Seuraa meitä somessa:

Akaa, VaLePa ja Ducks sunnuntaivoittoihin

16.02.2020

Akaa-Volley ja VaLePa hakivat makeat vierasvoitot Iistä ja Siilinjärveltä, kun taas sunnuntaina ainoa kotivoittaja oli Ducks Vantaalla.

Akaa takoi tylyt lukemat Iin Urheiluhallin avajaisottelussa

Yli 500 henkeä oli pakkautunut Iin uuden Iisi-areenaksi ristityn hallin lehtereille, kun Akaa Volleyn nimekäs joukkue saapui hakemaan pisteitä. Akaalaiset saapuivat Iihin ilman ykköshakkuriaan Urpo Sivulaa, mutta siitä huolimatta Akaa väänteli Ettan nippuun hieman yli tunnissa, ja palasi kotimatkalle täydet sarjapisteet taskussaan. Etta ei päässyt Akaan vauhtiin mukaan ottelun alun jälkeen, ja jäi pahasti jälkeen joka osa-alueella. Akaa painoi ottelun poikki ja pinoon lyhyen kaavan mukaan suoraan 3-0 (17-25, 13-25, 19-25).

Iin uuden Iisi-areenan ensimmäinen kilpailutapahtuma sai arvoisensa tuomitsijan, kun päätuomaritorniin kipusi 542:n pääsarjaottelun verran pääsarjakokemusta. Päätuomari Ilmo Natunen toimi pitkään myös valmentajana, Napapiirin Pallokettujen huippuvuosina valmennettaviin kuului myös muuan Olli Kuoksa.

Avauskokoonpanot
Etta: L.Jylhä, Marttila, Kontio, Väisänen, Niinivaara, Sorvoja, J.Jylhä
Akaa: Lankinen, Pennanen, Herrera, Naaber, Pitkänen, Pöllänen, Köykkä.

Etta aloitti ottelun vahvasti, painuen Lasse Jylhän jujulla ja Markus Väisäsen torjunnalla jo 3-0 -johtoon. Akaa aloittaa kovalla syötöllä, ja Ettan vastaanotto ei pysty täysin vastaamaan haasteeseen. Akaan parhaaksi palkitun virolaisjätti Mart Naaberin viuhuvalla keskihyökkäyksellä Akaa siirtyy 4-5 -johtoon, ja Ettan käskijä Olli Kuoksa reagoi tähän aikalisällä. Ettan 30 kilometrin bussimatka Oulun Taksipalvelun uudella minibussilla näkyi enemmän pelaajien jaloissa kuin Akaan yli 500km matka, sen verran kohmeessa olivat vastaanottajien jalat. Akaa siirtyi syöttö- ja torjuntaonnistumisilla selkeään johtoon, koko erässä torjuntoja kertyi 4 ja ässiä 3. Etta hiipi Juuso Kontion torjunnalla ja Janne Marttilan timanttisella kuutospaikan hyökkäyksellä kolmen pisteen päähän tilanteeseen 14-17, jolloin Akaan valmentaja Oliver Lüütsepp kutsui joukot ensimmäiselle aikalisälle. Aikalisän jälkeen Akaa ottaa taas kentän haltuun, ja Ville Sorvoja saa tilanteessa 15-22 tehdä tilaa Matias Sosunoffille, mutta erän kääntämiseen riittävää panosta ei Matankaan hatusta löytynyt, ja erä päättyi Panu Pitkäsen keskihyökkäykseen lukemiin 17-25.

