Seuraa meitä somessa:

Kokkolan Tiikerit - VaLePa

06.12.2023

VaLePa Kokkolaan – ottelussa tuplapanos

Ennen joulutaukoa pelaa Tiikerit vielä kolme kotiottelua. Niistä ensimmäinen pelataan keskiviikkona, eli itsenäisyyspäivänä, kun yksi vahva mestariehdokas VaLePa saapuu Kokkolaan.

Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Kampushallissa ja se alkaa jo kello 15.00. HUOM AIKA!

Sarjapisteiden lisäksi panoksena on pääsy cupissa neljän parhaan joukkoon, eli lopputurnaukseen. Ottelussa on siis tuplapanos.

-Isot panokset. Tavallista isompi peli meillekin, tiikerivalmentaja Mikko Keskisipilä toteaa.

-Kampus on meille outo paikka, mutta onneksi siellä päästään muutaman kerran harjoittelemaan ennen keskiviikon ottelua. Uusi paikka voi meille olla jopa piristysruiske.

Tiikerit odottaa otteluun runsaasti yleisöä.

-Toivottavasti saadaan hyvä tunnelma. Vastus on kovin mahdollinen.

Molemmat joukkueet kokivat viikonloppuna tappion. Tiikerit hävisi Loimaalla 1-3, VaLePa puolestaan Akaa-Volleyn vieraana samoin lukemin.

Yleisölle on lentopallon lisäksi tarjolla muutakin ohjelmaa. Otteluisäntä Osuuspankki tarjoaa torttukahvit ennen ottelun alkua. Kokkolan Lauluveikot esittää Finlandia hymnin.

Tervetuloa!