaina 28.2. Santasport Lapin Urheiluopistolla klo 17:00.