Toinen erä aloitetaan samoilla kokoonpanoilla. Erän ensimmäisen pisteen tekee Juuso Kontio ovelalla toisen kosketuksen hyökkäyksellä, mutta tämän jälkeen alkaa Akaa Volleyn syöttöshow. Akseli Lankinen syöttää kaksi ässää ja muutenkin erittäin vaikeita aloituksia, ja Ettan viimein saatua putken poikki, on tilanne jo 1-8. Etta ottaa Nuutti Niinivaaran syöttövuorolla pari pistettä Akaata kiinni, mutta Pölläsen syötettyä kaksi ässää lisää ja tilanteen venähtäessä jo 6-14, tulee Juuso Kontion tilalle Ettan kuopus Aleksi Muukkonen. Vasta 17-vuotias ihmepoika takookin Ettan toiseksi parhaat tehot, mutta peliä kääntämään hänkään ei tänään kyennyt. Etta vaihtaa kentälle myös passari Mikael Kyllösen ja hakkuri Matias Sosunoffin, ja Akaa lepuuttaa Eddy Herreraa vaihtamalla tilalle Nico Nurmesniemen. Nuutti Niinivaaran vaikean syötön jälkeen Eetu Pennanen käy mainosaidan takana kaikesta päätellen moikkaamassa tuttuja, sen verran pitkään Eetu aidan toisella puolella viihtyi. Jotain kivaa siellä kyllä jaettiin, Eetu nimittäin päättää toisen erän kahteen ässäsyöttöön lukemin 13-25. Ässäsyöttöjä Akaa lateli toiseen erään kaikkiaan 8 kappaletta.

Kolmanteen erään Etta suorittaa pienimuotoisen nuorennusleikkauksen, kun aloittavaan kokoonpanoon jäävät Aleksi Muukkonen ja Matias Sosunoff. Nuorten miesten mielessä ei varmasti ole edes käynyt luovuttaa, vaan erää tahkotaan aiempaa tasaisemmissa merkeissä. Etta yrittää myös kovemmalla syötöllä vaikeuttaa vastaanottoa ja eliminoida keskihyökkäykset, mutta liigan paras vastaanotto ei ole pikku paineesta moksiskaan. Akaa hakkaa palloa joka paikalta, eikä Etta pääse torjunnalla hyökkäyksiin kiinni. Akaa ottaa muutaman pisteen eron, mutta Ettan taisteltua itsensä tasoihin 9-9, ottaa Akaa aikalisän. Lepohetken jälkeen Akaan torjunta jättää Ettan ilman mahdollisuuksia, ja tilanteessa 9-13 on Ettan vuoro ottaa aikalisä. Ettan virhemäärään ei aikalisälläkään löydy ratkaisua, ja Akaa hoitaa rutiinipelaamisella itselleen selvän johdon. Akaa peluuttaa ottelun lopussa vielä toista liberoa Jyri Niemeä, sekä Kuuselan kaksoisveljeksiä, joista Teemu lyökin ottelun poikki velipoika Mikon passista lukemin 19-25.

Parhaina pelaajina otteluisäntä Iin kunta ja sen puolesta Ii-Instituutti -lautakunnan puheenjohtaja Jari-Jukka Jokela, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Koskela ja kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Reijo Kehus, palkitsivat Akaalta puolet joukkueen 10:stä torjunnasta napanneen Mart Naaberin, ja Ettalta suurimman pistesaaliin keränneen yleispelaaja Janne Marttilan.

Parhaat pistemiehet
Etta: Janne Marttila 9/-4, Aleksi Muukkonen 7/+3, Nuutti Niinivaara 4/+3
Akaa: Eetu Pennanen 14/+8, Mart Naaber 10/+8, Enderwin Herrera 10/+8

Yleisöä 493.

Janne Marttila, Etta: Ei ollut kyllä meidän paras peli, otettiin pahasti turpaan pelin joka osa-alueella. Nyt ei auta muu kuin palata pajalle treenaamaan, ja seuraavassa pelissä ollaan kovempia. Kahteen ekaan erään hävittiin tänään syöttö-vastaanotto aivan satanolla, ei voi tulla yhtätoista ässää kahteen erään ja silti voittaa, eihän noista määristä päästä itse edes pelaamaan. Uusi halli oli mahtava paikka pelata, puitteet ja tunnelma olivat huippuluokkaa, mutta valitettavasti ite ei tänään oltu.

Mart Naaber, Akaa: Meillä oli tänään hyvä syöttö. Se auttoi myös torjunta ja puolustuspelaamista. Tämä on ollut meille hyvä kausi.

Oliver Lüütsepp, Akaa: Hyvin kontrolloitua peliä. Kuten Mart sanoi, hyvä syöttö ja riittävän hyvä torjunta-puolustus sen jälkeen. Emme myöskään lähteneet aliarvioimaan vastustajaa.

