Seuraa meitä somessa:

Edelleen kolme tappiotonta miesten Mestaruusliigassa - Ducks nousi liigakärkeen

16.10.2021

Savo Volley, Vantaa Ducks ja VaLePa jatkavat tappiotta miesten Mestaruusliigassa lauantaisten voittojensa jälkeen Karelian Hurmoksen kärsittyä niukasti avaustappionsa kotonaan savolaisille naapureilleen. Vantaa Ducks nousi liigakärkeen nyt ainoanan joukkueena ilman pistemenestyksiä.

Savo Volley voitti Itä-Suomen trillerin

Lauantaisauna oli lämmitetty jo hyvissä ajoin Joensuun urheilutalolla, kun isäntäjoukkue Karelian Hurmos kohtasi Itä-Suomen paikallisderbyssä Savo Volleyn. Liigan kärkipään taistosta odotettiin viihdyttävää lentopallonäytelmää, ja sitä se toden totta oli.

Ensimmäiseen erään Hurmos sai tahmean alun. Savo vei selkeästi kotijoukkuetta jokaisella osa-alueella ja pientä hermostuneisuutta oli havaittavissa Hurmoksen kenttäpuoliskolla. Loppua kohden onnistumisia alkoi tulla, mutta Savo vei erän vahvan alun turvin.

Hurmos jatkoi vahvaa pelaamista siitä, mihin se edellisen erän loppupuolella jäi. Alku oli kovaa tykitystä ja Hurmos johti 8-4. Kotijoukkueen hyökkäyspeli oli varsin pirteää hakkuri Eetu Häyrisen johdolla, eikä Savo pystynyt siihen vastaamaan. Muutama Hurmoksen syöttövirhe antoi Savolle ohuen mahdollisuuden erävoittoon, mutta isäntien kantti kesti.

Pitkältä tauolta Hurmos palasi kentälle voittajan elkein. Kolmas erä oli alusta loppuun Hurmoksen hallintaa ja Savo avitti isäntiä yhdeksällä virheellä. Loistavasti ottelutapahtumissa mukana elänyt kotiyleisö sai mitä ansaitsi, kun Hurmos nappasi erävoiton ja varmisti yhden sarjapisteen. Yleispelaaja Jere Heiskanen pääsi erässä peliin mukaan vaellettuaan kaksi erää varjojen mailla.

Neljännen erän alkua hallitsi Savo Volley. 7-1-johtolukemat saattoivat jo antaa merkkejä erän voittajasta, mutta Hurmos oli vahvasti eri mieltä. Piste kerrallaan se kuroi eroa umpeen ja Savon syöttö alkoi lipsua verkkoon ja yli rajojen. Huiman nousun esittänyt kotijoukkue pääsi kolmesti yrittämään ottelun katkaisua ilman palkintoa ja lopulta Savo tasoitti erälukemat 2-2:een.

Viides erä alkoi tasaisesti Hurmoksen johtaessa pisteellä tai kahdella. Hyökkäyspeli oli isäntien vahvuus erän alkupuolella, kunnes aivan ratkaisevilla hetkillä Savon torjunta löysi kädet hyökkäysten eteen. Hurmoksen 10 hyökkäyspistettä oli laiha lohtu Savo Volleyn tuulettaessa kahta sarjapistettä.

”Ensimmäisessä erässä oltiin aika paljon perässä, hyvä tasonnosto seuraavissa. Ei vielä ihan riittänyt voittoon. Oltiin alun jälkeen tosi kovia hyökkäyspuolella” tiivisti Hurmoksen illan ykköstykki Häyrinen ottelun kulkua.

”Ei vaan riittänyt. Paikka oli neljännessä erässä, hatunnosto noususta joka siinä tehtiin. Erän lopussa ei aivan rahkeet riittäneet vielä. Tämä peli antaa uskoa, että pystytään pelaamaan kärkiseuroja vastaan voitosta. Nyt palautellaan, ja alkuviikosta valmistaudutaan kolmen pisteen Pirkanmaan vierailuun” kommentoi ottelua ja Hurmoksen ensi viikkoa päävalmentaja Matti Alatalo.

