Seuraa meitä somessa:

Arctic Volleylla yhdeksän sopimusta

16.05.2023

Arctic Volley Rovaniemi on solminut kahdeksan uutta pelaajasopimusta libero Taylor Horsfallin seuraksi. Jatkosopimuksia on tehty viisi kappaletta ja uusia nimiä revontulten alle saapuu kolme.

- Olen tyytyväinen tilanteeseen, jossa olemme tällä hetkellä joukkueen kokoamisen suhteen. 9 sopimuspelaajan ohella olemme neuvottelujen loppuvaiheessa 2 pelaajan kanssa. Näiden lisäksi kartoitamme vielä tilannetta 2-3 pelaajan osalta. Tavoitteena on saada viimeiset palaset lyötyä lukkoon siten, että saamme kaikki pelaajat Rovaniemelle elokuun alussa. Ennen elokuuta touko-, ja kesäkuu käytetään fysiikka- ja lajiharjoitteluun yksilöllisesti pelaajien tilanteesta riippuen.” kommetoi päävalmentaja Jukka Lehtonen sopimustilannetta ja tulevaa kautta.

NEEA TASALA JATKAA REVONTULTEN ALLA!

Arctic Volley Rovaniemi ja passari Neea Tasala ovat tehneet jatkosopimuksen. Sopimus on yksivuotinen, mutta se sisältää option myös kahdesta seuraavasta vuodesta. Viime kausi oli ensimmäinen T:lle Mestaruusliigassa. Koko uransa Rovaniemellä pelannut Neea oli myös mukana voittamassa Arctic Volleyn ensimmäistä SM-mitalia, kun A-tytöt voittivat SM-pronssia.

"Tuntuu tosi hienolta, että seura arvostaa omia junioreitaan ja haluaa jatkaa meidän kanssa tulevaisuudessakin. Erityisesti odotan ensi kaudelta sitä, että pääsen kehittymään eteenpäin hyvässä porukassa ja valmennuksessa! Viime kausi oli monella tapaa uuden opettelua niin seuralle kuin osalle pelaajistakin, joten odotankin, että ensi kaudella olemme valmiita heti kauden alusta ja menemme viime kautta pidemmälle." toteaa Neea Tasala sopimuksestaan.

"Neea osoitti viime kaudella että olevansa liigatason passari. Hänellä on passarin rooliin tärkeitä ominaisuuksia, joiden kehittämistä jatketaan ensi kaudella. Odotan mielenkiinnolla minkälaisia askelia eteenpäin Neean kanssa otetaan tällä kaudella. Passari on oman joukkueen hyökkäyspelin kannalta elintärkeä, joten hienoa että Neea päätti jatkaa Rovaniemellä." kommentoi päävalmentaja Jukka Lehtonen Neean jatkosopimuksesta.

LARISSA ISOKÄÄNTÄ JATKOSOPIMUKSEEN!

Arctic Volley Rovaniemi ja yleispelaaja Larissa Isokääntä ovat tehneet jatkosopimuksen. Sopimus on yksivuotinen, mutta se sisältää option myös kahdesta seuraavasta vuodesta. Tuleva kausi on 19-vuotiaalle Larissalle neljäs Mestaruusliigassa. Koko liigauransa Rovaniemellä pelannut Raahen Lentopallon kasvatti oli myös mukana voittamassa Arctic Volleyn ensimmäistä SM-mitalia, kun A-tytöt voittivat SM-pronssia.
"Rovaniemellä on hyvä olla ja pelata, niin ratkaisu jatkaa Arctic Volleyssa oli helppo. Odotan innolla mitä saamme aikaan uudessa valmennuksessa ja toivottavasti mahdollisimman moni löytää paikan päälle Santasportille seuraamaan pelejä!" toteaa Larissa sopimuksestaan.

"Larissa kuuluu myös seuran omiin kasvatteihin ja on hienoa että hän päätti jatkaa uraansa Arctic Volleyssa. Pelitaitojensa lisäksi Larissalla on luonnetta jota liigatasolla vaaditaan. Larissa kuuluu meidän yleispelaajaosastoon johon hän tuo paljon varsinkin vastaanottopuolelle." kommentoi päävalmentaja Jukka Lehtonen Laten jatkosopimuksesta.

