Seuraa meitä somessa:

Ducks taisteli kauden avausvoiton Oulun Ettasta

01.10.2021

Vantaa Ducks ja Lentopalloseura Etta avasivat miesten Mestaruusliigan kautensa pelaamalla täydet viisi erää. Kotijoukkue hoiteli lopulta avausvoiton tililleen 3-2 (18-25, 25-20, 25-22, 23-25, 15-10 )

Lentopallon Mestaruusliigassa pelaavan Vantaa Ducksin kauden avausottelussa Korson Lumossa Oulun Ettaa vastaan katsojilla riitti jännitettävää. Lumon lauteille oli saapunut kauden ensimmäiseen otteluun peräti 360 katsojaa kannustamaan omiaan. Otteluisäntänä oli Karkkilan Metallityöt. Ottelun alussa vietettiin hiljainen hetki Pertti ”Cicero” Laaksosen muistoksi.

Ensimmäinen erä oli isänniltä enemmän hakemista kuin vierailija-Ettalta. Syötön vastaanotto takkuili aika ajoin ja hyökkäykset eivät tahtoneet purra. Kun vierailijoiden torjuntapeli kaiken lisäksi oli rautaa, Ducksin oli vaikea löytää keinot pisteiden saamiseksi. Ei auttanut libero Esko Vuorisen muutama hienot haut, eikä hakkuri Lauri Lehtosen pari hienoa torjuntaa.

Ankkojen uusi keskitorjuja Keenan Sanders kuitenkin sai pistetilinsä Korsossa auki. Myös Ettan yhdysvaltalaisvahvistus, yleispelaaja Michael Michelau pelasi vahvan erän, hän hyökkäsi, torjui ja vielä puolustikin tehokkaasti. Erä vieraille 18-25.
Toinen erä oli jo tutumpaa Ducksia. Ykköshakkuri Alek Rastamo näytti, että on paikkansa veroinen ja sai hyökkäyksensä toimimaan hyvin. Kalle Kattelus hyökkäsi tehokkaasti sekä verkolta että kolmen metrin viivan takaa. Tilanteeseen 11-11 joukkueet etenivät tasatahtia, sen jälkeen ankat ottivat johdon eivätkä enää päästäneet sitä käsistään. Toisessa erässä myös Lauri Lehtosen torjuntatyöskentely oli tehokasta.

Erän sai kunnian päättää Atte Kyrölä, joka erän alussa oli tullut Marko Määttäsen paikalle yleispelaajaksi. Tämän erän ankat veivät 25-20.



Kolmatta erää mentiin tasaisissa lukemissa ja peli oli hyvää puolin ja toisin. Vieraiden Michael Michelau kunnostautui taas pelin jokaisella osa-alueella.

Kotijoukkueessa Kalle Kattelus ja Rastamo jatkoivat varmoja otteitaan ja myös Lehtosen torjunta puri. Sanders sai leijasyötöillään Ettan vastaanoton rikki pari kertaa. Muutama piste Ettalle tuli ankkojen verkkovirheistä. Erä lopulta kotijoukkueelle lukemin 25-22.

Neljäs erä näytti ensin menevän selvästi Ettalle. Parhaimmillaan vierasjoukkue johti erää seitsemän pisteen erolla ja sen jälkeen pariin otteeseen vielä viidellä pisteellä. Ville Kattelus teki kuitenkin näyttävän sisääntulon ja sekä hyökkäsi että syötti tehokkaasti. Ankat tulivat tasoihin vielä tilanteeseen 22-22, mutta ei edes Kattelusten veljesten hyvä vire auttanut, erä vieraille 23-25.

Viides erä oli selvästi ankkojen. Tasalukemin tosin mentiin tilanteeseen 7-7, mutta sitten Alek Rastamo taas osoitti, miksi hän on Ducksin ykköshakkuri. Valmentaja Juho Rajalan taktinen vaihto, jolloin passari Joona Väänänen ja Rastamo siirtyvät penkille ja antavat tilaa Tommi Mäkelälle ja Nico Mäki-Valtarille osoittautui erän lopussa tehokkaaksi. Mäkelä syötti hyvin ja Mäki-Valtari sai tehtyä ensimmäiset liigapisteensä. Keenan Sanderskin sai makean torjunnan erän lopussa. Erä ankoille 15-10 ja koko ottelu erin 3-2.



Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin Ducksilta Alek Rastamo ja Ettalta Niko Haapakoski. Pro liberoksi ottelussa valittiin ankkojen Esko Vuorinen erin 3-2.

Vantaa Ducks, Alek Rastamo:

“Olen ihan kohtuu tyytyväinen peliin se olin ihan hyvä kauden ensimmäiseksi peliksi. Täytyy myöntää, että alussa jännitti, mutta jatkoin vain pelaamista. Meidän pelimme ei ole vielä mitenkään valmista.”

Valmentaja Juho Rajala:

“Olen tyytyväinen, voitto on aina voitto, pelillisesti ottelu jopa yllätti positiivisesti. Tuplavaihdot ovat taktisesti hyviä, pojat tietävät, mitä pitää tehdä. Suurin ero Ettaan oli, että meillä oli laajempi materiaali. Viime kausi antoi meille itseluottamusta ja uskoa siihen, että pystymme kääntämään vaikeatkin ottelut eduksemme.”

Etta, Niko Haapakoski:

“Oli mukavaa päästä pelaamaan yleisön eteen. Peli ailahteli aika lailla puolin ja toisin, mutta sellainen kuuluu kauden alkuun. Itse me sössimme tämän pelin, hyvän alun jälkeen kaveri pääsi mukaan. Viimeisessä erässä teimme liikaa omia virheitä”.

Valmentaja Olli Kuoksa:

”Olimme vähän perässä hyökkäyspelissä hävityissä erissä ja viides erä repesi meidän osalta lopussa. Välillä peli oli hyvää kummaltakin joukkueelta. Passarin kanssa pelaamisessa meillä on vielä paljon kehitettävää Jakub Petrasin ja Michael Michelaun kanssa.”

Ducks - Etta 3-2
18-25, 25-20, 25-22, 23-25, 15-10
Koti:Rastamo 26/+17,Kattelus 20/+12,Lehtonen 11/+9
Vieras:Michelau 30/+18,Pennanen 17/+6,Niinivaara 10/+3
Ässät 3-3, syöttövirheet 12-16, torjunnat 13-4, hyökkäys% 46-45, vastaanotto% 57-68

Joukkueiden MVP:t
Alek Rastamo, Ducks
Niko Haapakoski, Etta

Otteluisäntä Karkkilan Metallityö

PROlibero
Esko Vuorinen, Ducks

Katsojia: 360

Ottelutilasto

  Takaisin