Seuraa meitä somessa:

Hurmoksen hihaosastolle vahvistusta

19.08.2019

Karelian Hurmos on solminut sopimuksen Norjan maajoukkuepelaaja Bjarne Huusin (24) kanssa. Lisäksi joukkueessa jatkaa kaikille joensuulaisille tuttu Aleksi Sillanpää.

Viime kaudella Kyproksen liigassa pelannut Huus aloittaa Joensuussa toisen ammattilaiskautensa. 187- senttisen yleispelaajan kovin meriitti toistaiseksi on Long Beachin yliopistossa voitettu Yhdysvaltojen yliopistomestaruus (NCAA) keväältä 2018.

- Olen todella innoissani Hurmoksessa pelaamisesta Mestaruusliigassa kaudella 19/20. Olen iloinen, että tein sopimuksen joukkueen kanssa, jolla on kova halu kehittyä. Odotan joukkuekavereiden tapaamista ja toivon, että saamme rakennettua hyvän joukkuehengen tulevalle kaudelle, kommentoi Huus viestin välityksellä.

Tuoreelta yleispelaajalta löytyy myös vankat siteet Suomeen, sillä hänen äitinsä on syntynyt ja kasvanut Turussa.

Aleksi Sillanpää (24) tuo myös leveyttä ja osaamistaan yleispelaajaosastolle. Kolmannen kautensa Hurmoksessa aloittava Sillanpää kommentoi jatkosopimustaan iloisena:

- Koko kesä tuli treenattua kovaa, niin nyt on mukava jatkaa pelihommia tutussa seurassa. Joukkueen tavoitteista ei olla vielä puhuttu, mutta henkilökohtaisina tavoitteina on mm. kehittyä etenkin vastaanottopuolella varmemmaksi, Kauden päätteeksi äänekkäimmälle fanille Aleksi lupaa tarjota pullakahvit.

  Takaisin