Olli Kuoksa, Etta: Onnea Akaa, ja kiitos Iin kunta hienosta tapahtumasta. Olen pettynyt, ettei pystytty itse tänään tarjoamaan parempaa viihdettä. Täytyy ymmärtää se, että jos taito ei riitä niin se ei riitä, Akaan syöttö-vastaanotto oli tänään parempi. Akaa on kokenut joukkue, joka käytti säälimättä meidän heikkouksia hyväkseen, eikä tehnyt omiin syöttöputkiin virheitä. Kun vastaanotossa on vaikeaa, pitäisi sitä pystyä paikkaamaan muulla pelaamisella, eikä tänään siihen pystytty. Joukkueen pitää ymmärtää voittavan pelin elementit, ja tänään ne olivat kaikilta hukassa. Ensi viikolla palataan Urheilutalolle, ja vastassa on Savo. Vastus tuskin helpottuu, mutta me ollaan varmasti parempia silloin. (Lehdistön kysymykseen seurayhteistyöstä ja uudesta pelipaikasta): Etta on aika ison alueen keulakuva, ja meidän täytyy pystyä laajentumaan Oulun keskustasta, jossa ollaan tähän saakka pyöritty, sinne missä ihmiset on. Täälläkin, vain 30 kilometrin päässä, on jo eri yhteisö, ja jos me käydään uudessa yhteisössä, ehkä hekin tulevat Ouluun. On tärkeää myös tukea muitakin yhteisöjä ja junioriseuroja, ollaan pyöritelty mahdollisuutta ottaa myös Ii Volley sisarseuraksi.

LähiTapiolan pisteet
3 Lankinen Akaa
2 Pennanen Akaa
1 Muukkonen Etta

PROlibero
Köykkä Akaa

Ottelutilasto

 

VaLePalle revanssi Savosta

VaLePa otti revanssin viikon takaisesta kotitappiostaan Savo Volleylle. Jos numerot olivat Sastamalassa viikko sitten selkeät, olivat ne nyt Siilinjärvellä vielä selkeämmät, kun pisteet lähtivät vieraiden mukaan lukemin 0-3 (22-25, 15-25, 21-25).

- Kummallinen peli. Meillä oli viikko aikaa harjoitella ja valmistautua, ja sitten peli oli tuollaista p..kaa, puhkui kotijoukkueen paras pistemies Lelu Ojansivu taiston tauottua.

- Siinä mielessä kummallisia nämä meidän väliset kamppailut, kun ne tuppaavat aina menemään 3-0. Luulisi, että kun kaksi hyvää joukkuetta kohtaa, lukemat olisivat 3-2, ihmetteli Ojansivu.

Savo Volleyllä ei ollut siis pelejä edellisen VaLePa-kohtaamisen jälkeen.

- Meillä oli erittäin hyvä harjoitusviikko, ja vielä aamullakin kaikki näytti hyvältä, pohti puolestaan Savo volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.

- Meillä oli ilmeisesti harjoituksissa liian mukavaa. Henkilökohtaisella tasolla kaikki pelaajat eivät nyt olleet samalla viivalla valmistautumisessaan, ja se näkyi nyt pelissä.

- Vasta kolmannessa erässä peli oli ajoittain sen näköistä, mitä se meillä normaalisti on, sanoi Tuovinen.

Kolmannessa erässä joukkuetta herätteli vaihtomies Mikko Väliaho, joka tuli tappioasemassa syöttämään Jere Heiskasen tilalle. Keskipelaaja syötti vaikeita ja otti lisäksi muutamia makeita puolustuksia. Kiri ei kuitenkaan riittänyt, ja uudelleen erään mukaan päässyt vierasjoukkue kiri rinnalle ja ohi erä- ja otteluvoittoon asti.

Vastustajan valmentaja Janne Kangaskokko oli tyytyväinen oman joukkueensa valmistautumiseen.

- Olimme valmiita. Lisäksi saimme Markus Kaurton pitkästä aikaa kokoonpanoon, siihen pitää olla tyytyväinen. Annoimme lisäksi vain vähän pisteitä vastustajalle omilla virheillämme, analysoi Kangaskokko ottelua.

