Seuraa meitä somessa:

Guntis Atars KyKy-Betsetin päävalmentajaksi

05.06.2023

Toista kauttaan miesten Mestaruusliigassa pelaava kyyjärveläinen KyKy-Betset on solminut yksivuotisen valmentajasopimuksen latvialaisen Guntis Atarsin kanssa.

Guntiksen pelaajaura Suomessa alkoi kaudella 1995-1996 Keski-Savon Paterissa, missä hän pelasi 10 kautta putkeen, jonka jälkeen hän pelasi sekä Ranskassa että Latviassa. Kotimaassa vietettyjen vuosien jälkeen hän palasi Suomeen ja pelasi Saimaa Volleyn joukkueessa kaudella 2009-2011.

Pelaajaurallaan Suomessa (376 SM-ottelua) hän saavutti yhden SM-kullan, kaksi SM-pronssia. Hänet valittiin SM-liigan tähtiseitsikkoon 2002,2003 ja 2004. Suomen Cupin hän voitti kaksi kertaa, samoin Suomen Cupin hopeaa kaksi kertaa.

Pelaajauran jälkeen hän siirtyi valmentajauralle aloittaen Saimaa Volleyn apuvalmentajana kaudella 2011-2012, Saimaa Volleyn päävalmentajana hän toimi kaudella 2012-2014. Saimaa Volleyn päävalmentaja vuosien jälkeen hän palasi Latviaan, missä hän on toimi neljässä eri seurajoukkueessa sekä Latvian U17 –joukkueen päävalmentajana.

Kuluneelle kaudella 2022-2023 hän palasi Suomeen ja toimi PerPon päävalmentajana.

Guntis Atars:

- Kovaa työtä nyt edessä, rakentaa tiimi, jotta voimme aloittaa täysillä elokuussa. Kesäkuun alussa tehdään try out, ja siten paljon skauttaamaan ja yrittää löytää hyvä vahvistus ulkomailta budjetin sisällä.

Hannu Kalliojärvi:

- Tulevan kauden joukkueen rakentamisessa , joukkueen päävalmentajan ratkaiseminen oli meille erittäin tärkeässä roolissa. Uskomme että Guntis täyttää hänelle asetetut odotukset ja harjoittelun kautta joukkueestamme muodostuu mestaruusliigaan tulevalle kaudelle iskukykyisempi ja taistelemme tosissaan pisteistä.

- Joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa, tiedotamme pelaaja sopimuksista myöhemmin.

  Takaisin