Seuraa meitä somessa:

Ankat jatkavat tutun passarin komennossa

14.05.2021

Vantaa Ducksin kapteeni, passari Joona Väänänen jatkaa ankkojen kapellimestarina myös tulevalla kaudella. Ankkalauma ja Korso on ympäristö, jossa on hyvä olla, hän perustelee.

Kyllä mennyt kausi jätti paljon hampaankoloon, Joona Väänänen myöntää. Vieläkin pieneen jossitteluun on varaa ja ajatukset siitä, miten välierät olisivat voineet päättyä jymypaukkuun ja Ducks olisi voinut olla finaalissa pyörivät päässä. Siitä huolimatta katse on jo tulevassa kaudessa.

- Vantaa Ducks on nyt lentopallokartalla. Näytimme liigan muille joukkueille, että olemme kova vastus. Se johtuu joukkueemme pelitavasta ja kun runko nyt pysyy kasassa niin olemme varmasti kovia myös ensi kaudella. Joukkue tietää, että voimme voittaa, Väänänen sanoo.

Hän kaipaa sitä hyvää tunnelmaa, jonka yleisö tuo halliin ja toivoo, että ensi kaudella katsojat saavat taas olla peleissä paikalla. Toisaalta ankkojen kapteeni on kiitollinen siitä, että viime talvena sai pelata ja siitä, että kausi vietiin läpi vaikka monet muut eivät päässeet urheilemaan sisätiloihin ollenkaan. Eikä yleisön puuttuminen hänestä millään tavalla heikentänyt pelin laatua.

Väänänen myös kehuu Vantaa Ducksin organisaatiota ja seuran toimintaa vaikean koronavuoden aikana. Pelaajista pidettiin koko ajan hyvää huolta, palkat maksettiin ja joukkue tiesi koko ajan, että jos vaikeuksia tulee niin heidän peliedellytyksiin koskeminen on vihoviimeinen vaihtoehto.

Mennyt kausi oli Joona Väänäsen ensimmäinen ykköspassarina. Hän kokee itse olleensa valmis tehtävään kauan, nyt hän pääsi näyttämään myös muille, että näin on.

- Kun paikka tuli niin pystyin ottamaan sen, vaikka alussa vähän jännitti, Väänänen toteaa.

Omassa pelissään hän näkee tulevalle kaudelle kehitettävää torjuntojen ja syöttöjen puolella. Varsinkin omasta torjuntapelistä hän toivoo aggressiivisempaa. Menneen kauden lopussa Väänäseltä repesi polvikierukka, mutta polvi on leikattu ja kuntoutus on sujunut hyvin, joten tulevaan kauteen lähdetään täysillä.

Väänänen kehuu myös joukkueen nuoren kakkospassarin Tommi Mäkelän kehitystä kauden aikana. Mäkelä on käynyt samoja polkuja kun Väänänen itse, ensin junioripelit pääkaupunkiseudulla, sitten nuorten maajoukkue Kuortaneella ja sieltä askel liigapeleihin. Hyvä kakkospassari joukkueessa pitää olla, kapteeni sanoo.

Päävalmentaja Juho Rajala toteaa, että ykköspassarina Joona Väänänen on tärkeässä roolissa myös ensi kauden pelejä ajatellen. Väänänen on nuori ja kehittyy vielä paljon omalla alueellaan.

- Väänäsellä on hyvä pelikäsitys ja perustekeminen on hyvällä tasolla. Myös vaihtoehtoja passeille löytyy, joten tästä on hyvä lähteä rakentamaan eteenpäin,Rajala sanoo.

Hän näkee, että selkeä kehityskohde tulevalle kaudelle on parempien tehojen löytäminen nelospaikan hyökkäyksissä. Tämä ei toki ole pelkästään passarin käsissä, mutta hänellä on siinä tärkeä rooli. Sama asia koskee hyökkäyksiä kuutospaikalta, niitä pitäisi saada enemmän. Passarin rooli on Rajalan mukaan löytää näitä paikkoja. Rajala on Väänäsen kanssa samaa mieltä siitä, että kehitystä olisi hyvä tulla syötöissä ja torjunnoissa, mutta se ei ole hänen mukaansa pääasia. Tärkeintä on, että passit ovat timanttia, asiat pitää asettaa tärkeysjärjestykseen.

Vantaa Ducks on lyhyen tauon jälkeen taas jatkanut harjoittelua. On mukavaa olla yhdessä ja taas tehdä porukalla töitä sekä Rajala että Väänänen toteavat.

Vantaa Ducks
Tiedotus /Katarina Koivisto

  Takaisin