Seuraa meitä somessa:

Ettan toinenkin kotipeli vakuuttavasti ilman erätappioita

27.10.2020

Ettan kauden toinen kotipeli oli tuttuun tapaan tasaista puurtamista, mutta loppunumerot olivat lopulta selkeät 3-0 (25-23, 25-19, 25-19). Illan hahmoina olivat molempien joukkueiden hakkurit, kun tehokkaimpina häärivät Aleksi Muukkonen ja Eetu Häyrinen. Lakkapaa.com esitti todella hienoja otteita, etenkin loistavaa vastaanottopeliä esittänyt Teemu Silventoinen, mutta Ettan rutiini oli hieman kovempi.

Jos Lakkapään asut saivatkin pienen netti-ilmiön aikaan heti ensinäkemältä, lanseerasi Etta puolestaan viimeistä huutoa olevat kostyymit. Uudet peliasut auttoivat Ettaa vierasjoukkuetta enemmän, mutta tyylipisteet jakautuivat tuomareiden kesken tasan.

Ettan rosterista puuttui erinäisten vammojen takia Kasimir Vuorinen ja Juha Aho. Janne Marttila palasi kentälle yleispelaajan roolissa.

Ettan avaus: Laakso, Muukkonen, Helenius, Marttila, Niinivaara, Väisänen, Mäntylä.
Lakkapaa.comin avaus: Väisänen, Häyrinen, Zhukov, Lemola, Baranov, Koskela, Silventoinen.

Ottelu lähti käyntiin Nuutti Niinivaaran vahvoilla syötöillä. Etta siirtyy Nuutin ässäsyötöllä jo 3-0 -johtoon, ja ottaa komennon heti ottelun alusta. Etta saa Lakkapään tehomies Häyrisen todella hyvin pimennettyä torjunnalla, mutta pisteiden ryöstöä hidastaa Lakkapään erinomainen kenttäpuolustus. Etta etenee muutaman pisteen keulilla sitkeästi, mutta Lakkapää ei myy nahkaansa halvalla. Häyrisen syöttövuorolla syntyneet peräkkäiset torjuntapisteet pakottavat Olli Kuoksan ottamaan joukot kokoon tilanteessa 15-13. Huikea ässäsyöttö aikalisän jälkeen tuo Lakkapään jo pisteen päähän. Tällä erolla mennään muutama pallo eteenpäin, kunnes Jonne Väisäsen viheliäisellä ässäsyötöllä peli lyödään tasoihin. Tilanteessa 19-18 Tuomas Hänninen käy syöttämässä, ja vastaavasti 19-19 on Lasse Jäntin vuoro, mutta kummankin putki jää yhden syötön mittaiseksi. Jo aiemmin erän hahmoksi ilmoittautunut Aleksi Muukkonen vie Lakkapän hyökkäysedun pahalla syötöllä, ja lyö heti perään Ettan johtoon tilanteeseen 22-20. Jukka Tuovisen aikalisän jälkeen kuitenkin sattuu syöttövirhe. Muukkonen lyö jälleen hirmuisella pommilla Ettalle ensimmäisen eräpallon. Lakkapää selvittää kaksi ensimmäistä, mutta loppunumeroiksi 25-23 taululle naulaa Janne Marttila, joka lyö lähelle lipsahtaneen passin härskisti torjunnan käsistä maisemiin.

