Seuraa meitä somessa:

Breana Runnels kolmas yhdysvaltalaispelaaja

15.05.2022

Liigamestaruuden voittanut Pölkky Kuusamon naisten mestaruusliigajoukkue on nyt kahta pelaajaa vaille valmis tulevan kauden koitokseen. Tulevan kauden kymmenes sopimuspelaaja on yleispelaajan tontille kiinnitetty yhdysvaltalainen, Kalifornian Bakersfieldista kotoisin oleva Breana Runnels (24v, 178cm).

Hän saapuu Kuusamoon Tennesseen yliopistosta, jossa hän on pelannut edellisen kauden.

Breana Runnels:

- Suunnitelmanani on kehittyä pelaajana ja olla hyvä joukkuepelaaja. Olen innoissani ammattilaisurani aloittamisesta ja olen kiitollinen mahdollisuudesta pelata Suomessa tulevalla kaudella. Toivon, että pystyn omalla panoksella puolustamaan joukkueena mestaruutta. Haluan tehdä itsestäni monipuolisemman pelaajan hyvässä joukkueessa.

Sotiris Gkotsis:

- Breana on seuraava vahvistuksemme yleispelaajan paikalle. Hän on yliopistopelaaja, joka tulee ottamaan ensimmäiset ammattilaisaskeleet. Hänen vahvuutena on hyökkäys ja joukkueissaan hänellä on ollut vahva rooli pisteiden tekijänä. Joukkue alkaa pikkuhiljaa täydentyä ja muodostaa luonnettaan. Haluamme rakentaa joukkueen, jonka vahvuutena on joukkuepeli.

Mika Määttä:

- Tavoitteet on asetettu mestaruuden jälkeen taas korkealle. Joukkue uudistuu ja alamme rakentamaan uutta menestystarinaa. Tulevan kauden joukkueen rakentaminen on ollut määrätietoista ja nyt meillä on kasassa Pölkky Kuusamon näköinen taisteleva joukkue. Joukkueessamme on nyt sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta, sekä kotimaisuutta ja kansainvälistä osaamista. Breanan kiinnitys on erittäin tärkeä palanen tätä kokonaisuutta. Hän on yleispelaajan tontille liikkuva, monipuolinen ja hyökkäysvoimainen pelaaja, joka tulee tuomaan varmasti vahvan lisän koko joukkueeseen. On hienoa, että hän valitsi meidät ja halusi tulla ammattilaiseksi juuri Suomeen ja tänne Kuusamoon. Toivotamme Breanan lämpimästi tervetulleeksi tänne pohjoiseen ja Kuusamoon.

SOPIMUSPELAAJAT 2022 – 2023

Katja Kylmäaho passari
Joanna Kallinen passari
Juulia Jäppinen libero
Sanna Häkkinen libero
Assi Vainikka keskipelaaja
Bettina Yli-Sissala keskipelaaja
Cara McKenzie USA keskipelaaja
Oona Rasinperä yleispelaaja
Ciara DeBell USA yleispelaaja
Breana Runnels USA yleispelaaja

Pölkky Kuusamo tiedotus

  Takaisin