Seuraa meitä somessa:
TwiittaaMiehet
VaLePa - Tiikerit
23.02.2020
Lauantain Hurmoksesta Tiikeri-jahtiin sunnuntaina
Kalaneuvos isännöi sunnuntaina mielenkiintoista kamppailua Kokkolan Tiikereitä vastaan. VaLePa ja Tiikerit kävivät takavuosina kiihkeitä kampailuita mestaruuksista. Edelleen keskinäisissä otteluissa on erityistä hohtoa. Viime kevään puolivälierissä Tiikerit pisti pukkipaidat tosi ahtaalle. Nyt olisi VaLePan revanssin paikka, Tiikerit vei kotonaan edellisen kohtaamisen 3-2.
Tiikereillä ei ole tällä kaudella yhtään ulkomaalaisvahvistusta ja joukkue on varsin nuori, sillä joukkueen keski-ikä on vain 22 vuotta. Mikko Keskisipilä on tehnyt hyvää työtä joukkueen valmennuksessa ja Tiikerit on voittanut VaLePan lisäksi mm. Savo Volleyn.
Tiikerilauman kokeneemmasta päästä on seuran iki-ikoni Antti Leppälä, hän on itseoikeutettu joukkueen kapteeni. Iloinen Leppälä pitää keskiverkolla vastustajat kurissa ja omat kannattajat hyvällä päällä. VaLePan liigauransa aloittanut Rami Rekomaa on keskitorjujana ottanut hurjia kehitysaskeleita ja on tärkeä pelaaja joukkueelle.
Tiikereiden yleispelaaja Jiri Hänninen on Tiikereiden kantava voima. Hänen pelissään on taitoa, voimaa ja tekniikkaa aina tilanteen mukaan. Kannattaa seurata tarkkaan. Myös 21-vuotiaan passarin Anton Välimaan peliä on ilo seurata. Hyvän passipelin lisäksi hän on loistava puolustuspelaaja. Puolustuspelin lukko on Välimaan ikätoveri libero Niklas Breiliin. Breiliin johtaa Prolibero kilpailua.
VaLePa pääsee peliin hyvän harjoitusviikon jälkeen. Mielenkiintoista nähdä millaisilla miehityksillä valmentajakaksikko Janne Kangaskokko ja Matti Alatalo lähtee peleihin. Peli kulki Siilinjärvellä loistavasti. Iloisin asia pelissä oli nähdä jälleen Markus Kaurto tositoimissa. VaLePan joukkuetta olen jo esitellyt aika monta kertaa, joten antaa joukkueen tällä kertaa esitellä itse itseään http://www.valepa.fi/joukkue/.