Seuraa meitä somessa:

Ettan avauserän nousu tyynnytti Hurrikaanin Oulussa

20.10.2018

Etta (4-3) avasi kotiviikonlopun loistavasti, kun sarjan kärkikamppailussa kotijoukkue kampesi tärkeän voiton Hurrikaani Loimaasta (4-2) suoraan kolmessa erässä. Lakkapää ja Savo Volley ottivat myös kolme-eräisistä kotivoitot.

Voitto tiesi samalla Ettan nousemista tasapisteisiin VaLePan ja Hurrikaanin kanssa, tosin yhden pelin enemmän pelanneena.

Ensimmäinen erä oli tasaista vääntämistä alusta alkaen. Molemmat joukkueet esitti aggressiivista hyökkäyspeliä ja välillä tuntui, että Hurrikaanin Antti Ropponen oli hakkurintontilla pitämätön. Hurrikaani sai pientä kaulaa erän loppua kohden ja välillä jo näytti, että loimaalaiset marssivat ensimmäisen erän voittoon. Hurrikaani johti jo 20-24, mutta niin vain Etta kampesi vielä Antti Ronkaisen syöttövuorolla erävoittoon 26-24 myös äärimmäisen hyvän puolustuspelin ansiosta.

Toisessa erässä Etta sai hurlumhei-meiningin päälle: joukkue painoi pahaa syöttöä Hurrikaanin kenttäpuolelle ja joukkue puolusti todella hyvin Hurrikaanin hyökkäyspaikat peliin. Ettan puolustuksen jälkeinen hyökkäys oli timanttia ja melkein kaikki pitemmät pallorallit päättyi oululaisjoukkueen hyväksi. Etta sai erän puolivälissä mukavan tuntuisen johdon ja onnistui pitämään sen erän loppuun asti ja loppulukemiksi kirjattiin 25-22.

Kolmas erä alkoi tasaisissa merkeissä. Jos Ettan puolustpeli oli loistavalla tasolla, väläytteli omaa puolustuspelaamistaan myös Hurrikaani. Erän puolen välin paikkeilla Hurrikaanin kärsivällisyys hyökkäyspelissä alkoi loppua ja joukkue räiski palloa milloin leveäksi ja milloin pitkäksi. Etta puolusti melkoisessa jumala-moodissa ja sai kurottua hyvissä ajoin mukavan tuntuisen kaulan ennen erän loppua ja loppulukemiksi kirjattiin 25-18 Ettan hyväksi ja näin ollen koko ottelu oululaisille lukemin 3-0.

Eetu Pennanen, Etta:

- Laadullisesti ei paras peli hyökkäyksen osalta. Edelliseen Hurrikaani-peliin ei saatu syöttöjä ylös, mutta tänään saatiin pallo nousemaan hyvin. Puolustuspeli oli tänään hyvää ja oma syöttö riittävällä tasolla.

Aleksi Mutka, Hurrikaani:

- Se oli vääntämistä, omaan peliin olisi kaivattu lisää kovutta. Kaikkihan sen tietää, että Etta ryynää kaikki pallot kotona, pitäisi hyökkäyksessä olla kovempi.

Jussi Heino, Hurrikaanin päävalmentaja:

- Kaksi ja puoli erää oltiin kärsivällisiä ja hyökkäyspeli pysyi tasaisena. Sanoin pelaajille, että hyökkäysvirheet minimiin eikä aleta räiskimään. Vähän tuskastuttiin Ettan puolustuspelaamiseen, Etta puolusti ilmiömäisesti. Ei löytynyt tänään aseita murtaa Ettan puolustuspeliä. Tilastoja katsellessa harvinaisuus Ettalla, että enemmän puolustuksen jälkeisiä hyökkäyksiä kuin noston jälkeisiä.

Olli Kuoksa, Ettan päävalmentaja:

- Kolme pistettä lämmittää mieltä. Tärkeä ensimmäisen erän voitto, mitä peräänkuulutin tuossa ennen ottelua, että pitää olla valmiita. Puolustupeli oli tänään vastustajaa parempaa. Huomenna sitten Ducksin kimppuun.

Etta - Hurrikaani-Loimaa 3-0
26-24, 25-22, 25-18
Etta: Pennanen 13/+10, Ronkainen 13/+7, Väisänen 9/+8
Hurrikaani: Ropponen 13/+4, Kutinlahti 7/+5, Rumpunen 6/-2

LähiTapiolan pisteet
3 Ronkainen Etta
2 Pennanen Etta
1 West Hurrikaani

Ottelutilasto

Tasainen Lakkapää kuittasi voiton etelän Ankoista

Team Lakkapää (2-5) pelasi kauden tasaisimman pelinsä ja sai palkinnoksi puhtaan 3-0 -voiton edelleen avauspistettään metsästävästä Vantaa Ducksista (0-4).

Ducks, Pasi Hyvärinen

- Sellaista vuoristorataa, mitä aiemminkin tällä kaudella. Emme saaneet katkaistua Lakkapään syöttöputkia. Hyökkäyspelimme ailahteli tänään liikaa. Joukkueessa on hyvä tunnelma ja voitto tulee vielä kyllä.

Team Lakkapää, Matias Korhonen

- Tämä oli paras liigapelini tähän mennessä. Meidän esityksemme oli tänään ehjä. Erien loputkin toimivat hyvin ja pelimme pysyi kasassa. Jani Sippola löysi minut hyvin tänään ja pelasi muutenkin hyvän ja monipuolisen pelin.

