Seuraa meitä somessa:

Ducks ja Etta komeisiin kotivoittoihin

19.01.2022

Miesten Mestaruusliigassa nähtiin keskiviikkona kotijoukkueiden osalta kaksi makeaa voittoa, kun Ducks varmisteli paikkaansa pudotuspeleissä kaatamalla TUTO Volley ja Etta otti nopean revanssin Raision Loimusta 3-1.

Ettan kevätkausi kotisalissa sai parhaan mahdollisen alun, Loimu kaatui 3-1

Ettan kevätkausi sai Oulussa lentävän lähdön, kun kauden ensimmäinen kotikoitos tuotti enemmän kuin mieluisan 3-1 -voiton Raision Loimusta. Hurjassa otteluruuhkassa paahtava Loimu pelasi toisen nelieräisen eilen Rovaniemellä, ja väsymys myös paistoi otteista ajoittain. Etta pelasi kuitenkin ehkä kauden parhaan pelinsä, ja Janne Marttilan (27/+19) johtamalla hyökkäyspelillä joukkue paineli hävityn ensimmäisen erän jälkeen menojaan. Neljännen erän lopusta kehkeytyi melkoinen trilleri, mutta niin vain Etta onnistui voiton repimään ja nappaamaan ensimmäisen voittonsa sitten marraskuun puolivälin, ja samalla tärkeät kolme sarjapistettä numeroin 3-1 (20-25, 25-23, 25-18, 29-27).

Ettan avaus: Haapakoski, Marttila, Pennanen, Heikkilä, Niinivaara, Väisänen, Hakala (L).

Loimun avaus: Saarinen, Fazli, Rahko, Smits, Mäki, Einisamarein, Dagostino (L).

Ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta tunnusteleva, mutta Loimu oli alussa paremmin hereillä. Erään hyökkäyksillä tehot 6/+5 takoneen iranilaishakkuri Ali Fazlin johdolla Loimu nappasi erän alussa kuskin paikan, eikä luopunut siitä koko erän aikana. Etta puolestaan nosteli vastustajan pehmoisenlaista syöttöä passarille 60%:n tarkkuudella, mutta edes Eetu Pennasen (8/+6) hirmuerä ei auttanut kotijoukkuetta paria pistettä lähemmäs.

Toisessa erässä illan hahmo alkoi nostaa itseään entistä paremmin esille. Janne Marttila takoi seitsemän pisteen erän ilman ainoatakaan virhettä, ja muu joukkue tuki monipuolisesti omilla hyökkäyksillään. Vierasjoukkueelta puolestaan eritoten joukkueen libero Kyle Dagostino nostatti oman joukkueensa henkeä upeilla puolustuksilla ja näyttävillä passeillaan. Etta onnistui useampaan otteeseen kuromaan muutaman pisteen kaulan, mutta Loimu kiri takaisin rinnalle ja ajoittain ohikin eritoten Fazlin ja yleispelaaja Kristaps Smitsin juonikkailla ratkaisuilla. Tilanne oli tasan vielä numeroissa 21-21, mutta Markus Väisäsen komea torjuntapiste ja Janne Marttilan ruudikkaat hyökkäykset takasivat Ettalle tiukimman mahdollisen erävoiton.

Kolmanteen erään kotijoukkue tuli kuin tykin suusta. Niko Haapakosken syöttövuorolla Etta paineli jo 5-0 -johtoon, ja mahtui Nikon syöttöputkeen yksi ässäkin. Tilanteen kääntyessä 6-1:een tapahtui jotain odottamatonta. Tehoin 13/+9 kaksi ensimmäistä erää pelannut pistepörssin kärki Ali Fazli vaihdettiin kentältä, ja tilalle passitettiin yleispelaajana paremmin tunnettu Sebastian Pozo Hernandez. Etta-valmentaja Olli Kuoksan aikalisä joukkueen johtaessa vielä 10-6 rauhoitteli sopivasti joukkuetta, eikä kotijoukkue hätääntynyt äkillisestä muutoksesta tai vierasjoukkueen orastavasta kiristä. Loppuerä paineltiin suhteellisen tasaista vaihtopalloa, höystettyinä muutamilla vieraiden helpohkoilla hyökkäysvirheillä, ja edellisen erän tapaan Janne Marttila sai kunnian taputella erän kaksi viimeistä palloa kenttään, ja varmistaa Ettalle ensimmäisen sarjapisteen kevätkaudella.

