Seuraa meitä somessa:

Hurmos tarrasi kolmospaikkaan yhä vahvemmin - Loimu ja VaLePa myös voittoihin

11.01.2023

Karelian Hurmos jätti vierailleen Hurrikaani-Loimaan erävoitoitta Joensuussa, Loimu kukisti tiukassa väännössä Tiikerit kolmen sarjapisteen arvoisesti ja VaLePa haki pisteet Rovaniemeltä Perungan Pojilta.

Hurmokselle arvokas kotivoitto Hurrikaani-Loimaasta

Karelian Hurmos ja Hurrikaani-Loimaa taistelivat tärkeistä sarjapisteistä keskiviikkoiltana Joensuun urheilutalolla. Hurmoksella oli tavoitteena tiukentaa otettaan sarjataulukon kolmannesta sijasta, Hurrikaani puolestaan hakee nousua neljän parhaan joukkoon. Ennakkoon ottelusta oli odotettavissa tasainen, mutta toisin kävi.

Avauserä oli Hurmoksen juhlaa ja kotijoukkue pelasi ehjää lentopalloa. Ainoa tilastollinen kauneusvirhe erässä löytyy syöttösarakkeesta, sillä virheitä tuli neljä ilman ässäsyöttöjä. Eetu Häyrinen oli hurjassa iskussa tehden tehot 8/+6 ja peräti kolme torjuntaa napannut Atte Rissanen teki vielä lisäksi yhden hyökkäyspisteen. Tehoille nousivat myös Mikko Räsänen, Nuutti Niinivaara ja aloitusseitsikkoon noussut Lauri Jylhä. Kotijoukkueen hyökkäysprosentti oli kunnioitettavat 62 ja etenkin vastaanoton jälkeen pallot löysivät tiensä Hurrikaani-Loimaan kenttään. Vieraiden tehokkain oli keskitorjuja Mikko Suomalainen lukemilla 3/+2. Erä päättyi Hurmoksen selkeään 25-15-voittoon.

Toisen erän alussa Hurmokselle osui vaikeampi hetki ja Hurrikaani-Loimaa pääsi niskan päälle viihtyen siellä erän puoliväliin saakka. Aleksi Muukkonen takoi pisteen toisensa perään, mutta kotijoukkue ei suostunut luovuttamaan. Käänteentekevä hetki oli palloralli, jonka aikana Häyrinen haki ensin pallon laitamainosten seasta ja Tatu Hakkarainen pelasti seuraavassa hetkessä jalallaan pallon peliin. Hurmos voitti tuon pallon ja sai tarvittavan määrän itseluottamusta erän loppuun. Räsänen oli lähes pitelemätön tehoilla 7/+5 ja Häyrinen säesti viidellä pisteellä. Torjuntakin oli edelleen tiivis ja tuotti neljä suoraa pistettä Hurmokselle. Hurrikaanin kohtaloksi koituivat Hurmoksen vahvan pelin lisäksi virheet, joita se teki erään kahdeksan. Erän loppupuolella Muukkonen sai vielä keltaisen kortin. Pitkälle tauolle mentiin Hurmoksen 2-0-johdossa toisen erän päätyttyä 25-21.

Kolmas erä toisti pitkälti ensimmäisen kaavaa. Hurmos pelasi kurinalaisesti ja hyökkäsi järkevästi, lisäksi vastaanotto oli Hakkaraisen johdolla erinomaisessa vireessä. Hurrikaani sortui erän aikana peräti 10 suoraan virheeseen ja lopussa Räsäsen rajalle pudonnut ässäsyöttö kuumensi Suomalaisen tunteita punaisen kortin arvoisesti. Hurmoksen tehot jakautuivat tasaisesti, kovimmat lukemat (4/+4) iski tauluun Rissanen, neljään pisteeseen ehti myös Räsänen. Niinivaara hyökkäsi hienosti tehden tehot 3/+3. Muukkonen jatkoi päävastuussa Hurrikaanin pistetehtailusta tehoilla 7/+1, mutta apuja ei löytynyt vaihtopenkiltäkään, vaikka erityisesti Atro Berg tuli hyvin peliin mukaan. Erä päättyi Hurmokselle 25-18 ja koko ottelu 3-0.

”Ei oikein missään vaiheessa saatu pääkoppaa mukaan peliin ja suoritukset jäi vaisuksi. Ei päästy kotijoukkueen rytmiin. Ei voi eikä saa laittaa sen piikkiin, että tultiin samana päivänä Joensuuhun. On hyvä vire treeneissä, mutta se pitää saada myös peleihin” kiteytti Hurrikaani-Loimaan parhaana palkittu Nooa Marttila.

