Seuraa meitä somessa:

TUTO Volley - AC Oulu Volley

09.02.2026

Liigan uusi tulokas ensi kertaa Kupittaalle  

Pitkästä aikaa lentopalloliigaan saatiin uusi joukkue täksi kaudeksi, kun mukaan tuli AC Oulu Volley.

TUTO Volley kohtasi nousijajoukkueen jo viime marraskuussa, silloin kotiottelu pelattiin Salossa. Siinä ottelussa vierasjoukkue kylvetti kotijoukkuetta oikein selvästi numeroin 3-0. Alkukaudesta tulosta voitiin pitää yllätyksenä, mutta kauden edetessä AC Oulu Volley on esittänyt niin valmiita otteita, että joukkue kuuluu ehdottomasti korkeimmalle sarjatasolle.

Kauden alun jälkeen ovat joukkueiden rosterit eläneet. TUTO Volleyn passarivaihto on jo tutuksi tullut moneen otteeseen.

Oulun kokoonpanossa riittää nuoruutta ja kokemusta. Kokemusta parhaasta päästä edustaa vasta kesken kauden tositoimiin päässyt Jan Helenius. Helenius oli merkittävä tekijä TUTO Volleyn viimekauden pronssijoukkueessa. Hän ei tilastoissa esiinny kovinkaan korkealla, mutta loistaa otteluissa monipuolisuudellaan ja peliälyllään. Päävalmentaja Sami Kurttila on käyttänyt vaihto-oikeutta todella runsaasti, parhaimmillaan erän aloittanut kuusikko on vaihdettu kokonaan.

TUTO Volleyn valmentajan Mika Rantasen mietteet tulevasta ottelusta:

- Maanantaina päästään pelaamaan sarjataulukon kolmosta vastaan jo neljännen kerran. Nyt päästään ensimmäistä kertaa Kupittaan kotisalissa haastamaan Oululaisryhmää ja parantamaan viimeisen 1-3 tappion tulosta. Heleniuksen paluu viime kauden kotisaliin tuo varmasti lisäpanosta otteluun. Varmaa ainakin on, ettei TUTO Volley anna helpolla yhtään erää Kupittaalla ja aikoo käyttää runkosarjan viimeisen kohtaamisen Oulun kanssa lisäpisteiden hankkimiseen.

AC Oulu Volley on vieraissakin voittanut muutamia otteluita. TUTO Volley taas ei ole Mikko Eskon tultua joukkueeseen hävinnyt yhtään kotiottelua. Kumman sarja saa jatkumoa, nähdään Kupittaan maanantai-illassa.

Kummalla on päivän pelivire kohdallaan tullaan näkemään Kupittaan Palloiluhallissa maanantaina 9.2.2026 klo 18:30!