Seuraa meitä somessa:

Ankkahuuma yltyi hurmokseksi, mutta VaLePa meni välieriin

20.03.2018

Vantaa Ducks ja VaLePa esittivät hienon lentopallonäytöksen tiistaina Vantaalla neljännessä puolivälieräkohtaamisessa. VaLePa venyi lopulta vierasvoittoon erin 2-3 (27–25, 30–32, 25–23, 21–25, 11-15) ja eteni välieriin voitoin 3-1.

VaLePa ja Team Lakkapää kohtaavat toisessa välieräparissa. Toisessa Sampo Volley saa vastaansa torstaina pelattavan viidennen puolivälieräottelun Hurrikaani-Loimaa - LEKA Volley voittajan.

VaLePa ja Team Lakkapää aloittavat alustavan ohjelman mukaisesti lauantaina ja sunnuntaina Sastamalassa, josta joukkueet siirtyvät kahteen seuraavaan peliin Rovaniemelle. Tämän jälkeen tarvittaessa pelataan vuorotellen joukkueiden kotikentillä. Finaaliin selviää neljällä voitolla.



Lentopalloilun Mestaruusliiga puolivälierät jatkuivat siis tiistaina Vantaan Energia-Areenalla. Vantaa Ducks oli voittanut sensaatiomaisesti VaLePan Sastamalassa sunnuntaina. Nyt pelattiin neljäs puolivälieräpeli ja panokset olivat kovat varsinkin viime vuoden mestarille VaLePalle. Pääkaupunkiseudun lentopalloseurojen yhteinen ponnistus lipunmyynnissä tuotti ihan mukavasti porukkaa paikalle, 512 katsojaa. Vantaa Ducks pelasi tänään kuin olisi ollut finaalipelissä ja VaLePa sai tehdä kaikkensa ja vähän enemmänkin, että väänsi voiton viisieräisen jälkeen. Koko kaudesta jätti taisteleva ankkajoukko tällä pelillä hyvän maun kannattajilleen.

Ottelu alkoi VaLePan päävalmentajan lupaamalla kiukulla. Vieraat tulivat kuin ärsytetyt pukit ja erä lähti täysin VaLePan hallinnassa. Tilanteessa 4 – 9 otti Ducksin päävalmentaja Ismo Tuominen ensimmäisen aikalisänsä.Vantaa Ducks sai kavennettua Külaotsin syöttövuorolla tilanteeksi 8 – 11. Sitten pukit jälleen nykäisivät. Mikko Eskokin löi sielunsa kyllyydestä ja tekniselle mentiin hänen lyöntinsä jälkeen tilanteessa 9 – 14. Sivulan tyhjennettyä kätensä menestyksellisesti otti Tuominen erän toisen aikalisänsä tilanteessa 14 – 18. Sivulan otteista paistoi tässä vaiheessa tiukka päättäväisyys. Toki lyöntivirheitäkin oli Kurusta lähtöisin olevalle pajavasaralle jo kertynyt.Ankat kuitenkin hiipivät jo pukkien iholle tilanteessa 17 – 19. Määttäsen syöttö nousi vastapalloksi, jonka Kankaanpää tappoi päättäväisesti. Tämä riitti Sami Kurttilalla ja aikalisä tilanteessa 18 – 19. Ankoille ei riittänyt
ihokosketus vaan ohi mentiin osittain VaLePan lyöntivirheiden avulla. Tilanteessa 22 – 20 otti Kurttila toisen aikalisänsä. Erän loppu oli todellista pleijaripeliä ja yleisölle tarjottiin herkkua jo koko rahan edestä. Ankat vain eivät antaneet periksi ja Miro Määttäsen torjuntaan päättyi erä ja lukemiin 27 – 25.

Toinen erä alkoi Miro Määttäsen ässällä. VaLePa nykäisi kolmen pisteen johdon, mutta ankat kuroivat sen hurmoksessa kiinni. Balint Magyarin syöttövuorolla ankat nykäisivät. Tätä siivitti aivan uskomaton puolustuspelaaminen, jota ei Vantaalla ole nähty vuosikymmeniin. Tilanteessa 13 – 11 otti Kurttila vieraiden erän ensimmäisen aikalisän. Tekniselle mentiin Ducksin johtaessa 14 – 12. Toni Kankaanpään upean kuutospaikan lyönnin jälkeen Kurttila oli suorastaan pakotettu ottamaan aikalisän tilanteessa 17 – 14. Mikko Esko joutui jälleen turvautumaan kovaan tappolyöntiinsä ja sillä VaLePa tuli tasoihin 18 – 18. Tuominen otti tämän jälkeen ensimmäisen aikalisänsä. Tuominen otti toisen aikalisänsä tilanteessa 24 – 23. Toisen erän loppu tarjosi todellista pleijariviihdettä ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa ja ankoilla oli jopa seitsemän eräpalloa, mutta niin vain VaLePa lopulta vei erän numeroin 30 – 32.