NEEA LUODES TÄYDENTÄÄ LIBERO-OSASTON

Arctic Volley Rovaniemi ja libero Neea Luodes ovat tehneet jatkosopimuksen. Sopimus on yksivuotinen, mutta se sisältää option myös kahdesta seuraavasta vuodesta. Tuleva kausi on 18-vuotiaalle L:lle toinen kokonainen Mestaruusliigassa. Rovaniemen oma kasvatti oli myös mukana voittamassa Arctic Volleyn ensimmäistä SM-mitalia, kun A-tytöt voittivat SM-pronssia.

"Kiva jatkaa Rovaniemellä pelaamista hyvissä olosuhteissa. Odotan ensi kaudelta sitä, että pääsen kehittymään uudessa valmennuksessa ja joukkueessa! Tulevan kauden kuviot vaikuttaa lupaavilta, joten tästä on mukava lähteä kohti syksyä!" toteaa Neea jatkosopimuksestaan.

"Neea kuuluu yhtenä pelaajiimme, joiden kanssa toivon yhteistyön jatkuvan pitkään. Neea on taidoiltaan ehdottomasti liigatasoa. Taylorin jatkaessa meillä myös ensi kaudella, on meillä Neean myötä liberoiden suhteen mainio tilanne. Neea saa rauhassa jatkaa kehittymistä ja tulee tarjoamaan liberopelaamisen osalta valmennukselle hienon vaihtoehdon. Odotan innolla miten liberokaksikon kilpailutilanne joukkueen sisällä kauden aikana kehittyy." kommentoi päävalmentaja Jukka Lehtonen Neean jatkosopimuksesta.

ELLA PELTOMAA ROVANIEMELLE LENTISKERHOSTA

Arctic Volley Rovaniemi ja keskitorjuja Ella Peltomaa ovat tehneet sopimuksen kaudesta 2023-2024 ja sopimus sisältää myös option kaudesta 2024-2025. 17-vuotias Ella saapuu Rovaniemelle Hämeenlinnan Lentopallokerhosta, jossa hän pelasi viime kaudella. Sitä ennen Ella on nähty Kuortaneen valmennuskeskuksen riveissä Mestaruusliigaa kuin myös naisten 1-sarjaa. Tamperelaisen Messukylän Tovereiden kasvatti on myös tuttu näky nuorten maajoukkueessa. Ella valittiin toukokuussa järjestettävälle U20-maajoukkueen ensimmäiselle leirille. Hän oli myös mukana U19-maajoukkueessa, kun Suomen tytöt ottivat viime kesänä historian parhaan sijoituksen Skopjen EM-kisoissa.

"Lähden iloisin mielin revontulten alle, vaikka edessä onkin suuri elämänmuutos. Lappi on tuttu paikka, siellä asuu paljon sukulaisia. Olen saanut Rovaniemestä lämpimän kuvan, vaikka siellä onkin talvisin kylmä. Santasport on jo tuttu paikka ja siellä on hyvät puitteet treenaamiselle sekä huippu valmentajat, joilta uskon saavani paljon uutta. En malta odottaa ensi kauden alkua ja uuden joukkueen näkemistä!" toteaa Ella sopimuksestaan!

"Ellan valinta tulla Rovaniemelle ensi kaudeksi on hieno asia. Luonteeltaan joukkuepelaaja, joka osaa nauttia harjoittelusta ja pelaamisesta. Tulee olemaan jo ensi kaudella tärkeä palanen meidän keskitorjujiamme. Tarkoituksena on, että Ella ottaa systemaattisesti askelia kohti Suomen huippua omalla pelipaikallaan ja viihtyy Rovaniemellä pidempään." kertoo päävalmentaja Jukka Lehtonen uudesta sopimuksesta!

JENNI JANTUNEN ARCTIC VOLLEYN RIVEIHIN

Arctic Volley Rovaniemi ja keskitorjuja Jenni Jantunen ovat tehneet sopimuksen kaudesta 2023-2024! 22-vuotias Jenni saapuu Rovaniemelle LP Viestistä, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta. Sitä ennen Jenni on nähty LP Vampulan riveissä Mestaruusliigaa kuin myös naisten 1-sarjaa. 182-senttinen Euran Raikun kasvatti on pelannut Mestaruusliigan runkosarjassa 150 ottelua ja on tehnyt niissä 704 pistettä.