”En tiedä oliko torjunta kuin tiiliseinä, kun ei siitä pitäisi mennä mitään läpi. Eikä ollut pelkästään minä vaan koko joukkueena torjuttiin hyvin. Muutenkin hyvä ja ehjä esitys. Vaikka on ollut tiivis ottelutahti, on aika hyvin pystytty lataamaan akkuja” tuumi Hurmoksen parhaan pelaajan palkinnon pokannut Rissanen.

”Joulun jälkeen saatiin ihan hyvä pätkä, saatiin tekemisen taso nopeasti hyvälle tasolle. Tänään toki aika paha ohipeli. Olen tyytyväinen mitä on treeneissä tehty ja pelattiin pari hyvää peliäkin, mutta tällaisia tulee väillä. Taidettiin itse syödä omat aseemme. Fyysisesti oltiin paikalla, mutta pääkoppa taisi jäädä Loimaalle. Pärjättiin syöttö-vastaanottopelissä, mutta hyökkäys jäi miinukselle” kommentoi Hurrikaani-Loimaan päävalmentaja Jani Niskakangas.

”Toisen erän alun jälkeen piti muistuttaa, että pitää tehdä itse työ. En koe, että Hurrikaanilla tuli ohipeli. Kun kaverilla oli paikka, pystyttiin ottamaan heiltä aseita pois. Oltiin riittävän tehokkaita hyökkäyspuolella ja oltiin suhteellisen kurinalaisia torjunta-puolustuksessa, ehkä oli joitain yksittäisiä tilanteita, missä vähän jäätiin huonoksi käsien kanssa. Kaveri lahjoitti muutamia pinnoja pois. Huomenna aloitetaan valmistautuminen Tiikerit-peliin, siellä on taas uusi haaste” analysoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Hurmos suuntaa seuraavaksi Kokkolaan, missä se kohtaa Tiikerit tulevana lauantaina. Sen jälkeen on ohjelmassa kahden viikon harjoittelutauko ennen Motonet-areenalla pelattavaa kotiottelua Raision Loimua vastaan. Hurrikaani puolestaan matkustaa lauantaina Vantaa Ducksin vieraaksi.

Karelian Hurmos - Hurrikaani Loimaa 3-0
25–15, 25–21, 25–18
Koti:Häyrinen 15/+10, Räsänen 14/+6, Rissanen 8/+8
Vieras:Muukkonen 18/+5, Marttila 6/-3, Suomalaine 4/+2

Ässät: 1-1
Syöttövirheet: 10-9
Torjunnat: 9-6
Hyökkäys%: 56-36

Joukkueiden MVP:t
Atte Rissanen, Hurmos
Nooa Marttila, Hurrikaani

PROlibero
Tatu Hakkarainen, Hurmos

Yleisöä: 428

Ottelutilasto

Kuvat : Justus Timonen

Loimulle makea kotivoitto vahvalla puolustuspelaamisella

Mestaruusliigan samoista sarjasijoituksista kamppailevat Raision Loimu ja Kokkolan Tiikerit esittelivät molemmat keskiviikkona uudet yleispelaajat, kun Kerttulan parketille palasivat ex-loimulaiset Eemeli Kouki oranssi-mustassa ja Kasimir Vuorinen kelta-mustassa pelipaidassa. Kolmatta erää lukuunottamatta tasaisen ottelun voitto ja täydet sarjapisteet jäivät

kolmen ottelun tappioputkensa katkaisseelle Loimulle luvuin 3-1 (20-25, 25-22, 25-15, 26-24).

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat tasaiset. Ensimmäisen vei nimiinsä Tiikerit ja toisen Loimu. Toisen erän tilanteessa 21-18 nähtiin kenties päivän kovimmat suosionosoitukset, kun Loimun oma kasvatti Eemeli Kouki vaihdettiin hetkeksi kentälle Kerttulassa oranssissa paidassa ensimmäisen kerran sitten kevään 2011.

Tasatilanteessa vietetyn pitkän erätauon jälkeen pukukopeista kentälle näytti palanneen vain yksi joukkue ja Loimu vei kolmannen erän nimiinsä tylysti. Tiikerit ei kuitenkaan antautunut, vaan neljännessä erässä taisteltiin ja edettiin aivan rinta rinnan aina jatkopalloille asti. Lopulta Loimun torjuma pallo osui Antti Leppälään ja painu hänen kauttaan Loimun takarajan yli ja Loimun pelaajat pääsivät suorittamaan helpottuneen oloista voitontanssia kotiparketillaan.

