Seuraa meitä somessa:

Ducks ja Savo Volley tylyjä isäntiä

29.01.2023

Miesten Mestaruuliigan sunnuntain isännät eivät todellakaan olleet vieraanvaraisia. Vantaa Ducks kuittasi edellispäivän niukan tappionsa KyKy-Betsistä 3-0 ja samoin numeroin hoiteli Savo Volley liigakolmosen Raision Loimun kanveesiin.

Vantaa Ducks avasi voittojen tien - KyKy-Betset kaatui 3-0 Lumon tuplaviikonlopun toisessa pelissä

Vantaa Ducks - Kyky-Betset 3-0 (25-22, 26-24,25-21)

Tuplaviikonlopun kunniaksi ankkamiehet pelasivat mustissa. Ankkafanit pääsivät näkemään suosikkinsa vieraspeliasuissa. Peli oli kuitenkin tulvillaan iloa ja värikkäitä, hyviä suorituksia. Ankat pelasivat pitkästä aikaa ottelun läpi samalla hyvällä tasolla. Joukkue otti selässä olleesta apinasta kovan luokan niskalenkin ja heitti tämän karvaisen viidakon olion ankkalampeen. Molskis. Hieno 3-0 voitto oli pelaajille tärkeä. Tästä on hyvä lähteä TUTO Volleyta haastamaan 1.2. Turkuun. Suomen Pariisiin. Seuraava kotipeli on 12.2. sunnuntaina klo 17.00 ja vieraana on ilon Pohjois-Karjalasta tuova Karelian Hurmos.

Otteluisäntinä sunnuntaina toimivat Jerodos ja Korson Koti LKV. Katsojia Lumon lauteille oli tullut 359.

Ensimmäisen eräksi teemaksi sopii vetoketjuerä. Tasaisen alun jälkeen Vantaa Ducks nykäisi parikin kertaa kolmen pisteen johdon. Aina KyKy-Betset hiipi tasoihin. Kolmas kerta sanoi toden ja Vantaa Ducks päätti erän loppukirillään 25-22. KyKy-Betset häröili omalla puolellaan ja se ratkaisi eräpallon kohtalon. Vantaa Ducks aloitti pelin kuusikolla, johon eiliseltä oli Marko Määttänen vaihtunut Kalle Kattelukseen. KyKy-Betset aloitti pelin samalla kuusikolla kuin aloitti eilenkin. Mauri Kurppa oli taas tutulla passarin tontillaan. Hakkurit Rastamo ja Keskinen liikkeillä samoilla tehoilla 6/+5.

Toiseen erään KyKy vaihtoi passariksi Maks Skowronekin. KyKy-Betset otti nyt kuskin paikan. Eiliseltä tuttu kova puolustus noukki lähes kaikki Ducksin hyökkäyspallot peliin. Ducksilla oli myös pientä hätäilyä hyökkäyksissä. Petrusevics innostui puolalaisen passarin tarjoilusta. Ankat väläyttivät myös. Kalle Kattelus hassutti komealla jujullaan kolmen torjunnan. Seuraavaksi Alek vetäisi ässän. Erän puolen välin jälkeen ankat ottivat kuskin paikan. Tilanteessa 18-16 Tommi Siirilä loukkasi nilkkansa. Tilalle tuli Illia Liunenko. Iiro Seppälän syöttövuorolla Ducks nykäisi jälleen. Nyt johto oli parhaimmillaan jo 21-17. Petrusevics kavensi välillä eroksi 22-20. Tilanteessa 23-21 Aivars Petrusevics napautti jälleen ässän ja tilanne 23-22. Pennanen torjui Lehtosen keskihyökkäyksen ja tilanne 24-24. Erä päättyy KyKyn virheeseen, kun Liunenko painaa pallon kenttään, mutta osuu samalla kädellään verkkoon. Erä ankoille 26-24. Ankkojen vastaanottoprosentti heikkeni ensimmäisestä erästä, mutta hyökkäysprosentti parani.