Neljäs erä olikin sitten täysin edellisen vastakohta. Loimu paineli Kristaps Smitsin syöttövuorolla 0-3 -johtoon, ja Etta sai ensimmäisen itse hyökätyn pisteensä vasta tilanteessa 2-6. Loimu piteli erää tukevasti näpeissään ja tilanteessa 6-12 viides erä näytti jo väistämättömältä, varsinkin kun illan hyökkäyskone Janne Marttila saatiin aiempaa paremmin torjuttua. Marttila kuitenkin päätti ettei tätä tahtia enää viidettä erää jaksa, ja alkoi takoa palloa parkettiin vielä aiempaakin hurjemmin. Neljällä peräkkäisellä hyökkäyspisteellä Janne toi Ettan jo kolmen pisteen päähän, ja tilanteessa 11-14 vieraiden valmentaja Aitor Barreros kutsui vieraat aikalisälle. Tämän jälkeen Etta kiri jo pisteen päähän Teppo Heikkilän ensimmäisellä torjunnalla varmasti moneen moneen vuoteen, mutta lähemmäs oli tiukka yrittää päästä. Sebastian Pozo Hernandezin ässäsyötön jälkeen oli Ettan vuoro kokoontua aikalisälle tilanteessa 16-19. Loimu pääsi jo eräpallotilanteeseen tukevan tuntuisessa 21-24 -johdossa, mutta Teppo Heikkilä ja Nuutti Niinivaaran hyökkäyksillä Etta pääsi jo pisteen päähän, ja seuraavat kaksi palloa päättyivät Loimun hyökkäysvirheistä Ettalle, ja kotijoukkue olikin yhtäkkiä jo ottelupallotilanteessa. Pozo Hernandezin komea torjunta ja hyökkäys hoitivat kaksi ensimmäistä ottelupalloa, ja Ettan hyökkäysvirheellä eräpallo oli taas vuorostaan Loimulla. Pelin ratkaisi kotijoukkueelle Eetu Pennanen, joka hyökkäsi erän tasoihin, ja torjui kaksi viimeistä palloa Loimun varpaille, ja juhlat Ouluhallissa olivat valmiit alkamaan.

Aitor Barreros, Loimu:

- Etta pelasi todella hyvin, erityisesti hakkuri Marttila pelasi mahtavan pelin.Oli hetkiä jolloin olimme tulossa takaisin mukaan peliin, mutta niitä seurasi aina huono hetki. Tämä oli kuudes peli viiteentoista päivään, ja siihen päälle vielä jatkuva matkustaminen. Joukkue oli tänään liian väsynyt. Mutta tässä liigassa pelataan näin, paljon pelejä lyhyeen aikaan.

Kyle Dagostino, Loimu:

- Olen ollut joukkueen matkassa hieman yli kuukauden. Tämä on hyvätasoinen liiga, ja olen nauttinut olostani täällä, joukkue tekee olon kotoisaksi. Olemme pystyneet hienoihin suorituksiin aiemmin ja pystymme varmasti jatkossakin. Tänään, kuten valmentaja sanoi, joukkue oli todella väsynyt.

Janne Marttila, Etta:

- Hyökkäys kulki tänään, muuten ei niinkään. Joukkueena pelattiin hyvin, parannettiin torjunta-puolustusta oikeen roimasti ja saatiin sitä kautta Loimua vähän pihteihin. Aika pienistä asioista oli kiinni että tänään oltiin tuossa torjunta-puolustuksessa parempia.

Olli Kuoksa, Etta:

- Voitto maistuu totta kai, mutta mikä maistuu vielä paremmin on se, että on päästy harjoittelemaan joukkueena siten että treeneissä on tarpeeksi pelaajia. Silloin harjoituksissa voidaan kehittää asioita ja siirtää niitä tänne peliin. Silloin pelaamisessa ja treenaamisessa on jatkumo. Toki välillä tarvitaan esim. Marttilalta tuollainen härkäpeli hyökkäyksessä, mutta meiltä löytyy myös penkiltä reserviä parantaa omaa peliä. Se antaa mahdollisuuden voittaa, kun meidän oma systeemi toimii. Jannea piti vähän toppuutella pelin lopussa, meinasi raapasta omalla ässällä pelin pakettiin, mutta mie meinasin että eiku mennään leijalla nyt.

Etta - Raision Loimu
3-1 (20-25, 25-23, 25-18, 29-27).
Koti:Marttila 27/+19,Pennanen 21/+11,Niinivaara 9/+3
Vieras:Smits 16/+5,Fazli 13/+9,Rahko 12/+7

Joukkueiden MVP:t
Janne Marttila, Etta
Kyle Dagostino, Loimu

PROlibero
Kyle Dagostino, Loimu

Ottelutilasto


Vantaa Ducks palasi komeasti voittojen tielle, pudotuspelejä janoava TUTO Volley nurin

Vantaa Ducks-TUTO Volley 3-0 (25-21,25-18,25-19)

Lentopalloilun Mestaruusliigassa pelattiin keskiviikkona 19.1.2022 Pasilan Urheiluhallissa ns. kuuden sarjapisteen ottelu. Voittajaksi selvisi upeasti joukkueena pelannut Vantaa Ducks. Erälukemat 3-0 puhuvat omaa karua korsolaista huumoria. Tukilippuja oli jälleen myyty komeasti 180 kpl. Kaikki tukilipun ostaneet saavat Menevän taksisovellukseen kuuden euron arvoisen etukoodin. Alennuskoodi toimii Menevä-sovelluksen kautta maksetuissa taksikyydeissä. Alennuskoodi on voimassa 30.4.2022 asti. Koodi on kertakäyttöinen eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin.