”Tiukka peli, hyvä fiilis. Oma peli ei ollut kovin hyvää, paljon omia virheitä. Syöttövirheitäkin yhden erän verran. Vastustaja pelasi tänään hyvin” kiteytti puolestaan Savo Volleyn MVP:nä palkittu yleispelaaja Andrus Raadik.

”En tiedä oliko voitto meidän paremmuutta. Erien loput pelattiin järkevästi. Muutamalle syöttäjälle pieni kurinpalautus olisi paikallaan. Viidennessä erässä oltiin viimeisillä hetkillä hyviä ja tehtiin järkeviä valintoja. Koko ilta Häyristä vastaan oli tosi vaikeaa. Kotiyleisö loi mahtavan tunnelman” tuumi Savo Volleyn luotsi Timo Tolvanen.

Hurmos - Savo Volley
2-3 (21-25, 25-23, 25-19, 30-32, 12-15)
Koti:Häyrinen 27/+15,Heiskanen 10/-5,Korhonen 10/+3
Vieras:Raadik 21/+2,Ojansivu 16/+11,Zhbankov 15/+9
Ässät 8-8, syöttövirheet 18-26, torjunnat 12-15, hyökkäys% 45-48, vastaanotto% 43-63

Joukkueiden MVP:t
Eetu Häyrinen, Karelian Hurmos
Andrus Raadik, Savo Volley

PRO-libero
Shohei Nose, Savo Volley

Otteluisäntä: John Deere

Katsojia: 478

Ottelutilasto

Loimu käytti etsikkoaikana - VaLePa rutisti lopulta voittoon

Hallitseva Suomen mestari ja Mestareiden liigassa juuri hienosti jatkoon itsensä pelannut VaLePa koki ensimmäisen pistemenetyksen kotoisessa Mestaruusliigassa lauantaina Raisiossa, kun Loimu nousi pitkän erätauon tappioasemasta taistelemaan ottelun voitosta. Viidennessä erässä VaLePan rutiini oli kuitenkin jälleen valttia ja voitto lähti vieraiden matkaan Loimun sortuessa pieniin virheisiin. Ottelun loppunumeroina screenillä loisti taistelun tauottua 2-3 (19-25, 16-25, 25-23, 25-17, 11-15).

Molemmilla joukkueilla oli haasteensa otteluun valmistautuessa. VaLePalla oli takana, sekä edessäkin, Mestareiden liigan ottelut ja hakkurin paikkaa miehittäneillä pelureilla vammoja. Sekä ykköshakkuri Jerome Cross että häntä tuurannut yleispelaaja Alberto Cavasin olivat poissa kokoonpanosta. Hakkurin tontille odotettiin täten Matias Tihumäkeä, mutta päävalmentaja Janne Kangaskokko pyöräyttikin Jiri Hännisen hakkuriksi ja nosti vaihdosta Ville Järnvallin hänen paikalleen.

Loimulla taas harjoitusviikko oli ollut hyvin rikkonainen, kun joukkueessa oli pyörinyt perinteistä syysflunssaa. Vielä ottelua edeltävänä iltana päävalmentaja Aitor Barrerosilla ei ollut täyttä varmuutta keitä hänellä on pelipäivänä käytettävissään. Lopulta pelaavasta kokoonpanosta olivat sivussa ”vain” Kulmanan veljekset. Libero Aatu Kulmalan paikan avauksessa otti Miikka Puranen, jolle ottelu oli ensimmäinen liberopaidassa Mestaruusliiga-tasolla. Toisen erän jälkeen liberon paitaan puettiin Väinö Rahko. Purasella oli omat vaikeat hetkensä mm. toisen erän puolivälissä Sakari Mäkisen hyvien syöttöjen edessä.

