Seuraa meitä somessa:

Belisario paukutti Puijo Wolleyn voittoputkeen jatkoa

16.10.2022

Puijo Wolley otti jo kauden kolmannen voittonsa yhtä monesta ottelusta, kun se haki kaksi sarjapistettä Nurmosta. Hakkuri Johelin Belisarion kauden liigan ennätyspisteet, 32, olivat isossa osassa savolaisten voittoa. JymyVolleylle sarjapiste 2-3 -kotitappiosta oli kauden ensimmäinen.

PuijoWolley haki historiansa ensimmäisen otteluvoiton Nurmohallilta, kun se löi JymyVolleyn viiteen erään venyneessä ottelussa sunnuntai-iltana. Ottelu 2-3 ja erät 26-24, 13.25, 26-24, 20-25, 11-15. Joukkueet ovat kohdanneet kymmenen kertaa, ja sunnuntai-illan jälkeen voitot ovat 7-3 NurmoVolleylle. Kuopiolaiset ovat aloittaneet kautensa mainiosti voittamalla kaikki kolme otteluaan. JymyVolleylla taskussa on nyt yksi sarjapiste kahden tappiollisen ottelun jälkeen.

Sunnuntai-illan pelin ensimmäinen erä eteni tasatahtia joukkueiden johtaessa parin pisteen erolla vuoron perään. Kumpikin joukkue teki hyökkäysvirheitä, ja tunteetkin kuumenivat sen verran, että kotijoukkueen passari Mila Viljanen sai tuomarilta keltaisen kortin ottelun tiimellyksessä. Erä eteni jatkopalloille, joissa emännät vetivät pidemmän korren.

Toisessa erässä JymyVolleyn ote herpaantui. Vieraiden parhaana palkittu Johelins Belisarion syötöt tulivat kuin tykin suusta, eikä kotijoukkue saanut niitä nousemaan. Pitkällä erätauolla JymyVolley kokosi itsensä, ja tuli kentälle sisuuntuneena. Vastustajien hyökkäysvirheet avittivat emäntien erävoittoa, samoin kuin kotijoukkueen onnistunut torjuntapeli. Neljännessä erässä edettiin aaltoina, ja kotijoukkue jäi vieraista jo viiden pisteen päähän. Kapteeni Riikka Valkonen näytti taitonsa, ja kiri viidellä syöttöpisteellä eron umpeen. Loppu ei kuitenkaan mennyt yhtä hyvin ja vieraat voittivat erän.

Ratkaisuerä eteni tasatahtiin aina kymmeneen pisteeseen saakka. Sen jälkeen vieraat ryhdistivät itsensä ja
takoivat erävoittoon vaadittavat viisi pistettä.

Katariina Salminen:

- Se jäi pienestä kiinni, emme päässeet kääntämään loppua vaan kaveri oli parempi. Toinen erä katkesi siihen, ettemme päässeet kaivamaan palloa, ei saatu tapettua syöttöputkia emmekä peliin kiinni. Muuten vastaanotto oli tänään tosi hyvä. Saatiin palloa peliin ja pystyttiin hyökkäämään eri suunnista. Kunhan vielä päästään tappamaan palloa, voi tulos olla aivan toinen. Oma peli alkaa kulkea, tässä pelissä pystyin jo omaan vahvaan peliini. On treenattu tosi kovaa, ja myös se, että vastaan tulee eri joukkueita, tuo lisää tatsia pelaamiseen itseensä. Tästäkin ottelusta jäi paljon pankkiin itelle jatkoa varten.

Aleksi Mutka:

- Viides erä on aina lähellä voittoa. Siinä kohtaa ratkaisee se, kumpi pelaa pari rotaatiota paremmin. Tarjolla oli enemmän, eikä yksi piste siinä mielessä tyydytä. Peli etenee koko ajan parempaan suuntaan, ja pitkän erätauon jälkeen tuli hyvä petraus ja tulimme takaisin, mikä mahdollisti sen pisteen. Meidän pelityyli on sellainen, että kun ollaan takaa-ajoasemassa, tulee jonkin verran virheitä. Toisessa erässä emme saaneet tilannetta poikki, ja kun vastustaja oli muutaman pisteen edellä, paransi se heidän peliään ja otettaan. Siinä kohdassa meidän vastaanottomme petti, ja vastustajalla oli parempi torjunta / vastaanotto. Jos katsoo tilastoja, vastustaja oli lähes joka osa-alueella vähän parempi. Viidennessä erässä voittaa yleensä se, joka on rohkeampi.

Johelins Belisario:

- Tänään me halusimme todella voittaa ja taistelimme sen eteen. Oma pelini oli tänään hyvää, mutta se voisi olla parempaakin. Minun pitää harjoitella etenkin hyökkäystä, jotta saan siitä tehokkaampaa.

Pekka Seppänen:

- Oma tuntuma ja tilastojenkin mukaan pystyimme hyökkäämään tänään pikkusen paremmin kuin mitä kotijoukkue. Isoin ero tuli ehkä siinä, että saimme puolustuksen jälkeen tappoja vähän enemmän. Vastaanotto toimi tänään hyvin koko ajan, mutta JymyVolley sai välillä tukittua meidän hyökkäyspeliä kiitettävästi, ja silloin oltiin hetken ongelmissa. Belisarion pistesaalis oli tänään huikea, mutta myös suorien virheiden saldo oli suuri. Peli aaltoilee, mikä on normaalia tässä vaiheessa kautta. Loppua kohti peli taas löytyi,


JymyVolley - Puijo Wolley 2-3

26–24, 13–25, 26–24, 20–25, 11–15
Koti:Salminen 15/+8, Valkonen 14/-1, Jokinen 6/+5
Vieras:Belisario 32/+12, Hujanen 13/+7, Schmid 9/+8K

Ässät: 4-8
Syöttövirheet: 10-7
Torjunnat: 10-12
Hyökkäys%: 27-35

Joukkueiden MVP:t
JymyVolley Katariina Salminen
Puijo Wolley Johelins Belisario

PROlibero
Milka Koskenkorva Puijo Wolley

Yleisöä: 320

Ottelutilasto

Kuvat: Jani Kantokoski

  Takaisin