Seuraa meitä somessa:

Hurmoksen passarikaksikko selvillä – Niko Haapakoski uusin vahvistus

09.05.2022

Karelian Hurmos ja Niko Haapakoski aloittavat yhteisen taipaleen Mestaruusliigassa. 192-senttisen passarin ansioluettelosta löytyy muun muassa 23 maaottelua, SM-hopeaa 2019 ja Viron ja Baltian liigan mestaruus 2021. Kuusi kautta Oulun Ettaa edustanut 26-vuotias Haapakoski ei ole uransa aikana pelannut Mestaruusliigaa muissa joukkueissa.

”Olen todella innoissani, että pääsen pukemaan ensi kaudella Hurmos-paitaa päälle. Mitä ollaan tuossa Matin kanssa ehditty jutella, niin olen ihan varma, että saadaan kehitettyä minun henkilökohtaisia taitoja lisää ja samalla pystyn auttamaan joukkuetta ottamaan yhden askeleen eteenpäin. Innolla odotan jo ensi kautta ja pelejä, mutta odotan myös innolla, että pääsen maistamaan sultsinaa. Muistakaahan tulla katsomaan pelejä, joten nähdään hallilla!” kertoili Haapakoski odotuksistaan tulevalle kaudelle.

”Nikolla on kova motivaatio ja tavoitteet ovat korkealla lentopallon suhteen, sekä intoa löytyy työntekoon. Hienoa että saadaan mies Joensuuhun. Odotan mielenkiinnolla yhteistyötä hänen kanssaan” kommentoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo tuoretta sopimusta.

Hurmoksella on nyt koossa kymmenen julkaistua pelaajasopimusta. Joukkueen rakentaminen etenee hyvää vauhtia, ja Hurmos on varmasti valmis aikanaan syksyllä koittavaan kauden avaukseen.

Karelian Hurmoksen sopimustilanne 9.5.2022

Pelaajat

Tatu Hakkarainen, libero (2024)
Petteri Härkönen, keskitorjuja (2023)
Eetu Häyrinen, hakkuri (2023)
Lauri Jylhä, yleispelaaja (2023
Lasse Jylhä, passari (2023)
Atte Rissanen, keskitorjuja (2024)
Matias Korhonen, yleispelaaja (2023+optio)
Nuutti Niinivaara, keskitorjuja (2023+optio)
Janne Marttila, hakkuri/yleispelaaja (2023+optio)
Niko Haapakoski, passari (2023)

Staff

Matti Alatalo, päävalmentaja
Valtteri Jääskeläinen, apuvalmentaja
Jari-Pekka Lund, fysiikkavalmentaja
Veikko Kukkonen, huoltaja

  Takaisin