Ottelun paras pistemies oli jälleen Loimun hakkuri Ali Fazli, joka teki 26 pistettä tehoin +13. Liberovaihdon myötä vaihdosta kentälle tullut koko viikon treeneistä huilannut Kristaps Smits teki 13 ja Sebastian Hernandez 12 pistettä. VaLePan puolella Sakari Mäkinen teki 23 pistettä ja uuteen rooliin hyvin sopeutunut Jiri Hänninen yhden pisteen vähemmän. Muut VaLePan pelaajat jäivät alle 10 pisteen saldoihin viiden erän aikana.

Mikko Esko, VaLePa

- Matsi näytti tulevan meille yllättävänkin helposti. Me ollaan aika vajaamiehisiä tällä hetkellä. Kolmannen erän lopussa kävi se klassinen, että ehkä pikkasen fokus karkasi vääriin asioihin. Tuli vähän tuomarikalapaliikkia ja se ehkä vaikutti meihinkin. Loimu sai siitä virtaa ja nappasi kolmannen erän ja peli kääntyi. Ainoa mihin olen tyytyväinen on voitto, kyllä tässä pitäisi jo kotimatkalla olla.

Väinö Rahko, Loimu

- Kahdesta ensimmäisestä erästä en halua edes puhua. Ne oli aika kaameaa katsottavaa. Tiedettiin että meillä on ollut vaikea viikko, kun on ollut kavereita sairastuvalla. Pelin lähtöön näytti kuitenkin vielä aamulla hyvältä, mutta sitten kun peliin tultiin, niin se ei ollut mistään kotoisin. Pitkällä erätauolla saatiin fokus kasaan.

Janne Kangaskokko, VaLePa

- Meillä on työmoraali korkealla eikä ollut sinällään ongelmia ladata joukkuetta liigapeliin Mestareiden liigan jälkeen. Ihan hyvällä fokuksella lähdettiin peliin kyllä. Ennenaikaisesti alettiin naureskelemaan ja hihittelemään. Omaan piikkiin siitä aika paljon. Rahko tasapainotti Loimun vastaanoton ja toi rauhallisuutta. Sen jälkeen oli vaikeampi pelata.

Aitor Barreros, Loimu

- Oli tosi vaikea matsi, kun vastassa oli liigan paras joukkue. Tiesimme että heillä on vaikeuksia pelaajien kanssa ja raskas Mestareiden liigan ottelu takanaan, mutta meillä oli myös vaikea viikko takana. Oli paljon sairastelua ja en tiennyt vielä eilen illalla ketkä tänään pelaavat. Pisteen ottaminen VaLePan tasoiselta joukkueelta on hienoa, mutta tärkeää ei ole piste, vaan se millainen fiilis joukkueessa on ja miten pelaamme ja teemme töitä. Meidän pääottelu tällä viikolla on keskiviikkona Hurrikaania vastaan.

Loimu - VaLePa
2-3 (19-25, 16-25, 25-23, 25-17, 11-15)
Koti:Fazli 26/+13,Smits 13/+5,Pozo Hernandez 12/-1
Vieras:Mäkinen 23/+17,Hänninen 22/+15,Savonsalmi 8/+4
Ässät, syöttövirheet, torjunnat, hyökkäys%, vastaanotto%

Joukkueiden MVP:t
Väinö Rahko, Loimu
Jiri Hänninen, VaLePa

Otteluisäntä Topsafe

PROlibero
Risto Ruohola, VaLePa

Katsojia: 468

Ottelutilasto

Akaa-Volleyn ja Ettan kamppailu näytti sarjan tasaisuuden?

Akaa-Volley päihitti Ettan kotonaan lukemin 3 – 1, mutta joukkueet olivat hyvin tasaväkiset. Ennakkokaavailuissa on arvioitu Mestaruusliigan kaudesta 2021-22 tulevan tasaisemman kuin aikoihin. Jos lauantai-ilta Akaassa jotakin kertoo, niin nuo ennakkokaavailut saattavat hyvinkin toteutua.