Vastustajan ikinuori passari Mikko Esko, 41 vee, pyöritti joukkueensa peliä mallikkaasti. Hänellä oli oma näkemyksensä edellisen ottelun toisenlaisesta lopputuloksesta.

- Silloin meillä oli hyvä peli alla ja Savo taapersi Ducksin kanssa, ja me ajattelimme, että oli tulossa helppo peli. Tänään olimme paljon paremmin valmistautuneita.

Esko otti myös kantaa Lelu Ojansivun aiemmin viikolla antamaan kritiikkiin Mestaruusliigan ottelumääristä.

- Kun pelejä on tähän tahtiin, tulee kaikille välillä ohipelejä, sanoi Esko.

Sunnuntaina Siilinjärven illassa Savo Volleylle taisi tulla sellainen.

LähiTapiolan pisteet
3 Esko VaLePa
2 Kaurto VaLePa
1 Ojansivu Savo

PROlibero
Mutka VaLePa

Ottelutilasto

Vantaa Ducksin hurmoksellinen voittoputki jatkuu, jatkuu, jatkuu, jatkuu, jatkuu ..

Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaa Ducks kohtasi Pohjois-Karjalan ylpeyden Karelian Hurmoksen Vantaan Korson Lumon hornankattilassa. Kohtaaminen oli runkosarjassa neljäs ja kaikki ovat päättyneet Vantaa Ducksin voittoon. Tänään Hurmos oli kuskin paikalla vain kolmannessa erässä. Vantaa Ducksin peli on nyt niin kuosissa, että peruspelilläkin Hurmos kaatui, selkeästi 3 – 1 (25 – 22, 25 – 13, 16 – 25, 25 - 16).

Kolme sarjapistettä jäivät Vantaalle ja Ducks nousi kuudenneksi kolmellakymmenellä sarjapisteellä. Joukkue kiitää nyt jo viiden ottelun voittoputkessa. Yleisöä oli Lumon lauteilla upeasti 534 katsojaa. Otteluisäntänä oli KattoTutka Oy – turvallinen kattojen ammattilainen.

Ensimmäinen erä meni tasaisissa merkeissä 14 – 14 tilanteeseen. Hurmoksen aloitussyöttö tuotti paljon syöttövirheitä. Pitkälti Hurmoksen virheillä Ducks nykäisi ja johti jo 20 – 16. Lopulta erä Ducksille pistein 25 – 22 Strugarin vahvalla lyönnillä käsistä pitkältä maisemaan. Hurmoksen hahmo erässä hakkuri Louhela. Ducks sai erän peruspelaamisella ja Hurmoksen virheillä. Molempien joukkueiden vastaanottoprosentti 70.

Toinen erä oli ns. teurastusta. Hurmoksella ei onnistunut mikään ja Vantaa Ducksilla. Hurmoksella vaihtui myös erän puolessa välissä passari Foleysta Tuomas Karjalaiseen. Mikään ei vaan auttanut. Marko Määttänen päätti erän väkevällä pipe-hyökkäyksellä. Akseli Milstein – Carmody toimi erässä erinomaisesti. Yksi Hurmoksen syömähampaista Mikko Räsänen vaihtui erän lopussa Juho Kaunistoon. Räsäsen tehot siihen mennessä 4/-4. Hurmoksella kahteen erään jo 10 syöttövirhettä ja vain yksi ässä. Ducksilla viisi syöttövirhettä ja 4 ässää. Eräpisteet 25 – 13 Ducksille.

Kolmannessa erässä Kaunisto siirtyi yleispelaajaksi ja Mikko Räsänen otti Ville Louhelan hakkurin paikan. Ja niinhän erässä kävi kuten usein käy pitkän erätauon jälkeen. Hurmos otti kuskin paikan ja ankkojen peli vaipui pallo pallolta. Tilanteessa 15 – 23 vaihtui kuusi Ducksin pelaajaa liberoa myöten. Vain Lauri Lehtonen sai pitää paikkansa, mutta koko kentällä oleva kuusi pelaajaa olivat uusia. Sekään ei auttanut. Hurmos otti erän selkeästi 16 – 25.



