Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volley jatkoi voittoputkeaan Vantaa Ducksin kustannuksella

04.12.2019

Akaa-Volley ei antanut Vantaa Ducksille yhtään sarjapistettä kotisalissaan. Akaalaisten voittoputkeen tuli yhdeksäs merkintä lukemin 3–0 (25–13, 25–21, 25-16).

Ensimmäisessä erässä ja varsinkin sen alussa nähtiin muutama todella pitkä taistelupallo – Akaa-Volleyn torjunta vaimensi hyökkäyksiä tehokkaasti ja Ducksin kenttäpuolustus toimi hyvin.

Kotijoukkue pelasi kärsivällisesti pitkiä palloja ja käänsi ne lopulta itselleen. Näin ottelu käynnistyi akaalaisittain onnellisesti.
Kentän tehokkain ensimmäisessä erässä oli Akaa-Volleyn laitapelaaja Teemu Kuusela (6/+5). Laituri nosti Ducks-aloituksia 50 prosentin tarkkuudella ja päätti kaksi kolmesta hyökkäyksestä pisteen arvoisesti.

Toiseen erään Ducks sai paremman otteen. Se johti erän alkua, kun Akaa-Volley sortui useisiin virheisiin. Tilanne kääntyi kotijoukkueelle vasta erän puolivälissä, kun se lopetti ilmaisten pisteiden lahjoittamisen vastustajalle.

Tilastojen valossa kakkoserä oli lopulta varsin tasainen. Kuninkaaksi kruunattiin Vantaan Bojan Strugar (6/+6). Akaan pisteistä suurimman osan teki Urpo Sivula (6/+3).



Ratkaisevaa kolmatta erää mentiin tasatahtiin kymmenen pisteen tienoille. Sen jälkeen Akaan hyökkäyskalusto alkoi tehdä tuhojaan. Joukkue onnistui tasaisesti jokaisessa rotaatiossa. Kaikki kuusikkopelaajat pääsivät tehoissa plussan puolelle.

Vantaa Ducksin parhaana palkittiin Michael Milstein, joka odottaa seuraavasta Akaa-pelistä parempaa parin viikon päästä.

- Meistä ei oikein kukaan onnistunut tänään. Tullaan paremmin sitten ensi kerralla.

Akaa-Volleyn joukkueesta nostettiin parhaaksi Akseli Lankinen.

- Ollaan treenattu huolella ja meillä on tosi hyvä henki porukassa. Tämä näkyy kentällä. Kun otteluun saatiin tänään hyvä alku, niin se kantoi voittoon saakka.



Vieraiden valmentaja Juho Rajala myönsi, että Akaa oli vähän kaikessa parempi.

- Toisessa erässä vastaanotto meillä toimi ja sen vuoksi pysyttiin niin pitkään kyydissä. Viimeisessä suorastaan annettiin muutama pinna todella helpoilla virheillä. Noilla otteilla ei voi voittaa.

Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp oli tyytyväinen siihen, että joukkue onnistui kontrollimaan peliä loppuun saakka.

- Onnistuimme kaikilla osa-alueilla. Ja erityisen tyytyväinen olen Teemu Kuuselan otteisiin. Meillä on onneksi niin kovia pelaajia, että he joutuvat haastamaan toisiaan treeneissä. Se kehittää kaikkia.

Ottelun tehokkain pelaaja oli Akaan hakkuri Urpo Sivula (15/+10). Teemu Kuusela ylsi lopulta lukemiin (15/+9), vaikka toinen erä oli häneltä melko vaisu (3/-1). Vantaalaisten tehokkain oli Boja Strugar (13/+10).

Parhaat pelaajat
Akaa Akseli Lankinen
Ducks Michael Milstein

LähiTapiolan pisteet
3 Akseli Lankinen Akaa
2 Teemu Kuusela Akaa
1 Michael Millstein Ducks

PROlibero
Voitto Köykkä Akaa

Ottelutilasto

  Takaisin