Ensimmäinen erä lähti TUTO Volley lievässä hallinnassa. Vantaa Ducks pysyi kuitenkin iholla. Keenan Sandersin kahdella ässällä ankat siirtyivät johtoon 8-6. Lauri Lehtosen syöttövuoro vei ankat jo 15-11 johtoon. Eemeli Koukin syöttövuorolla TUTO Volley kavensi tilanteeksi jo 18-17. Torjuntaguru Lehtonen naulasi jälleen torjunnallaan Rumpusen ja tilanne 20-17. Ville Kattelus löi toisesta aallosta upeasti ja eräpalloa meni syöttämään Alek Rastamo. Se tiesi ässää ja erä komeasti ankoille 25-21. Ankoille ensimmäisessä erässä komeasti neljä ässää.


Toisessa erässä ankat lähtivät täydellä ryminällä. Keenan Sanders löi omista korkeuksistaan ja seuraavassa pallossa hän otti todellisen Monster-blockin. Seuraavassa pallossa Alek Rastamo syötti ässän.Tilanne 7-2. Turkulaisten syöttövirheet lisääntyivät erän kuluessa. Marko Määttäsen päätettyä onnistuneesti nelospaikalta, oli tilanne jo 18-12. Seuraavasta vastapallosta Marko teki jälleen pisteen ja tilanne jo vantaalaisille helpottavan tuntuinen 19-12. TUTO yritti pientä kiriä lopussa, mutta hyvin pelannut Ducks meni menojaan. Sandersin torjunnalla tilanne jo 24-17. Alek Rastamo lyö torjunnan käsistä Mikasan kohti Kivihakaa ja erä Ducksille selkeästi 25-18.

Kolmanteen erään Zhbankov vaihtoi Puputin tilalle Matti Toivolan ja Eemeli Koukin tilalle Tuomas Siirilän. Pienen alkulämmittelyn jälkeen Ducks siirtyi nopeasti johtoon 8-5. Einari Koivisto oli erän alun turkulainen nimi. Ei hyökkäysvirheitä. Koivistokin suli vaihtoon ja tilalle tuli Vuori. Pasilan sähkötaulukin meni pimeäksi tilanteessa 17-12. Alek- ja Lauri-ankka torjuivat komeasti parina ja Ruslan Zhbankov koetti tilanteessa 19-13 hakea uusia eväitä. Marko jatkoi toisen erän lopun vahvoja esityksiään. Lehtosen torjuttua Vuorenmaan oli tilanne jo 21-14. Vuoren lyödessä pallon suksena kohti Haagaa tilanne jo 23-16. Erä lopulta selkeästi 25-19 ja koko ottelu tunnin ja yhdeksän minuutin pelaamisen jälkeen kotijoukkueelle erin 3-0.

Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin Vantaa Ducksilta Alek Rastamo ja TUTO Volleylta Einari Koivisto. Pro liberoksi ottelussa valittiin selkeästi Esko Vuorinen.

Vantaa Ducks, Alek Rastamo:

”Pelattiin tänään tosi yksinkertaista ja ehjää lentopalloa. Tänään pidettiin pallo hienosti ruudussa eikä hakattu sitä päätyseinään, niin kuin viime matsissa.

Vantaa Ducks, Valmentaja Juho Rajala:

”Pitää pystyä tosta pelistä. Tätä korostin pelaajille, kun oli kyseessä ns. 6 pisteen peli. Jätkät oli hyvin latautuneita tähän peliin ja fokus pysyi loppuun asti”.

TUTO Volley,Einari Koivisto :

”Tiedettiin, että on tärkeitä pinnoja jaossa, mutta meidän esitys ei kyllä nyt yhtään vastannut siihen, mitä täältä lähdettiin hakemaan. Tunnetasolla oli ongelmat tänään”.

TUTO Volley, Valmentaja Ruslan Zhbankov:

”Ducks oli tänään selkeästi parempi. Ducks oli joukkue ja meillä oli kentällä kuusi pelaajaa. Torjunnassa ei onnistuttu, ne meni Ducksille 13-3 ja teimme liikaa syöttövirheitä”.

Ducks - TUTO Volley 3-0
25-21, 25-18, 25-19
Koti:Rastamo 18/+11,Sanders 10/+4,Lehtonen 8/+8
Vieras:Koivisto 12/+4,Rumpunen 7/-2,Kutinlahti 7/+5

Joukkueiden MVP:t
Alek Rastamo Ducks
Einari Koivisto TUTO Volley

PROlibero
Esko Vuorinen Ducks

Ottelutilasto

  Takaisin