Seuraa meitä somessa:

AC Oulu Volley junaili vierasvoiton Raisiosta

11.01.2026

AC Oulu Volley teki tuloksekkaan junaretken sunnuntaina Raisioon, kun se haki täydet sarjapisteet Kerttulan liikuntahallista puhtaalla 0-3 (18-25, 22-25, 21-25) voitolla. Loimulle tappio oli viides perättäinen.

Vierasjoukkueen päävalmentaja Sami Kurttila kritisoi ottelun jälkeen tuplavierasreissujen puuttumista, mutta tuloksellisesti ainakin tämä sunnuntaina aamulla alkanut ja maanantaina aamuyöstä päättyvä junaretki oli oululaisille onnistunut.

Ottelu alkoi tasaisesti, mutta vieraiden repäistyä 6-9 johtoaseman oltiin Loimun ensimmäisellä aikalisällä. Vieraiden rytmi ei kuitenkaan sen myötä kadonnut, vaan erän loppuun asti mentiin pienessä vierasjoukkueen johtoasemassa, vaikka Loimun hakkurina Veeti Nikkisen edelleen poissa ollessa pelaavat Hugo Kadi virittikin lopussa kotijoukkueelle pientä kiriä.

Toinen erä noudatti puoliväliin asti ensimmäisen kaavaa, mutta Loimun noustua lähes rinnalle 12-13 lukemiin, repäisi vierasjoukkue etumatkansa takaisin tekemällä neljä seuraavaa pistettä. Toisen erän lopussa Loimun toivoa nosti torjunnoillaan Joaquin Layus, mutta paria pistettä lähemmäs ei kotijoukkue päässyt.

Pitkä erätauko ei tällä kertaa muuttanut joukkueiden voimasuhteita, vaan se noudatti pitkälti ensimmäisten erien kaavaa. Tällä kertaa Loimu nousi jopa pisteen päähän Kadin ässällä tilanteessa 21-22, mutta sarjataulukon nelospaikkaa hallussaan pitävä oululaisryhmä ei antanut yllättää itseään.
Molempien joukkueiden hakkurit tekivät 18 pistettä, Loimun Hugo Kadi tehoin +9 ja AC Oulu Volleyn Samuel Jackman +14. Loimusta muut pelaajat eivät päässeet kaksinumeroisiin pistelukuihin, mutta pelaavaan kokoonpanoon palanneen keskipelaaja Joaquin Layusin 8 pistettä tehoin +8 on kuitenkin maininnan arvoinen. Vieraista yleispelaaja Aleksi Hänninen ja keskipelaaja Matthew Gentry tukivat Jackmania luvuin 11 +7. Ottelun parhaiksi pelaajiksi valittiin kotijoukkueelta Kadi ja vierailta Hänninen. 

Ottelun ProLibero oli vieraiden Tatu Hakkarainen.

Loimun seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 21. tammikuuta, kun VaLePa saapuu Kerttulaan. Silloin Kerttulaan saapuu myös Masked Singer -ohjelmasta tv-julkkikseksi noussut Myllykkä, jonka kotipesässä Kauppakeskus Myllyssä Loimu kävi lauantaina vierailulla esittelemässä toimintaansa ja markkinoimassa niin junioriurheilua kuin liigapelejäkin.

Aleksi Hänninen, AC Oulu Volley:

Ensimmäinen kierros lähti meiltä hyvin käyntiin, mutta sitten tahti hidastui vähän ja tuli pidempi tappiputki. Vastustajat alkoivat tuntea meitä paremmin ja ei kehitytty samassa tahdissa. Syöttöpeliä on nyt saatu fiksattua. Oma pelini oli tänään hyvä peruspeli. Syöttö- ja vastaanotto hyvää, mutta hyökkäyksessä vielä parannettavaa.

Hugo Kadi, Loimu:

Kaiken kaikkiaan olen omaan tekemiseen tyytyväinen, mutta toivon että olisin voinut tehdä vielä vähän enemmän. Tänään lukuni paperilla ovat hyvät, mutta kolmannen erän ratkaisupisteissä tein muutaman virheen ja toivon että olisin hoitanut toisin ne tärkeät pisteet lopussa. Teknisesti meillä on kaikki eväät voittaa pelejä, mutta henkisellä puolella on töitä tehtävänä.

Sami Kurttila, AC Oulu Volley:

3-0 lämmittää mieltä. Loimu on hyvä joukkue, vaikka sarjataulukko ei sitä kerrokaan. Me opetellaan vielä vähän matkustamista, kun joku fiksu on keksinyt näitä yksittäisiä pelejä. Me käydään kuukauden sisään monta yksittäistä peliä pelaamassa ja se on taloudellisesti mahdotonta tulla päivää ennen tänne. Joulutauon aikana puhuttiin meidän syöttämisestä ja pelaajat ovat ottaneet siitä hyvin kopiksi. Meidän syöttökontrolli antaa nyt mahdollisuuden torjunta-puolustuspelaamiselle.

Luis Salgado, Loimu:

Ei ole helppoa nyt meillä. Olemme tehneet viime päivinä paljon töitä salilla ja pitäneet palavereja ennen tätä peliä. Meidän pitää oppia virheistä ja nousta nopeasti vaikeista hetkistä seuraaviin palloihin. Hugo on tehnyt hyvin hommia ja auttaa joukkuetta hyvin kentällä.

Raision Loimu - AC Oulu Volley 0-3
18–25, 22–25, 21–25
Koti:Kadi 18/+9, Layus 8/+8, Roquet 7/+3
Vieras:Jackman 18/+14, Hänninen 11/+7, Gentry 11/+7

MVP:t
Hugo Kadi, Loimu
Aleksi Hänninen, ACO

PROlibero
Tatu Hakkarainen, ACO

Katsojia 565

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin