Seuraa meitä somessa:

Anton Välimaa jatkaa Akaassa

25.05.2022

Passari Anton Välimaa jatkaa SM-pronssia voittaneen Akaa-Volleyn passarina kaudella 2022-2023.

Akaa-Volley aloittaa ensi syksynä jo kuudennen kautensa lentopallon Mestaruusliigassa. Menestysodotukset ovat jälleen korkealla. Uusi kansainväliset mitat täyttävä kotisali, fanaattinen kannattajakunta, ammattitaitoinen valmennus ja pala palalta rakentuva kilpailukykyinen joukkue antavat odottaa juhlahumua myös ensi keväälle.

Viime kaudella Akaa-Volleyn pelinrakentajaksi saapunut Anton Välimaa on saanut kuntouttaa loppukaudesta murtunutta peukaloaan rauhassa. Passarin hommat Akaassa jatkuvat tulevallakin kaudella.

- Sopimus jatkuu vuodella eteenpäin. Treenit aloitetaan tosimielessä parin viikon päästä siellä uudessa Akaa Areenassa, kertoo Kauhavalta tavoitettu passari.



Lentopalloilijan peukalon loukkaantuminen herättää luonnollisesti aina huolta huomisesta. Välimaa kuitenkin rahoittelee kannattajiaan.

- Hyvin on peukku parantunut. Vahvistaa sitä tietenkin täytyy, kun kipsin alla pääsi heikentymään. Mutta sormilyöntejä se kestää jo nyt hyvin. Eiköhän siitä kelpo pelisormi saada kesän kuluessa aikaan.

Kesäkuun kuudes on sovittu Akaa-Volleyn yhteisharjoitusten alkamispäiväksi.

- Muuta en ole kesäksi suunnitellut. Jos jossakin tulee sopivat beach-pelit vastaan, voin käväistä. Kiertämään niiden perässä en aio lähteä, vakuuttaa Välimaa.

Näin on Akaa-Volleyn passariosastokin koossa. Saku Tuomivaaran sopimus julkaistiin jo aiemmin. Myös keskipelaajat ja hakkurit on kiinnitetty.

Harri Mattila

  Takaisin