Seuraa meitä somessa:

Loimu - Hurrikaani PV1

18.03.2023

Kerttulaan oranssia väriä lauantain play off -avaukseen

Loimun lähtee pitkästä pääsarjahistoriastaan 2000-luvun jaksoa tarkasteltaessa harvinaisen hyvistä asetelmista pudotuspeleihin. Runkosarjan kolmonen saa vastaansa kuudenneksi sijoittuneen Hurrikaani-Loimaan. Joukkueiden keskinäiset ottelut menivät runkosarjassa Hurrikaanille 2-1. Samoin loimaalaiset veivät jälleen nimiinsä Varsinais-Suomen paikallisherruuden merkiksi jaettavan Siljan maljan, joten Loimun paremmasta runkosarjan sijoituksesta ja kotiedusta huolimatta ottelupariin lähdetään tasaväkisestä alkutilanteesta.

Hurrikaanin Mestaruusliigaan noususta, eli vuodesta 2007, lähtien kiihkeitä kamppailuja paikallispelihengessä niin kentällä kuin katsomoissakin iskeneistä joukkueista toinen selviää välieriin kolmella voitolla. Lauantaina Raisiossa iskettävän ensimmäisen osaottelun jälkeen toinen isketään jo sunnuntaina Loimaalla, jonne Loimu järjestää bussikuljetuksen. Kolmas ottelu pelataan varmuudella keskiviikkona Raisiossa ja sen jälkeen pelataan vielä tarvittaessa perjantaina Loimaalla ja sunnuntaina Raisiossa.

Molempien joukkueiden päävalmentajat ovat lähdössä ensimmäisiin pudotuspeleihinsä nykyroolissaan, mutta Loimun puolella apuvalmentaja Kari Raatikaiselta löytyy kokemusta pudotuspeleistä vaikka muille jakaa. Kentän puolella nähdään jokaisella pelipaikalla mieleniintoisia ja tasaisia kaksinkamppailuja eikä vaa’an voi sanoa kallistuvan minkään roolin kohdalla selvästi toisen joukkueen puolelle. Niinpä voiton avain tuleekin varmasti olemaan se, että kumpi joukkue saa pidettyä oman tasonsa paremmin ja pudotuspelipaineista huolimatta virhemääränsä kurissa.

Ensimmäisen puolivälierottelun isäntänä toimii Raision kaupunki. Menossa mukana on myös muita Loimun yhteistyökumppaneita. Hankkija jakaa Loimun kannattajille päähän laitettavaksi 100 kappaletta legendaarisen oranssin lippiksen nykyaikaistettua versiota ja Safire, Raisio Center sekä TK-Service jakavat 200 kappaletta oransseja t-paitoja. Oranssia jaetaan niin kauan kun tavaraa riittää ja niiden saamisen edellytyksenä on laittaa ne päälle ottelussa.