Kolmanteen erään tuli sisuuntunut KyKy. Väliahon kanssa toiseksi keskariksi tuli Aaro Keisanen. Kasper Pennasen korvasi Aleksi Oksanen. Ankat jatkoivat samalla kuusikolla. Erän edetessä Alek Rastamo paransi otettaan ja KyKyn vastaanotto alkoi osoittaa repeilemisen oireita. Venski otti aikalisän tilanteessa 10-8. Katteluksen syöttövuorolla ankat nykäisivät jo 4 pisteen johdon, 16-12. Pennanen tuli tilanteessa 17-13 Aleksi Oksasen tilalle. Ankat olivat vahvoja hyökkäyksessä ja johtivat parhaimmillaan jo 22-17. Alek Rastamo päätti kovalla lyönnillään erän pisteisiin 25-21 ja samalla koko ottelun erin 3-0.

Torjunnat ankoille 9-8. Vantaa Ducksin vastaanottoprosentti oli 51% ja hyökkäysprosentti 49%.

Ottelun parhaina palkittiin KyKy-Betsetistä Oskari Keskinen ja Vantaa Ducksista Louis Pineau. Pro libero-kisan voittaja oli Ducksin Louis Pineau.

Oskari Keskinen, KyKy-Betset:

“Eilen kaivettiin pitkän tauon jälkeen mehut viedä se peli. Vaikka tänään oli tiukkaa koko ajan, niin tuntu siltä, että Ducks hallitsi koko ajan peliä. Tietyllä tapaa vähän paino eilinen, mutta ihan hyvin pysty pelaamaan.”

Louis Pineau, Vantaa Ducks:

“Olen todella tyytyväinen, että pysyimme ja pystyimme läpi koko pelin pitämään pelimme tason. Fokus pysyi koko pelin ajan ja löysimme hyviä ratkaisuja mitä ratkaista pallo meille. Jonkinlainen henkinen lukko aukesi.”

Päävalmentaja Eduard Venski, Kyky:

“Vastustaja pelasi tänään paremmin kuin eilen. Löi rohkeasti palloa. Me teimme tänään liikaa virheitä. Se oli avaintekijä, miksi tänään hävisimme. Tommin nilkkavamma oli paha juttu meille. Hän on todella tärkeä pelaaja. Mikäli minä vielä lähtisin Tommin korvaajaksi, niin heitän haasteen Olli Kunnarille. Mikäli Olli tekee paluun kentille, niin minä lähden kentälle.”

Päävalmentaja Juho Rajala, Ducks:

“Oon ylpeä joukkueesta, että osasivat tänään käsitellä pitkällä erätauolla kopissa tilanteemme ja jatkoimme peliä samalla tasolla kuin ottelun alkuerissä myös kolmannessa erässä. Niin usein olemme tällä kaudella johtaneet 2-0 ja sitten olemme sutanneet voiton kaverille. Tänään otimme apinaa niskasta kiinni ja heivasimme sen hittoon tuolta niskasta roikkumasta. Keskiviikkona saadaan ihan riittävästi taas tapella TUTOa vastaan Turussa.”

Vantaa Ducks - Kyky-Betset 3-0
25–22, 26–24, 25–21
Koti:Rastamo 20/+15, Drobnic 13/+8, Kattelus 8/+1
Vieras:Keskinen 21/+17, Petrusevic 14/+5, Pennanen 7/+1

Ässät: 2-4
Syöttövirheet: 9-10
Torjunnat: 9-8
Hyökkäys%: 49-39

Joukkueiden MVP:t
Louis Pineau, Ducks
Oskari Keskinen, KyKy-Betset

PROlibero
Louis Pineau, Ducks

Yleisöä: 359

Ottelutilasto

Savo Volley murskasi Raision Loimun

Savo Volley järjesti melkoisen näytöksen Suonenjoen Lintharjun täydelle salille.Edellispäivänä Karelian Hurmoksen voittanut Loimu oli nyt varjo entisestä.