"Ensinnäkin, onhan muutto pohjoseen tämmösenä etelän kasvattina aika iso juttu, mutta innolla odotan jo tutustumista uuteen kotikaupunkiin! Olen kuullut seurasta tosi paljon hyvää, puitteet pelaamiselle ja harjottelulle on kunnossa ja Jukan kanssa tuntui ajatukset osuvan niin nätisti yhteen, että ei tätä mahdollisuutta sitten voinut ohittaa. Iso muutos itselle siis edessä, mutta hyvällä fiiliksellä odotan uuden tiimin tapaamista ja kehittymistä uudessa valmennuksessa!" kertoo Jenni uudesta sopimuksestaan!

"Jenni on kuulunut jo usean vuoden Mestaruusliigan parhaisiin keskitorjujiin. Jennillä on halu kehittyä ja tiedän että yhdessä saadaan hänen pelin osa-alueita vielä tehokkaammaksi ja se heijastuu joukkueen tekemiseen useammallakin positiivisella tavalla. Jenni tuo joukkueeseen lisää kentän ulkopuolella ja on varmasti valmis ottamaan vastuuta kentällä." kertoo päävalmentaja Jukka Lehtonen uudesta sopimuksesta!

EVELIINA SMOLANDER PALAA MESTARUUSLIIGAAN

Arctic Volley Rovaniemi ja keskitorjuja Eveliina Smolander ovat tehneet sopimuksen kaudesta 2023-2024! 30-vuotias Eveliina saapuu revontulten alle Belgian Volley Saturnus Michelbekestä. Ennen Belgiaa Eveliina pelasi kaksi kautta Puijo Wolleyssa, jossa päävalmentajana toimi nykyään Arctic Volleyssa päävalmentajana oleva Jukka Lehtonen. Kokemusta häneltä löytyy myös OrPosta, Hämeenlinnasta, LP Kangasalasta ja Mestosta. Urallaan kuusi maaottelua pelannut Eveliina on myös pelannut 327 Mestaruusliiga-ottelua tehden 1548 pistettä. Lapuan Virkiän kasvatti on voittanut yhden Suomen mestaruuden, kolme hopeaa, neljä pronssia kuin myös kahdesti Suomen Cupin ja kerran Suomen Cupissa jäänyt hopealle.

"Olen kiitollinen luottamuksesta ja hienoa päästä osaksi Arctic volleyta. Rovaniemellä on mahdollistettu urheilijoille erinomaiset olosuhteet, joten olen erittäin tyytyväinen tulevan kauden seurastani. Tavoitteenani on kehittyä urheilijana ja kokeneena pelaajana auttaa joukkuetta mahdollisimman hyvin. Arvostan myös sitä, että seura haluaa kehittyä ja rakentaa kilpailukykyisen joukkueen, jolle on mahdollista ottaa askeleita eteenpäin Mestaruusliigassa." kommetoi Eveliina sopimustaan!

"Eveliina on yksi tunnollisimmista harjoittelijoista ja yksi parhaista joukkuepelaajista, ketä olen saanut valmentaa. On loistava asia, että Eve päätti tehdä ratkaisun Rovaniemen suuntaan. Eve tuo pelitaitojensa lisäksi joukkueeseen rutkasti kokemusta sekä johtajuutta. Even myötä meillä on tulevalle kaudelle kasassa erittäin kova suomalainen keskitorjujakolmikko, jossa jokaisella on omat vahvuutensa." kertoo päävalmentaja Jukka Lehtonen Eveliinan sopimuksesta.

NOORA KALLINEN JATKAA ARVOSSA

Arctic Volley Rovaniemi ja yleispelaaja Noora Kallinen ovat tehneet jatkosopimuksen. Sopimus on yksivuotinen, mutta se sisältää option myös kahdesta seuraavasta vuodesta. Tuleva kausi on 18-vuotiaalle Nooralle toinen Mestaruusliigassa. Rovaniemen oma kasvatti oli myös mukana voittamassa Arctic Volleyn ensimmäistä SM-mitalia, kun A-tytöt voittivat SM-pronssia.