Valmentajat Olli Kunnari (Akaa-Volley) ja Olli Kuoksa (Etta) eivät antaisi liikaa painoarvoa alkukauden peleille ja sarjataulukolle.

- Kyllä tässä on vielä niin paljon epätasaisuutta joukkueiden otteissa, etten paljoakaan uskalla ennustaa nykyisen sarjataulukon pohjalta, todisti Kunnari ennen peliä.

Kuoksa säesti viereltä:

- Meillä ei ole kuin viitisentoista yhteisharjoitusta takana. Otteet eivät voi olla valmiit. Jospa joukkueilla olisi niin paljon rahaa, että voisimme tehdä useampivuotisia sopimuksia. Se auttaisi asiaa. Yhden kauden sopimukset vievät siihen, että joukkueet saadaan kokoon vasta kunkin kauden kynnyksellä.

Viime päivien kohu-uutisesta, hakkuri Jakub Petraksen peliluvan puuttumisesta kauden alussa Kuoksalla ei ollut mitään uutta kerrottavaa.

Kuin alleviivatakseen valmentajien sanomisia, pelaajat suoriutuivat illasta melko epätasaisesti. Ensimmäisessä erässä Akaa-Volley näytti ensin jäävän vieraiden jalkoihin mennen tullen. Etta teki mitä halusi ja Akaa-Volleyn hyökkäyskalustolla oli kosteat ruudit piipussa. Ainoastaan Kirsto Kollo hyökkäsi tasollaan. Tilanteesta 2-8 kotijoukkue heräsi peliin mukaan ja ottelu tasoittui. Erä päättyi Joni Mikkosen syöttövirheeseen.

Kakkoserässä Akaa-Volleyn otteissa oli huomattavan paljon vähemmän virheitä. Nopeasti se hankkikin seitsemän pinnan eron 15-8. Jos vieraspelaajista joku on akaalaisyleisön suosikki, hän on Eetu Pennanen. Monipuolinen yleispelaaja sai Akaan huutojoukoilta äänekkäät kannustukset syöttöviivalla. Etta välttyikin murskatappiolta pitkälti Pennasen syöttöjen ansiosta.



Kolmanteen erään Etta näytti tulevan sisuuntuneena. Erä eteni tasaisesti yli puolen välin. Ratkaisu taisi tulla tälläkin kerralla Pennasen astuessa syöttöviivalle tilanteessa 17-18. Akaa-Volley pääsi pälkähästä, kun pelätty hypäri päätyi verkkoon. Tällä kertaa viimeisen pisteen takoi keskeltä jälleen kerran hyvän matsin pelannut Panu Pitkänen.

Neljäs erä puolestaan eteni tasapäisesti, kunnes Akaan Urpo Sivula käynnisti oman shownsa. Hakkuri lähetti melkoisia pommeja syöttöviivalta Ettan kenttäpuoliskolle. Kuudesta perättäisestä kotijoukkueen pisteestä kolme tuli ässäsyötöillä. Erän lopettaminen tuotti kuitenkin Akaa-Volleylle isoja vaikeuksia. Nappipassit eivät tulosta tuoneet, mutta kun Sivula sai niin sanotun roskapassin päätettäväkseen, pallo löysi tiensä Ettan torjunnasta seinille.

Eetu Pennanen valittiin ties kuinka monennen kerran joukkueensa parhaaksi:

- Paluu tänne Monarille oli mukava. Täällä on aina hieno tunnelma. Meidän puolesta harmittaa, että annettiin Akaalle niin monta syöttöputkea. Olisi meillä ollut saumaa ottaa täältä sarjapisteitäkin. Olisi pitänyt hyödyntää etenkin Upille sattuneet vaisut hetket.

Pennanen tunnetaan vahvana puolustajana.

- Kenttäpuolustus on kieltämättä vahvuuteni. Ja kun vastassa on hyviä pelimiehiä, kuten tänään, pelin lukeminen helpottuu.

