Seuraa meitä somessa:

Etta - VaLePa

26.09.2015

Mestaruusliiga-kausi pyöräytetään käyntiin Oulun Urheilutalolla lauantaina 26.9. klo 15:30, kun hurjasti vahvistunut Vammalan Lentopallo Sastamalasta saapuu ”pienen ja ilkeän” oululaisjoukkueen vieraaksi!

Ettan joukkue on kokenut paljon vaihtuvuutta viime kaudesta, sillä moni avainpelaaja on vaihtanut maisemaa viime kauden jälkeen. Tilalle kuitenkin Etta on saanut kovan luokan korvaajia esimerkiksi viime kaudella mestaruuden voittaneen Markus Väisäsen muodossa. Lisäksi Savon oma pomppuihme Eetu Pennanen liittyi oululaismiehistöön Anssi Hakalan tukipilariksi yleispelaajaostastolle.

Etta joutui vielä kesän lopussa pelaajakaupoille, kun Ville Sorvoja loukkaantui koko kaudeksi ja tilalle hakkurin tontille hankittiin yhdysvaltalaista verta reilun parin metrin verran Dean Bittnerin muodossa.

Etta lähtee otteluun hyvistä asetelmista, sillä harjoituskaudella kymmenestä pelatusta harjoitusottelusta Olli Kuoksan luotsaama joukkue voitti peräti yhdeksän. Viimeisin kotiottelu varmasti loi uskoa oululaispelaajien tekemiseen, sillä joukkue haki 3-2-vierasvoiton aina vaikeasta Kokkolan Hollihaasta.

VaLePan nimilistaa katsoessa joukkue näyttää hurjalta: Mikko Esko, Olli Kunnari, Urpo Sivula, Elviss Krastins… Nimilista kuulostaa hyvin pitkälti parin vuoden takaiselta maajoukkueelta. Siihen kun lisätään Mestaruusliigan elittiin kuuluva keskitorjuja Eduard Venski, on Vammala tällä kaudella hurjalla joukkueella liikenteessä.

Etta kuitenkin lähtee pelaamaan ”tuli silmässä” ja hakemaan isoa voittoa heti kättelyyn. Tätä lentopalloherkkua ei missään nimessä kannata missata!

MITÄ: Huippulentopalloa Etta – Vammalan Lentopallo
MISSÄ: Lauantaina 26.9. klo 15:30 Oulun Urheilutalolla
ERIKOISTA: Ottelu starttaa Mestaruusliigakauden 2015-2016. Muut joukkueet aloittavat pelaamisen vasta päivää myöhemmin.

Ottelun tilastosivu löytyy tästä

Mika Rajala/Etta