Seuraa meitä somessa:

Hämeenlinnan ensimmäiset sopimukset julki

21.04.2021

Hämeenlinnan Lentopallokerho on rakentamassa taas totutun kovaa joukkuetta. Kauden 2021–2022 joukkueen ensimmäiset pelaajasopimukset ovat nyt valmiina.

Joukkueen liberona jatkaa Emilia Joensalo. Joulukuussa Hämeenlinnaan Huittisista siirtynyt lahjakas Jyväslentiksen kasvatti pääsi kevään pudotuspeleissä esittämään taitojaan. Esitysten myötä myös Emilian maajoukkueura saa jatkoa.

Libero-osastoa laajentamaan saapuu Kuusamon Pölkystä Pieksämäeltä lähtöisin oleva lahjakas Rita Timonen.

Lentiskerhon oman juniorimyllyn läpikäynyt ja maajoukkuerinkiin noussut Jenna Ylivainio (180 cm) jatkaa passarina. Juuri 18 vuotta täyttänyttä Jennaa voidaan nuoresta iästä huolimatta kutsua kokeneeksi pelaajaksi, hän debytoi Mestaruusliigassa jo 15-vuotiaana.

Viime kauden joukkueesta jatkavat Hämeenlinnassa myös yleispelaaja Tuuli Tuominen (175 cm) sekä keskipelaaja Bettina Yli-Sissala (180 cm). Järvenpääläisen Blues Volleyn kasvatti Tuuli Tuominen sai jo päättyneellä kaudella vastustajan vastaanoton soimaan mollissa todellisena "syöttöjokerina". Bettina osoitti kykynsä verkolla päättyneellä kaudella, kun "pääsi" tuuraamaan koko liigan torjuntatilastoja dominoinutta Yulia Miniukia loukkaantumisen ajan.

– Bettinasta voi kehittyä kovatasoinen naisten keskipelaaja aina maajoukkueeseen saakka. Parhaat vuodet ovat vasta edessäpäin, joten parin vuoden sisällä nähdään mihin rahkeet riittävät, ennakoi seuran manageri Ville Kalliomäki.

  Takaisin