AC Oulu Volley kävi Akaassa varastamassa kotiedun
Kuten pitkin kevättä on nähty, Mestaruusliiga on tasoittunut kauttaaltaan. KyKy-Betset osoitti sen Akaa-Volleyta vastaan jo puolivälierissä ja nyt oululaiset todistivat saman todeksi. Akaa-Volley voitti AC Oulu Volleyn runkosarjassa neljään otteeseen, mutta sai ensimmäisessä välieräkamppailussa tyytyä 1-3 (21-25,21-25,25-20,29-31) tappioon.
- No, enpä aio tämän tappion vuoksi yöuniani menettää. Nyt palautellaan huolella, huomenna bussilla Ouluun ja uutta matoa koukkuun, sanaili Akaan valmentaja Jani Niskakangas pelin jälkeen.
Niskakangas kiitteli jälleen kerran joukkueensa vastaanottoa, joka toimikin 63 prosentin tarkkuudella.
- Oululaiset saivat hyvin vaimennuksia ja puolustivat palloja peliin. Meidän pitää vaan olla päättäväisempiä erien lopussa.

Akaa-Volleyn hyökkäysten onnistumisprosentti oli kahden erän jälkeen vaatimattomasti 40. Tarkka vastaanotto antaa yleensä mahdollisuuden tehokkaampaan hyökkäykseen.
- Akaa-Volley antoi meille yhdeksän pinnaa kakkoserässä syöttövirheillä. Toki se helpotti meitä jonkin verran. Mutta olimme kyllä muutenkin hereillä heti ottelun alussa. Emme antaneet pitkän bussimatkan häiritä liiaksi, todisti oululaisvalmentaja Sami Kurttila.
Kokenut Kurttila tietää, että neljä voittoa vaativa välieräsarja on vasta alussa.
- Tällainen maratonhan tämä kamppailu on. Vielä on syytä pitää jalat maassa. Meillä on joka pelaajalla selkeät roolit ja päät pysyvät kasassa, kuittasi Kurttila haastattelijan kysymykseen passari Lasse Jäntin onnistuneeseen sisääntuloon neljännessä erässä.
Kun Jäntti asteli syöttöruutuun tilanteessa 20-15 Akaa-Volleylle, monet olivat jo varmoja ottelun venyvän viidenteen erään. Toisin kuitenkin kävi. AC Oulu Volley aloitti näyttävän kirin ja Kiipesi Kaapo Vanhatuvan vastapalloksi nostetun syötön turvin tasoihin 21-21. Siitä alkoi ratkaisuerän kisailu, joka päättyi lopulta oululaisten hyväksi heti heille tulleen ensimmäiseen ottelupalloon. Sen sai takoa joukkueensa parhaaksi palkittu Samuel Jackman. Sitä ennen Akaa-Volleylla oli kaikkiaan kuusi eräpalloa.
- Ottelu meni kuten me olimme suunnitelleet ja halusimme sen menevän. Tämä oli ottelusarjan kannalta hieno voitto, kun runkosarjassa saimme kokea pelkkiä tappioita akaalaisia vastaan, hymyili Jackman.

Akaa-Volleyn parhaana palkittiin ansaitusti passari Ville Kuukasjärvi, joka pääsi pitkän erätauon jälkeen rakentamaan joukkueensa hyökkäyksiä.
- No, pallo on pyöreä, kuittasi Kuukasjärvi haastattelussa kysymyksen siitä, miten hän käänsi ottelun kulun.
Kuten muutkin, myös armeijan harmaisiin astuva nuori passari muistutti, että kyseessä oli vasta ensimmäinen välieräottelu.
Ottelusarja jatkuu viikon vaihteessa Oulussa. AC Oulu Volley on saanut kotikaupunkinsa urheiluväen hienosti liikkeelle ja Kurttila odottaa katsomon täyttyvän sekä lauantaina että sunnuntaina.
Akaa-Volley - AC Oulu Volley 1-3
21–25, 21–25, 25–20, 29–31
Koti:Ropponen 18/+7, Mäkinen 14/+1, Seppänen 10/+7
Vieras:Jackman 19/+11, Helenius 14/+7, Gentry 11/+9
MVP:t
Akaa-Volley, Ville Kuukasjärvi
AC Oulu Volley, Samuel Jackman
Katsojia 619
Ottelukuvat
Ottelutilasto
Akaa-Volley johtaa ottelusarjaa 1-0. Neljällä voitolla finaaleihin
Kuvat: Immo Ruonala

Hurrikaanille kotivoitto välierän avauksessa
Hurrikaani-Loimaa vs. Savo Volley 3-2 (27-25,24-26,25-20,20-25,15-12)
Hurrikaani aloitti välierävaiheen kotivoitolla Savo Volleysta. Ottelu oli ensimmäisestä pallosta loppuun saakka tiukkaa pudotuspelivääntöä, missä savolaiset eivät päästäneet ennakkosuosikkia helpolla. Kun Aleksi Muukkonen (25pist. +17) ja Alek Rastamo (24pist. +13) olivat lähes pitelemättömiä, joutui kotijoukkue ylitöihin. Kahdessa ensimmäisessä erässä paremmuus ratkesi vasta jatkopalloilla ja yhtä tasaisena ottelu jatkui myös pitkän erätauon jälkeen.
Ottelun ratkaisu siirtyi lopulta viidenteen erään ja siinäkin edettiin piste pisteeltä. Hurrikaani puristi viidennessä erässä yhden vaihteen lisää ja pystyi pelaamaan parhaan hyökkäyspelinsä päätöserässä. Kotijoukkueen peli perustui tänään monipuolisempaan pelaamiseen, Viktro Viljamaan (23pist) ja Takumi Kameyaman (21pist.) ollessa joukkueensa tehokkaimmat. Tommi Siirilä nappasi seitsemän torjuntapistettä, kun kotijoukkue sai koko joukkueena saman verran.

Aleksi Muukkonen:
-Lähdettiin nauttimaan pelistä ja pelaamaan rohkeasti. Runkosarjassa ei voitettu Hurrikaanilta kuin erä. Viidennessä lähdettiin pelaamaan liian arasti.
Joel Laakso:
-Tiettyjä asioita tarkennetaan ja miten pelataan Savossa. Hyökkäyspelissä voidaan pelata paremmin. Ja samoin torjuntapeli jätti parantamisen varaa. Vain voitolla on väliä.
Arttu Keränen:
-Hurrikaani teki kolme pistettä enemmän. Tuloksesta pelataan ja pitkä sarja luvassa. Puutteista huolimatta ja saatiin Hurrikaani viidenteen erään.
Olli Kuoksa:
-Jos me voitetaan kotona vain tuolla erolla, niin varmaan se peli kääntyy sitten Kuopiossa Savolle. Pidetään kuitenkin kotietu.
Hurrikaani Loimaa - Savo Volley 3-2
27–25, 24–26, 25–20, 20–25, 15–12
Koti:Viljamaa 23/+10, Kameyama 21/+13, Häyrinen 16/+6
Vieras:Muukkonen 25/+17, Rastamo 24/+13, Siirilä 14/+12
MVP:t
Joel Laakso Hurrikaani
Aleksi Muukkonen Savo
Katsojia 748
Ottelukuvat
Ottelutilasto
Hurrikaani-Loimaa johtaa ottelusarjaa 1-0. Neljällä voitolla finaaleihin
Kuvat: Juuso Riponiemi




