Ducks, Ismo Tuominen

- Lakkapää oli syötössä kaksi ensimmäistä erää niin paljon edellä, että hävisimme siihen. Viimeisessä erässä saimme vielä taisteltua itsemme peliin mukaan. Kolmannen erän voitosta taistelimme tiukasti, mutta Lakkapää otti ansaitun voiton. Numerot eivät valehtele. Tänään Lakkapää oli parempi jokaisella osa-alueella. Meidän pitää uskaltaa kehittää meidän peliä. Torjunta ei meillä toiminut tänään.

Team Lakkapää, Henri Tuomi

- Tänään pelaismme tasaisemmin kuin aiemmin. Passitemmot ja torjuntapeli oli huomattavasti parempaa verrattuna edelliseen peliin. Henkisesti pelasimme myös paljon vahvemmin tänään. Matias Korhonen ja Tuomas Hautala ovat vastanneet huutoon loistavasti, kun ovat saaneet vastuuta. Heidän peliä on ilo katsoa.

Parhaat pelaajat
Ducks, Thiago Maciel
Team Lakkapää, Jeremy Davies

Team Lakkapää - Vantaa Ducks 3-0
25-16, 25-23, 30-28
Lakkapää: McCarthy 15/+10, Mäkinen 15/+8, Korhonen 11/+6
Ducks: Maciel 16/+8, Kankaanpää 8/0, Vallin 6/+2

LähiTapiolan pisteet
3 Davies Lakkapää
2 Korhonen Lakkapää
1 Sippola Lakkapää

Ottelutilasto

Putket poikki Kuopiohallissa

Savo Volleyn ja VaLePan välisessä Mestaruusliigan ottelussa katkesi kaksi putkea.

VaLePa koki kuudennessa ottelussaan ensimmäisen tappionsa, ja kotijoukkue puolestaan katkaisi toki vain yhden liigaottelun ja yhden cup-ottelun mittaisen tappiosarjansa.

Ottelu oli tasainen, vaikka se päättyikin suoraan kolmessa erässä savolaisille lukemin 3-0 (25-22, 25-20, 25-22).

Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen luotti tällä kertaa nuoriin, sillä avauskokoonpanossa olivat sekä 17-vuotias Fedor Ivanov passarina ja 18-vuotias Jere Heiskanen yleispelaajana.

Kumpikin suoriutui annetusta luottamuksesta mainiosti, passari Ivanov jopa mallikkaasti.

- Tiesin oikeastaan jo Etta-pelin jälkeen (tappio Pielavedellä edellisenä sunnuntaina), millä kokoonpanolla tähän peliin lähdetään, sanoi Tuovinen.

- Olen onnellinen, että pystyn näin antamaan vastuuta (nuorille pelaajille).

- Pelasimme erittäin hyvää kuusikkopeliä, vaikka kentällä oli kaksi niin nuorta pelaajaa. Cupista putoaminen toki nöyryytti, mutta tappiot ovat valmentajan apuna. Löysimme peliajatuksen, ja pelasimme kokonaisvaltaisesti hyvää lentopalloa.

Vastustaja VaLePan valmentaja Radovan Gacic sanoi, etteivät edellisten päivien kaksi tiukkaa Mestareiden liigan ottelua painaneet joukkueen jaloissa.

- Enemmänkin meillä oli haittaa siitä, että 4-5 pelaajaa oli alkukauden maajoukkueen mukana.

- Meillä on vaikea periodi takana, ja voimme parantaa peliä kaikilla osa-alueilla. Vastaanotto oli tänään varsin hyvä, mutta muuten emme olleet selkeästi sillä tasolla mihin pystymme.

Kotijoukkueen nuori passari Fedor Ivanov tiesi pääsevänsä kentälle jo alkuviikosta.

- Siitä puhuttiin Jukan (Tuovinen) kanssa ja treenasimme alkuviikon sillä kokoonpanolla, sanoi Ivanov.

- Paransimme peliämme viikolla treeneissä, ja koko joukkue lähti peliin sillä mielellä, että nyt pestään ne kasvot, viittasi Ivanov kahden edellisen pelin tappioon.

Vierasjoukkueen kapteeni ja passari Mikko Esko arvioi, että joukkue lähti otteluun hyvin, mutta sitten tapahtui jotain.

- Meillä oli saumat voittoon jokaisessa erässä, mutta tälle kaudelle tyypillisesti teimme muutamia helppoja virheitä. Tämä oli meille hyvä oppitunti – huonolla pelillä emme pärjää.

Kotijoukkueen paras pistemies oli hakkuri Eetu Häyrinen, joka paukutti lukemat 16/+9. Molemmat keskipelaajat Aleksi Kaatrasalo ja Jukka Lehtonen hyökkäsivät yli 80 prosentin teholla, ja Kaatrasalo nappasi lisäksi kolmeen erään kahdeksan torjuntapistettä.

Vieraiden tehomies oli 13/+5 –tehoillaan yleispelaaja Urpo Sivula.

Savo Volley - VaLePa Sastamala Tampere 3-0
25-22, 25-20, 25-22
Savo Volley: Häyrinen 16/+9, Kaatrasalo 14/+13, Raadik 12/+3
VaLePa: Sivula 13/+5, Greene 12/+4, Jandsen Van Doorn 7/+6

LähiTapiolan pisteet
3 Kawaguchi Savo
2 Häyrinen Savo
1 Raadik Savo

Ottelutilasto

Kuvat:
Oiva Tapio / Lakkapää
Tapio Hartikainen / Savo Volley

  Takaisin