"Olen todella iloinen, että saan jatkaa yhteistyötä kasvattajaseurani kanssa. Lentopalloilijana harjoittelemiseen ja kehittymiseen Rovaniemeä parempaa paikkaa ei ole. Odotan kovasti, että pääsen kehittämään itseäni uudessa valmennuksessa ja nostamaan itseni lentopalloilijana seuraavalle tasolle. On mahtavaa saada joukkue kasaan ja päästä todella haastamaan muut joukkueet tulevalla kaudella." toteaa Noora jatkosopimuksestaan.

"Noora tuo yleispelaajaosastollemme hyökkäyksen suhteen lisää vaihtoehtoja jo nyt ja varmasti vielä enemmän tulevaisuudessa. Myös Nooran suhteen olen erittäin iloinen että hän päätti jatkaa pelaamista Rovaniemellä. Perustaidoiltaan Noora on hyvällä tasolla ja hänen kanssaan pyrimme myös jatkamaan kehitystä tasaisesti jokaisella pelin osa-alueella ja tietenkin myös fysiikan osalta." kommentoi päävalmentaja Jukka Lehtonen Nooran jatkosopimuksesta.

MIIA-MARIA MÄKIKYRÖ JATKAA REVONTULTEN ALLA!


Arctic Volley Rovaniemi ja yleispelaaja Miia-Maria Mäkikyrö ovat tehneet jatkosopimuksen. Sopimus on yksivuotinen. 18-vuotias Miia aloittaa jo neljännen kauden Mestaruusliigassa. Rovaniemen oma kasvatti valittiin ensimmäistä kertaa naisten maajoukkueen isoon ryhmään ja Miia onkin tulevan U20-joukkueen runkopelaaja. Mestaruusliigassa jo 83 ottelua pelannut Miia-Maria pelasi ensimmäisen ottelunsa Puijo Wolleyta vastaan 1.10.2020. Silloin Puijo Wolleyta valmensi nykyinen Arctic Volleyn päävalmentaja Jukka Lehtonen. 639 pistettä jo Mestaruusliigassa pelannut Miia oli mukana U19-maajoukkueessa, kun Suomen tytöt ottivat viime kesänä historian parhaan sijoituksen Skopjen EM-kisoissa kuin myös voittamassa Arctic Volleyn ensimmäistä SM-mitalia, kun A-tytöt voittivat SM-pronssia.

"Jatkosopimus tuntuu taas hienolta ja helpottavalta. On kiva, että seura löytyy näin läheltä ja pääsee jatkamaan tutussa ympäristössä. Ympärillä on hyvä tukiverkosto, puitteet ja valmennustiimi, joten on helppo lähteä uuteen kauteen. Odotan innolla uuteen joukkueeseen tutustumista ja heidän kanssa pelaamista. Viime kaudesta jäi paljon hampaankoloon, joten ensi kaudeksi on paljon nälkää lähteä parantamaan omaa peliä ja sijotus" kommentoi Miia-Maria uutta sopimusta ja tulevaa kautta.

"Miialla on jo nyt paljon kokemusta liigakentiltä, nuoresta iästään huolimatta. Hän kuuluu oman ikäryhmänsä kärkipelaajiin ja olen erittäin iloinen, että Miia päätti jatkaa uraansa Rovaniemellä. Tulevalla kaudella jatketaan Miian kanssa kokonaisvaltaista kehitystä, joka johtaa yhä suurempaan rooliin kentän puolella." kommentoi päävalmentaja Jukka Lehtonen Miia-Marian jatkoa!

Arctic Volleyn sopimustilanne:

Taylor Horsfall - libero
Neea Luodes - libero
Neea Tasala - passari
Larissa Isokääntä - yleispelaaja
Ella Peltomaa - keskitorjuja
Jenni Jantunen - keskitorjuja
Eveliina Smolander - keskitorjuja
Noora Kallinen - yleispelaaja
Miia-Maria Mäkikyrö – yleispelaaja

Päävalmentaja: Jukka Lehtonen
Fysiikkavalmentaja: Johanna Lehtonen

  Takaisin