Kolmanteen erä tultiin tasaisissa merkeissä. Tilanteen 7 – 7 jälkeen VaLePa sai nykäistyä Sundbergin vahvan syötön ansiosta. Sundbergin ässän jälkeen otti Tuominen erän ensimmäisen aikalisän tilanteessa 7 – 10. VaLePa oli selvästi tullut päättäväisellä otteella kopista ulos ja tekniselle mentiin tilanteessa 11 – 14. Ankat olivat kuitenkin vain ankan sulan päässä. Teknisen jälkeen ankat kävivät jo nuuhkimassa pukin iho tilanteessa 14 – 15, mutta sitten VaLePa tiivisti torjuntaansa. Tilanteessa 14 – 17 otti Tuominen erän toisen aikalisänsä. Miro Määttäsen syötettyä ässän ja tilanteeksi 17 – 19 Markus Kaurto kävi Sami Kurttilan sairaalassa sidottavana. VaLePan vastapallovirheen jälkeen Kurttila otti aikalisän tilanteessa 20 – 21. Erän loppua kohti tunnelma nousi jälleen Energia-Areenalla. Seuraavaksi jäi Sivulan nelospaikan lyönti rätin kautta leveäksi, joten Kurttila otti heti perään toisen aikalisänsä tilanteessa 21 – 21. Miro Määttänen näytti erän lopussa kaksi kertaa miten erä ratkaistaan ankoille nelospaikalta. Ensimmäinen eräpallo tuotti tuloksen ja erä komeasti Vantaa Ducksille. VaLePa jo näytti vievän erän, mutta sen veikin komeasti, päättäväisesti ja hurmoksellisesti pelannut Vantaa Ducks.



Neljäs erä alkoi energisesti. Pasi Hyvärinen näytti puolustuspelaamisessa maailmanluokan taitojaan ja kansa lauteilla huokaili tyytyväisyydestä. Alpar Szabo nykäisi ässän ja ankat johtivat jo 7 – 5. Tilanteessa 7 – 8 otti Tuominen erän ensimmäisen aikalisänsä. VaLePa vaikeutti syöttöään ja sai nykäistyä pienen johdon. Mutta tämä ei lannistanut Vantaan ankkoja, jotka vain lisäsivät höyryä kattilaan. Yleisö mylvi ja Kurttila otti aikalisän tilanteessa 13 – 12. Teknisen jälkeen Szabo loukkaantui lievästi ja Atte ”Iso A” Rissanen tuli hänen tilalleen. VaLePa nykäisi jälleen ja tilanteessa 13 – 16 Tuominen otti aikalisän.
Viides erä alkoi hurmoksessa kulkevien ankkojen komennossa. Tilanteessa 5 – 3 Kurttila otti erän ensimmäisen aikalisänsä. Karl Külaots oli erän alun hahmo. VaLePa otti eron kiinni ja tilanteessa 7 – 8 ennen Sivulan syöttövuoroa otti Tuominen erän ensimmäisen aikalisänsä. Pienen ankkavirheen jälkeen tilanteeksi 10 – 12 ja Tuominen otti erän toisen aikalisänsä. Lopussa oli VaLePa ratkaisupalloissa vahvempi ja otti erän 11 – 15 ja vei samalla puolivälierät otteluin 1 – 3.

Parhaana pelaajina palkittiin Vantaa Ducksin Toni Kankaanpää ja VaLePasta Tommy Carmodyn.

Yleispelaaja Toni Kankaanpää, Vantaa Ducks

- Annoimme todella kaiken ja tähän se riitti, johon on oltava tyytyväinen. Jäi näiden kahden kovan puolivälieräpelin jälkeen todella hyvä maku tästä kaudesta. Kyllä nyt tuntuu, että jatkan vielä yhden kauden.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks

- En voi kun ihastella tämän joukkueen aivan uskomattoman hienoa henkeä. Yhtenäisin joukkue jota olen valmentanut. Taustaporukalle suuri kiitos siitä hienosta hengestä, työstä ja tuesta. Annoimme kaikkemme eli kaikki jäi tänne lattialle.

Keskipelaaja Tommy Carmody, VaLePa

- Ankat antoivat todella kovan vastuksen ja olimme melkein sillassa, mutta nousimme. Voitto kyllä maistui.

Päävalmentaja Sami Kurttila, VaLePa

- Kyllä ankat laittoivat meidät koville. Me vielä teimme alussa niin paljon virheitä, että niillä virhemäärillä ei voi voittaa. Onneksi saimme tämän väännettyä täällä selväksi. Erittäin kovan työn jouduimme tekemään.

Vantaa Ducks - VaLePa 2-3
27-25, 30-32, 25-23, 21-25, 11-15
Vantaa Ducks: Kankaanpää 20/+6, Määttänen 18/-2, Külaots 16/+10
VaLePa: Kunnari 21/+12, Sundberg 20/+12, Sivula 17/+1
Katsojia: 512

Ottelutilasto

Kuvat:
Juha Jäntti / Ducks

Miesten puolivälierien voitot

VaLePa - Vantaa Ducks 3-1
Sampo Volley - Raision Loimu 3-0
Hurrikaani-Loiimaa - LEKA Volley 2-2
ETTA - Team Lakkapää 0-3

Miesten puolivälierien otteluohjelma

To 22.3. 18:30 Hurrikaani-Loimaa - LEKA Volley

Miesten välierien alustava otteluohjelma

La 24.3. 19:00 VaLePa - Team Lakkapää
Su 25.3. 17:00 VaLePa - Team Lakkapää
Ke 28.3. Team Lakkapää - VaLePa
To 29.3. Team Lakkapää - VaLePa
Tarvittaessa
Su 1.4. VaLePa - Team Lakkapää
Ke 4.4. Team Lakkapää - VaLePa
La 7.4. VaLePa - Team Lakkapää

  Takaisin