Toinen erä alkaa samoilla askelmerkeillä. Markus Väisänen aloittaa kaikista pirteimmin, kolme peräkkäistä suoraa torjuntaa ja omaan pisteeseen johtanut vaimennus pakottavat Lakkapään aikalisälle tilanteessa 6-2. Kun kavennus ei vielä seuraavallakaan onnistu, saa Jonne Väisänen tehdä passarin tontilla tilaa ensimmäisessä erässä jo näyttäytyneelle Lasse Jäntille. Kiriä virittelee ensimmäisenä alulle Borys Zhukov, joka torjuu komeasti tilanteeksi 9-5, ja tsekkihyökkäyksellä takarajalle 10-6. Ero oli jo kutistua entisestään, mutta Ettan Jesse Mäntylä tekee akrobaattisen nostosuorituksen pysäytysaitojen välistä ja pitää kotijoukkueen tukevanlaisella etumatkalla. Lakkapään libero Teemu Silventoinen noukkii Ettan ajoittain helpoiksi lipsahtaneet syötöt kuin syysmarjat, mutta passarin ja hakkurin yhteistyö hieman tökkii eikä pisteitä pääse kertymään. Atro Bergin tultua vaihdosta syöttämään saa Lakkapää kutistettua eron neljän pisteeseen, mutta jälleen kapteeni Väisäsen torjunnalla Etta-johto venähtää taas kuuteen. Passari Jäntin hieman leppoisampi passitempo alkaa aueta Häyriselle, mutta Ettan torjunta tuntuu olevan kaikkialla. Nuutti Niinivaara nousee varsinkin vahvoilla hyökkäyksillä jo joukkueen toiseksi tehokkaimmaksi. Lakkapään puolella muilla kuin liberolla on pieniä vaikeuksia vastaanotossa, mutta tempoon mukaan päässyt Eetu Häyrinen lyö palloja parkettiin jo paljon useammin. Jan Helenius lyö Ettalle seitsemän eräpalloa, joista jo toisessa miekkonen pääsee itse naulaamaan Ettalle ensimmäisen sarjapisteen lukemin 25-19.

Kolmanteen erään lähdettiin toisen erän lopun kokoonpanoilla, eli Lakkapään puolella passarina jatkaa Lasse Jäntti ja Niko-Matti Koskelan tilalla nuori Atro Berg. Etta aloittaa pahalla syötöllä, ja Eetu Häyrinen sortuu vaikeista paikoista kahteen peräkkäiseen virheeseen. Nuutti Niinivaaran syöttövuorolla Etta kuroo lisää eroa, ja Janne Marttilan komealla kuutospaikan hyökkäyksellä ero on jo 8-4. Atro Berg hyökkää komeasti kavennuksen 10-6. Lakkapäälle sattuu musta hetki, kun järjestysvirheellä ja verkkovirheellä Etta karkaa jo 12-6 -johtoon. Edes Jukka Tuovisen aikalisä ei auta tilannetta. Dimitriy Baranov hyökkää pitkästä aikaa tilanteeksi 14-9. Seuraavaan syöttövuoroon saman miehen ässä, ja Lakkapää on pelissä mukana. Ettan vastaanotto murennuttua hetkellisesti Lakkapää onki jo kahden pisteen päässä. Eetu Häyrinen pitää joukkueensa Ettan kannassa, mutta kentälle torjumaan tulleen Mikael Kyllösen komean torjunnan jälkeen Lakkapää-koutsi Jukka Tuovinen siirtää joukkueensa aikalisälle. Tasaisissa merkeissä mennään seuraavat pisteet, kunnes Jan Helenius hyökkää kuutospaikalta ottelupallotilanteeseen, ja syöttämään vaihdettu Tuomas Hänninen päättää illan karkelot ässäsyöttöön lukemin 25-19.

Teemu Silventoinen, Lakkapaa.com:

- Ei ollu meiltä ihan normaali peli, latauduttiin peliin ehkä vähän huonosti. Vastaanotto oli alkuun aika synkkää eikä onnistuttu kaivamaan palloa ylös puolustuksellakaan. Oltiin koko ajan takaa-ajoasemassa, eikä peli lähteny oikein rullaamaan. Välillä tulee tällaisia vähän vaikeampia pelejä. Latautuminen lähtee kuitenkin treenisalista, siellä kun ei toimita positiivisesti eikä kaikki ole ihan normaalisti, ei ne silloin ole pelissäkään.