Akaa-Volleyn parhaana palkittiin Kristo Kollo:

- Alkuun meillä oli vaikeuksia, mutta kun päästiin peliin mukaan, niin kohtuu hyvin se sujui. Pääasia, että sarjapisteet jäivät kotiin.
Olli Kuoksa:

- Kaikki jäi tuonne kentälle koutsiltakin. Saatiin hyvä peli aikaiseksi. Näyttää Akaallakin olevan vaikeuksia hyökkäystempojen kanssa. Sen verran voittajankin peli ailahteli. Sideoutissa annettiin kaverille liikaa siimaa.

Rauhallisena tunnettu Olli Kunnari otti pelissä myös keltaisen kortin.

- Aiheesta tuli. Kimpaannuin ja sanoin hieman pahasti tuomarille. Eihän tuo pelikään aina niin kaunista ollut. Hyvistä hyökkäyspaikoista pitäisi saada pallo kuolemaan useammin.


Akaa-Volley - ETTA
3-1 (23-25, 25-19, 25-21, 25-20)
Koti:Sivula 20/+9,Kollo 16/+6,Mikkonen 13/+7
Vieras:Petras 20/+16,Michelau 17/+3,Pennanen 14/+9
Ässät, syöttövirheet, torjunnat, hyökkäys%, vastaanotto%

Joukkueiden MVP:t
Kristo Kollo, Akaa-Volley
Eetu Pennanen, Etta

PROlibero
Voitto Köykkä, Akaa-Volley

Katsojia: 325

Ottelutilasto



Ducksille selvä voitto sarjanousija TuTosta ja paikka liigaärjessä

Vantaa Ducks otti kauden ensimmäisen pelaamalla tulleen 3-0 voittonsa tämän kauden Mestaruusliigassa sarjanuosija TuTo Volleyta vastaan lauantai-iltana Korson Lumo-hallissa. Voitto oli ankkojen kannalta nihkeän ensimmäisen erän jälkeen selvä, vastustajalla ei kahdessa ja kolmannessa erässä löytynyt eväitä ankkojen kukistamiseen.

Katsojia Lumoon syyslaunataina oli löytänyt peräti 488 kappaletta seuraamaan Ducksin hienoa esitystä. Otteluisäntänä toimi NHP Yhtymä Oy.

Ensimmäinen erä alkoi ankkojen puolesta hyvinkin uneliaasti ja enimmät pisteet tulivat aluksi vieraiden virheistä. TuTolla onnistui kaikki kun Ducks taas erehtyi monesti. Hakkuri Alek Rastamo kuitenkin kunnostautui lyöden välillä palloa vihaisesti ja pystyyn lattiaan. Myös Marko Määttäsen tulo kentälle erän puolessa välissä teki pelin ilmeelle hyvää.

Vaikka ensimmäinen erä näytti jo menevän selvästi vieraille, Ducks oli enimmillään tappiolla jo 16-21, jostain erän loppuun kaivettiin taistelutahto. Lauri Lehtonen otti pari hyvää torjuntaa, Marko Määttänen hyökkäsi tehokkaasti ja Alek Rastamokin onnistui. Erä jatkopallon jälkeen ankoille 26-24.

Toiseen erään tuli terästäytynyt ankkalauma. Turkulaisia taas näytti ensimmäisen erän tappio masentavan siinä määrin, että virheitä tuli aika lailla. Passit eivät tahtoneet löytää hyökkääjiä ja vieraille tuli syöttövirheitä roppakaupalla.

Ducksin syötöt taas onnistuivat, torjunta piti ja hyökkäys oli tehokasta. Marko Määttänen ja Alek Rastamo olivat taas tehokkaita ja erään loppuun Alekilta tuli makea ässäsyöttö vastustajan kenttään. Erän sai päättää vaihdosta kentälle tullut Nico Mäki-Valtari, erä ankoille 25-17.

