Seuraa meitä somessa:

Emilia Joensalo Hämeenlinnan Lentopallokerhoon

04.12.2020

Libero Emilia Joensalo on liittynyt Hämeenlinnan Lentopallokerhon vahvuuteen. Emilia on lahjakas pelaaja jonka taidot on nähty jo monessa koitoksessa. Joensalo valittiin muun muassa viime kesänä naisten maajoukkueeseen ja pelasi myös kolme harjoitusottelua.

Joensalo ja LP-Vampula ovat päätyneet hyvässä yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen purkamiseen ja liittyminen Lentiskerhoon tuli mahdolliseksi. Vampulaan Emilia siirtyi 2019 Jyväslentiksestä, jossa pelasi ykkössarjaa.

Emilian ensikosketus lentopalloon tapahtui juniori-ikäisenä kotipaikkakunnalla Liperissä pelaajasiskon kannustamana ja samalla lentis vei tytön sydämen. Liperi Volleyssä Emilia aloitti yleispelaajana mutta nopeasti harjoittelu keskittyi liberon taitojen kartuttamiseen. Lentiskokemusta Emilia on hankkinut myös Puijo Volleyn joukkueessa.

Oman yrityksen perustanut 25-vuotias ja 161 senttiä pitkä Emilia halusi ensin opiskella itselleen tutkinnon ja nyt liikuntatieteiden kandidaattina satsaa täysillä lentopalloon.

- Tavoitteena on kehittyä mahdollisimman hyväksi pelaajaksi ja olen varma, että Lentiskerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia voi antaa minulle paljon kehityksen tiellä.

- Olen mielestäni fiilispelaaja ja toivon tuovani Kerhoon uutta energiaa.

- Tykkään ottaa vastuuta ja omasta mielestäni olen voimakas ja nopeakinttuinen pelaaja.

- Nyt haluan raivata tieni Lentiskerhon pelaavaan kokoonpanoon ja tiedän ettei se ole helppoa.

- Tähtään ulkomaille ammattilaiseksi ja se merkitsee paljon harjoittelua ja töitä.

  Takaisin