Seuraa meitä somessa:
TwiittaaNaiset
LP Kangasala - Hämeenlinna, Välierä 4
04.04.2025
Välieräsarja palaa Kangasalle
Odotetun tiukaksi osoittautunut välieräpari ottaa neljännen kerran yhteen perjantaina Kangasala Areenalla. Kangasala johtaa ottelusarjaa 2-1 voitoin. Molemmat LP Kangasalan voitto-ottelut ovat päättyneet 3-2, kun taas maanantaisessa kohtaamisessa kotijoukkue Hämeenlinna otti suvereenin 3-0 voiton.
LP Kangasalan pelaamisen taso on vaihdellut runsaasti otteluiden sisällä ja jopa erien sisällä. Peli kulkee aika ajoin mallikkaasti, romahtaen taas äkillisesti lukuisien helppojen virheiden myötä. Tästä erinomaisena esimerkkinä keskiviikkona Hämeenlinnassa pelattu ottelu. Ottelu tuntui vielä kolmannessakin erässä olevan hyvin Kangasalan hallussa, kunnes Hämeenlinnan kuusikkoon vaihdettu Kerttu Kilpinen muutti ottelun rytmiä ja johti kotijoukkueen 2-2 tasoihin. Kangasala aloitti viidennen erän vahvasti ja johti erää jo 14-8 kun tekeminen kipsasi Jenna Ylivainion syöteltyä tilanne aina 13-14 saakka ennen viimeistä niittiä.
Playoffien luonteeseen kuuluu kuitenkin, että vain voitot lasketaan ja ne merkitsevät. Ja niinpä perjantaina peli alkaa taas tilanteesta 0-0. Kuinka pelaajat ehtivät palautumaan ja löytävätkö valmentajat uusia heikkouksia vastustajasta. Siinä kulminaatio pisteitä tulevaan viikonloppuun. Fysiikan väsyessä myös henkinen vahvuus nousee normaalia isompaan rooliin, erityisesti erien lopuissa.
Tähän mennessä sarja on tietyllä tavalla ollut hakkureiden Pöllänen – Dambrehte taistelu, jossa Pöllänen on päässyt niskan päälle. Kolmannessa ottelussa Dambrehte hyytyi vaihtopenkille 6 -3 tehoin, mutta aiemmin pieneen rooliin jäänyt Kilpinen paikkasi erinomaisesti latvialaisen. Molemmat joukkueet ovatkin käyttäneet rosteriansa laajalla rintamalla. Ketä hyppää kentälle perjantai illan otatuksessa? Sen näet livenä Kangasala Areenalla pe 4.4. klo 18:30 alkaen. Kun jääkiekko hetken puhaltaa Tampereella, on aika suunnata kohti oksaa ylintä. Jollet pääse paikalle, näet kaikki kevään ratkaisupelit myös Ruutu plussalta