Kolmannen erän tilanteeseen 22-14 saakka kentällä oli vain yksi joukkue joka onnistui. Tuossa vaiheessa esitykseen tuli pieni tahra, kun Loimu otti kuusi pistettä peräkkäin. Savo Volley sai kuitenkin orastavan rynnistyksen kuriin, ja päätti ottelun komeasti illan tähden hakkuri Veikka Lindqvistin kakkospaikan moukariin. Loppulukemat kirjattiin kotijoukkueelle 3-0 (25-19, 25-13, 25-21).

- Joukkue pelaa nyt sellaista peliä, mitä se pystyy pelaamaan, totesi tyytyväinen savolaiskoutsi Timo Tolvanen.

- Latautuminen oli kaksi ja puoli erää hyvällä tolalla. Itseluottamus paranee päivä päivältä.

- Olen äärimmäisen tyytyväinen, kun olemme olleet paljon tien päällä, ja lataus purkautui nyt hienosti kotiyleisön edessä.

Kotijoukkue oli parempi kaikilla osa-alueilla. Erityisen hienoa oli puolustuspeli – kolmeen erään 40 peliin puolustettua palloa on paljon. Kun niistä vielä tehtiin pisteitä 58 prosentin teholla, voi valmentaja syystäkin olla tyytyväinen.

Toinen vahva osa-alue oli torjunta – pisteeseen johtaneet torjunnat kotijoukkue voitti 11-4.

- Jos jotain parannettavaa etsii, täytyy meidän kehittyä vielä vastaanotossa, pohti Tolvanen.

Varsinkin toinen erä oli kaukana hyvästä – vastaanottoprosentti oli vain 20. Silti erän voitto tuli kotijoukkueelle murskalukemin.

- Meidän joukkuettamme ei ainakaan voi syyttää yrittämisen puutteesta, arvioi Loimun valmentaja Mika Rantanen.

- Yrittämisestä huolimatta ei vain tule onnistumisia.

- Syöttö ratkaisee paljon, ja meillä se ei tänään onnistunut, vastustajalla onnistui.

Savo Volley on löytämässä toimivan kokoonpanon, missä yleispelaajina ovat Michael Michelau (10/-1) ja Andrus Raadik (14/+9), keskipelaajina Aleksei Zhbankov (8/+7) ja Jakub Kovac (8/+5) ja passarina Kevin Rodriguez ja liberona tutusti Keisuke Matsuo. Hakkuri Veikka Lindqvistiä (17/+15) tuli jo kehuttua, mutta kyllä nuori mies sen ansaitseekin.

Vastustajan parhaana palkittiin libero Esko Vuorinen, kun vuorollaan lähes kaikki kokoonpanon hyökkäävät pelimiehet kävivät kentällä epäonnistumassa enemmän tai vähemmän.

Hakkuri Joonas Jokela teki joukkueen parhaimmat pisteet, mutta jäi hänkin miinukselle (9/-1).

Savo Volleylle tulee bussi jälleen tutuksi, kun se matkustaa tiistaina Rovaniemelle ja viikonlopuksi Tampereelle cupin Final Four -turnaukseen.


Savo Volley - Raision Loimu 3-0
25–19, 25–13, 25–21
Koti:Lindqvist 17/+15, Raadik 14/+9, Michelau 10/-1
Vieras:Jokela 9/-1, Layus 7/+7, Mäki 6/+5

Ässät: 7-6
Syöttövirheet: 13-8
Torjunnat: 11-4
Hyökkäys%: 53-34

Joukkueiden MVP:t
Veikka Lindqvist, Savo
Esko Vuorinen, Loimi

PROlibero
Keisuke Matsuo, Savo Volley

Yleisöä: 402

Ottelutilasto

  Takaisin