Kolmas erä alkoi TuTon keskitorjujan Karri Kutinlahden kovalla lyönnillä jolla ensimmäinen piste meni vieraille. Mutta sen jälkeen ei turkulaisilla ollut paljon ilon aihetta vaikka kävivätkin välillä johtoasemassa. Passarin vaihtokaan ei tuonut toivottua tulosta. Ducks teki erän alussa paljon syöttövirheitä, mutta hyökkäys oli tehokasta ja pari ässäsyöttöäkin nähtiin ja ankkojen rutiini käänsi erän selvästi kotijoukkueelle.

Vantaa Ducks, Marko Määttänen:

“Ensimmäinen erä oli vaikea, mutta kun se klaarattiin niin otettiin ensimmäiset askeleet voittoon. Oli kiva pelata kun pohjoisen reissulla lähinnä kannustin muita pelaajia. Meillä on monta hyvää yleispelaajaa ja päivän kunnon mukaan pelataan. Nyt ensimmäisessä erässä oli pakko tehdä joku muutos”.

Valmentaja Juho Rajala:

”Ei tätä voi helpoksi peliksi sanoa, se oli rutiinisuoritus ja poikien itseluottamus näkyi kentällä. Voimme pelata paremmin mutta meillä on nyt hyvää perustekemistä, eikä mieli painu maahan vaikka virheitä tulee. Torjunnassa ja syöttöruudussa olimme tänään selvästi vastustajaa vahvempia. Sarjan kärkijoukkueita vastaan pitää hyökkäyspelin parantua, saamme hyvin pallon alas, mutta tullee liikaa virheitä.

TuTo, Tatu Vuorenmaa:

“Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä, kaksi viimeistä huonompia. Ducks puolusti hyvin ekan erän lopussa ja sai sitten pallon kuolemaan. Kauden aloitus ei ole mennyt meiltä nappiin kun ei ole vielä voittoja, mutta hyvin pää sen kestää, ei tämä niin vakavaa ole.

Valmentaja Ruslan Zhbankov:

”Jos olisimme voittaneet ensimmäisen erän peli olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan. Ducks pelasi tänään hyvällä tasolla ja me pelasimme huonosti. Ensimmäisessä erässä meiltä onnistui kaikki lentopallon elementit, en oikein tiedä mitä erän lopussa tapahtui. Meille on vielä tulossa pari yleispelaaja ja yksi keskitorjuja ja toivotaan, että peli sujuu sitten paremmin.

Ducks - TUTO Volley
3-0 (26-24, 25-17, 25-17)
Koti:Rastamo 15/+9,Kattelus 11/+5,Määttänen 9/+6
Vieras:Siirilä 8/+1,Vuorenmaa 7/+3,Kutinlahti 6/+1
Ässät, syöttövirheet, torjunnat, hyökkäys%, vastaanotto%

Joukkueiden MVP:t
Marko Määttänen, Ducks
Tatu Vurenmaa, TUTO Volley

PROlibero
Esko Vuorinen, Ducks

Katsojia: 488

Ottelutilasto

Tiikerit jatkoi Hurrikaanin voitotonta matkaa

Hurrikaani-Loimaa ei saanut vieläkään tälle kaudelle otteluvoittoa, vaikka se Kokkolassa veikin ensimmäisen erän ja oli voittaa
neljännenkin. Ottelu kuitenkin Tiikereille 3-1 (23-25, 25-20, 25-18, 26-24)

Tiikereiden yleispelaaja Jere Mäkinen jo lämmitteli, mutta oli varaliberon roolissa, eikä käynyt kentällä.

Ensimmäinen erä oli aluksi Tiikereiden hallintaa. Suurimmillaan ero oli tilanteessa 9-4. Arttu Tupeli loisti monin tavoin: Isku, torjui, ja jujutti. Kuitenkin, kun päästiin toiselle kymmenelle, Antti Ropponen iski kaksi ässää ja Tiikerihyökkäyksiä torjuttiin. Hurrikaani hilautui lähelle ja ratkaisupisteiden aikaan rinnalle ja ohi. Viimeisen pisteen iski Aleksi Muukkonen iski nelospaikalta ratkaisupisteen.

