Seuraa meitä somessa:

HPK:n pelikone oli viritetty huipputehoille

29.03.2017

HPK otti kolmannen kiinnistyksen finaalipaikkaan voittamalla keskiviikkona Kuusamossa Pölkyn selkeästi erin 0-3 (16-25, 18-25, 14-25).

Pölkky Kuusamo pelasi tänään ihan kelpo pelin, mutta se ei riittänyt kivenkovaa vastustajaa vastaan. Etenkin HPK:n puolustuspelaaminen onnistui erinomaisesti. Tuomas Alatalo oli tehnyt pieniä muutoksia aloituskokoonpanoon ja peluutti hyvällä rytmillä isoa osaa joukkueestaan. Muutokset saivat aikaan muutaman pisteen rypistyksiä, mutta vastustaja ei ollut yllätettävissä. Ottelun lopputulos 0-3 kuvasi hyvin HPK:n erinomaisuutta

Bryn Kehoe, HPK:

- Olen onnellinen voitosta. Pelimme oli parempaa kuin eilen. Vastaanottomme oli tänään erinomainen ja kiitos siitä kuuluu joukkueelle. Iloinen olen myös kahdesta voitosta, koska koko matkan ajan kuulin, kuinka vaikeaa on pelata Pölkkyä vastaan heidän kotihallissa.

- Pelissä oli pitkiä palloralleja ja pyrin nauttimaan niistä, koska aina on kiva pelata kun peli on korkeatasoista. Kuusamo puolusti hyvin, mutta me olemme harjoitelleet hyvin ja pystyimme kääntämään palloja itselle.

- Tavoite on päästä finaaliin, mutta meidän pitää keskittyä edelleen vain seuraavaan peliin.

Essi Helminen, Pölkky:

- Lähdimme hyvällä asenteella peliin. Tiesimme, että hyvä joukkue on vastassa.

- Kiva on pelata ja pyrin nauttimaan joka hetkestä.

Luca Chiappini, päävalmentaja HPK:

- Olen ylpeä pelaajista. Eilen oli vastaanotossa onglemia, mutta libero oli tänään erinomainen, eiliseen verrattuna. Matkamme jatkuu kohti Hämeenlinnaa.

Tuomas Alatalo, päävalmentaja Pölkky:

- Oli erinomainen vastustaja tänään. Pelasimme ehkä sarjan tasaisimman pelin, mutta se ei riitänyt mihinkään.

- HPK:n vastaanotto oli hyvä ja mietin, että oliko syöttömme pehmeää. Kuitenkin täytyy olla hyvä joukkue, joka hakee tällä kaudella täältä kaksi voittoa peräjälkeen.

- Perjantaina matkustetaan ja seuraavaan peliin lähdemme taistelemaan niin kauan kuin palloja ja pelejä riittää.

Parhaat pelaajat:
Essi Helminen, Pölkky
Bryn Kehoe, HPK

Ottelutilasto

  Takaisin