Neljänteen erään tuli sisuuntunut Vantaa Ducks. Marko Määttänen, Tommy Carmody ja Strugar ottivat roolia. Pian erä olikin tilanteessa 9 – 5. Strugarin syöttövuoro siivitti ankkojen nousukiitoa. Tilanteessa 12 – 5 Hurmos oli käyttänyt molemmat aikalisänsä. Milsteinin syöttövuoro muurasi erän lopullisesti ankoille. Stuart päätti sen tilanteeseen 19 – 13. Hurmoksen vastaanotto ei kestänyt ei Milsteinin eikä Strugarin pommisyöttöjä. Marko Määttänen murjoo erän nelosesta Ducksille pistein 25 – 16.

Otteluisäntä KattoTutka Oy palkitsi Vantaa Ducksin parhaana pelaajana Strugar ja Karelian Hurmoksesta Huus. PROLiberoksi arvovaltainen raati valitsi Pasi Hyvärinen.

Ottelun parhaat pistemiehet:
Vantaa Ducks: Bojan Strugar 19/+10, Tommy Carmody 11/+7, Toni Kankaanpää 9=+4
Karelian Hurmos: Bjarne Huus 11/+4, Juho Kaunisto 10/+7, Eugene Stuart 10/+7

Hakkuri Bojan Strugar, Vantaa Ducks

”Haluan onnitella koko joukkuetta ja staffia voitosta. Viides peli putkeen voitollisena. Meillä on todella hyvä henki jengissämme. Ensimmäinen erä oli lopulta todella tiukka. Toinen erä tuli meille helposti. Kolmannessa erässä ei toiminut side out eikä oikein mikään. Neljännessä erässä tartuimme jälleen mahdollisuuteemme. Tottakai olen tyytyväinen, että olen pistetilaston ykkönen. Koko ajan tietysti haluan parantaa omaa pelaamistani ottelu ottelulta”.



Valmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks

”Toki kolmannessa erässä oltiin tänään huolimattomia ja oikeastaan saatiinkin siinä mitä ansaittiin. Sitten taas neljännessä erässä joukkue näytti kovan luonteensa. Pystyttiin kasaamaan itsemme ja viemään koko peli 3 – 1 ja saatiin tärkeät kolme sarjapistettä. Peli kerrallaan mennään runkosarjan loppuun. Meillä on kuitenkin suht hyvä ohjelma. Hurrikaania vastaan tulevana viikonloppuna voidaan mitata meidän tasomme huippujoukkuetta vastaan. Tänään ei oltu supertasolla, mutta perustasollakin saimme pelin hoidettua. Harjoituksissa pitää vielä enemmän paneutua siihen, että pystymme paremmin hyökkäämään hyvästä vastaanoton jälkeen. Siinä on kehittämistä”.

Yleispelaaja Bjarne Huus, Karelian Hurmos

”Teimme ottelun ensimmäisessä erässä aivan liikaa syöttövirheitä. Kolmannessa erässä pärjäsimme hyvin, kun Räsänen siirtyi hakkuriksi ja Kaunisto tuli yleispelaajaksi. Neljäs erä oikeastaan ratkesi jo Strugarin syöttövuoroon”.

Päävalmentaja Aigars Birzulis, Karelian Hurmos

”Ei ollut helppo viikonloppu. Kaksi kovaa tiimiä vastassa. Ja tosiasiahan on, että tällä kaudella emme kertaakaan voittaneet Ducksia. Ducks on meille jonkinlainen musta aukko. Jokainen joukkue sijoilla kuudesta kymmeneen haluaisi saada pisteitä. Saatoimme olla pikkuisen väsyneitä, mutta valitettavasti teimme tänäänkin liikaa virheitä. Räsäsen siirto hakkuriksi ja Kauniston tulo auttoi meidät kolmannen erän voittoon. Haluan onnitella Ducksia voitosta”.

LähiTapiolan pisteet
3 Strugar Ducks
2 Millstein Ducks
1 Huus Hurmos

PROlibero
Hyvärinen Ducks

Ottelutilasto

  Takaisin