Aleksi Muukkonen, Etta:

- Hyvä peli meiltä. Näitä pelejä on ollut vielä aika vähän, joten intoa oli ainakin tarpeeksi, ja se näkyi välillä pienenä huolimattomuutena. Asenne oli kuitenkin hyvä läpi pelin, siitä saatiin paljon voimaa itelle. Torjunta-puolustus-taktiikka toimi myös niin kuin suunniteltiin. Pelipaikan vaihto ei ole hirveästi haitannut, hakkurin paikka on tuttu junnuvuosilta.

Jukka Tuovinen,Lakkapaa.com:

- Peli oli vaikea. Komppaan Teemun ajatuksia siinä, että jouduttiin joka erässä takaa-ajajiksi. Muuten erien sisällä oli hyviä asioita, mutta takaa-ajoasema vähän kipsasi peliä. Ensimmäisessä erässä jäätiin harmittavasti jälkeen puolustamisessa, joka on ollut meille hyvä tavaramerkki. Kokonaisuutena Etta hyökkäsi todella hyvin, tulikohan kaksi suoraa virhettä koko pelissä. Meiltä jäi tänään tehoja puuttumaan, enkä ole kaikilta osin tyytyväinen meidän pelinrakenteluun. Vastaanotto ja oikeastaan syöttöpelaaminen olisi tänään riittänyt ottelun voittoon, mutta hyökkääjille tuli pieniä hasardipaikkoja ratkaisuissa. Kotipelien ja vieraspelien ero on meillä vielä aika iso, valmistautumiseen täytyy löytää uusia keinoja.

Olli Kuoksa, Etta:

- Hyvät fiilikset. On tärkeää saada mittareita meidän tekemiseen, että tiedetään missä mennään. Valmennuksen keinoin voidaan tiettyyn rajaan asti rakentaa mittareita erilaisilla harjoitteilla ja luomalla painetilanteita. Peli on kuitenki se, mikä määrittää meidän tason. Harjoituksissa vahvuuksia ja heikkouksia ei näe samalla tavalla, joten oli siinä mielessä tärkeä päästä pelaamaan. Hyvin oli myös aikaa valmistautua tähän peliin, harjoittelu on pitkillä ottelutauoilla ollut aika erilaista. Kiitos pelaajille ja apuvalmentajalle taktisesta valmistautumisesta, pelaajat varsinkin ottivat itse paljon vastuuta torjunta- ja puolustustaktiikasta, ja Sampo siinä avitti. Noilla osa-alueilla oltiinkin tänään selkeästi vastustajaa parempia. Aika tervekätisiä pojankloppeja meidän hyökkääjät kyllä on, en muista että Ettassa olisi minun aikana ollut näin hyökkäysvoimaista joukkuetta koskaan ennen. Mahdollistaa hyökkäyksessä paljon, kun joka paikalta pystytään tappamaan palloa. Joillain muilla osa-alueilla ollaan varmaan perässä, mutta treenaillaan niitäkin kuntoon.

- Perjantaina on taas hieno mittari, vastustaja ei tästä ainakaan helpotu. Huomenna peilaillaan tämä peli ja otetaan tästä hyvät asiat mukaan, parannetaan heikkoja asioita ja torstaina käännetään katseet Savo-peliin. Samaa leipää ne savolaisetkin syö, tervetuloa katsomaan lopputulosta.

Yleisöä: 304

Parhaat pelaajat
Aleksi Muukkonen, Etta
Teemu Silventoinen, Lakkapaa.com

Etta - Lakkapaa.com 3-0 (25-23, 25-19, 25-19)
Etta: Muukkonen 15/+6, Helenius 14/+9, Niinivaara 11/+7
Lakkapää: Häyrinen 20/+9, Baranov 8/+5, Zhukov 6/+1
Ässät 3-6, syöttövirheet 13-6, torjunnat 12-7, hyökkäys% 51-41, vastaanotto% 41-46

Pistekilpailu:
3 Muukkonen, Etta
2 Laakso, Etta
1 Niinivaara, Etta

PROlibero
Jesse Mäntylä, Etta

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

  Takaisin