Toisen erän alun veturina oli Hurrikaani, mutta Tiikerit tasoitti jo tilanteessa 9-9. Siitä jatkettiin likimain tasatahtiin. Joska Förstin
syöttövuorolla Tiikerit repi eroa. Näyttävin pallo oli se, kun Ville Sihvonen haki ”mahdottoman pallon” ja Arttu Tupeli iski kenttään.
Hurrikaani vaihtoi kentälle Tapio Toiviaisen, mutta sekään ei auttanut. Erä ratkesi Oskari Keskisen fiksuihin hyökkäyksiin.

Kolmas erä alkoi parilla komealla Tiikeritorjunnalla ja tilanteeksi 3-0. Hurrikaani ei kuitenkaan antanut periksi, vaan tasoitti nopeasti 6-6. Tilanteessa 12-9 Hurrikaani otti aikalisän, mutta erä jatkoi Tiikereiden ilotellessa komeilla hyökkäyksillä ja Hurrikaanin ”avustaessa” muutamilla virheillään. Ero kasvoi ja Oskari Keskisen kolme peräkkäistä hyökkäystä toi eräpallon.

Neljännen erän alku oli pitkään tasaista. Vasta tilanteessa 11-13 eroa oli enemmän kuin pisteen verran. Tiikerivirheiden jälkeen ero kasvoi jopa viiteen pisteeseen (16-21). Tästä alkoi Tiikereiden kiri ja mm. erän aikana keskipelaajana vieraillut Roope Keskinen iski jyrkän pallon kenttään. Muita Tiikereiden tehomiehiä olivat Oskari Keskinen ja Antti Leppälä. Tilanne tasoittui 23-23. Antti Ropponen toi Hurrikaanille eräpallon, mutta Antti Leppälä kuittasi sen. Teemu Lahti pääsi sitten iskemään ottelupallon kenttään.

Antti Ropponen, Hurrikaani-Loimaa:

- Tiikerit pelasi meitä paremmin. Tilastoja katsellessa: Keskisen Oskari teki tulosta, kaikki kunnia hänelle. Vastaanotto ei meillä sujunut. Tavoitteena on, että joukkue pelaa nousujohteisesti.

Jussi Heino, Hurrikaani-Loimaa:

- Esityksessämme löytyi hyvää ja huonoa. Ei pystytty olemaan riittävän tasaisia. Myöhemmissä erissä hyökkäys pehmeni. Tiikerit oli ehdottomasti parempi. Nyt ainakin on semmoinen fiilis, ettei ansaittu voittoa.

Oskari Keskinen, Tiikerit:

- Tilastojen mukaan oli itseltä kauden parasta peliä. Meillä oli kuitenkin tasaista passijakauma; kukaan ei jäänyt pimentoon. Syöttö ja torjunta-puolustus oli meillä paremmalla tasaolla. Ylipäätään hyvää peliä meiltä.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:
- Kokonaisuutena tasainen peli. Itseä lämmittää neljännen erän nousu. Peli pysyi kasassa, saadaan riittävästi tulosta, kun vastaanotto on kunnossa. Hyökkäyspelissä voidaan vielä parantaa. On muuten ensimmäinen voitto Hurrikaanista minun valmennusaikana.

Tiikerit - Hurrikaani
3-1 (23-25, 25-20, 25-18, 26-24)
Koti:Keskinen 24/+18,Lahti 12/+9,Leppälä 11/+8
Vieras:Muukkonen 20/+13,Ropponen 19/+11,Marttila 13/+3
Ässät 1-6, syöttövirheet 8-12, torjunnat 10-5, hyökkäys% 49-41, vastaanotto% 57-44

Joukkueiden MVP:t
Antti Ropponen, Hurrikaani-Loimaa
Oskari Keskinen, Tiikerit

PROLibero:
Ville Sihvonen, Tiikerit

Katsojia: 422

Ottelutilasto

  Takaisin