- Hyvin tyypillinen peli mitä Kokkolaa vastaan odotettiin tulevan. Semmoisia erikoisempia palloja ja puolustuksia sekä pitkiä palloralleja - yleisöön menevää peliä. Me oltiin tarpeeksi kärsivällisiä ja sitten kun oli paikka niin vedettiin kovaa, kehui Loimun kapteeni Tomi Saarinen.

Joukkueiden parhaiksi pelaajiksi otteluisäntä Naantalin Aurinkoinen valitsi Joonas Jokelan ja Antti Leppälän. Ottelun ProLibero oli Loimun Esko Vuorinen ja Loimun vieraana ollut Lions Club Raisio palkitsi Loimun "Leijonapelaajaksi" Sebastian Pozo Hernandezin. Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Joonas Jokela 29 pisteen saaliilla. Tiikereiden puolelta paras oli hakkurin tontille palannut Daniel Thiessen 23 pisteellä.

Valmentajat olivat ottelun jälkeen yksimielisiä yhdestä tärkeästä ottelun ratkaisutekijästä. Tiikereiden Mikko Keskisipilä aloitti Loimun puolustuksen kehumisen:

- Hattua pitää nostaa kaverille. He puolustivat todella hyvin. Etenkin viimeisessä erässä sinne ei meinannut jäädä mikään pallo. Mekin puolustettiin hyvin, mutta silti hävittiin siinä tänään. Kolmas erä oli meiltä ohipeli, mutta muuten oli hyvin tasaista ja minusta hyvää ja yleisöön menevää lentopalloa.

Ja Loimun Mika Rantanen jatkoi samoilla linjoilla:

- Olen koittanut painottaa sitä, että puolustus on aika paljon asennekysymys. Tarvitaan hyvä asenne ja kärsivällinen peli. Me onnistuuttiin siinä tänään. Sitä kautta luodaan henkeä ja voitontahtoa. Tottakai Jokelalla ja Pozo Hernandezilla on hyvät tehot ja Vuorinen ja varsinkin Rahko tekivät todella hyvää työtä takakentällä.

Raision Loimu - Tiikerit 3-1
20–25, 25–22, 25–15, 26–24
Koti:Jokela 28/+19, Pozo Herna 17/+8, Mäki 10/+9
Vieras:Thiessen 23/+14, Leppälä 14/+11, Vuorinen 11/+2

Ässät: 6-5
Syöttövirheet: 8-9
Torjunnat: 10-10
Hyökkäys%: 41-37

Joukkueiden MVP:t
Joonas Jokela, Loimu
Antti Leppälä, Tiikerit

PROlibero
Esko Vuorinen, Loimu

Yleisöä: 492

Ottelutilasto

Kuvat: Hannu Tuominen

PerPo jäi asettomaksi VaLePan tykityksessä

Perungan Pojista ei ollut vierailleen VaLePa Sastamala Tampereen pysäyttäjäksi keskiviikkona kotikentällään Rovaniemellä. Tasaisen hyvin kaikilla osa-alueilla esiintynyt vierasjoukkue kuittasi sarjapisteet mukaana 0-3 (22–25, 19–25, 21–25) jatkaen liigan kärjessä nyt viiden pisteen erolla Akaa-Volleyhin nähden.

Aloitukset
PerPo: Jäntti, Berggren, Heinonen, Shurdi, Järnvall, Gustavsson, Rasinperä L
VaLePa Sastamala Tampere: Esko, Ekman, Savonsalmi, Leinonen, Allik, Sivula, Pennanen L

Ensimmäisessä erässä ero oli suurimmillaan 20-15 VaLePalle. Loppuerään pukkipaidoille tuli kolme suoraa hyökkäysvirhettä ja syöttövirhettä. PerPon takaa-ajon katkaisi tilanteessa 23-22 VaLePalle Jiri Leinonen kylmäpäisellä hyökkäyksellä. Erä päättyi Fredrik Gustavssonin hyökkäysvirheeseen.

Toinen erä oli vielä selvempää VaLePa-hallintaa tilanteeseen 20-10 asti. Isoon johtoon vaikutti vahvasti Karli Allikin neljä peräkkäistä ässäsyöttöä. Janne Kangaskokko teki johtotilanteessa tuplavaihdon Tino Vuori hakkuriksi ja Joel Laakso passariksi. Jeremia Heinosen ja Lasse Jäntin syöttövuoroilla ero kaventui. Vika ei ollut vaihdosta tulleiden, vaan aloitussyötön vastaanotto oli epätarkkaa ja pelinrakentelu vaikeutui. Gustavsson ja Alvi Shurdi vastasivat PerPon pisteistä. Jiri Leinonen päätti erän nelospaikan hyökkäyksellä.

Kolmannessa erässä VaLePan johto oli parhaimmillaan 20-15. VaLePan hyökkäysvirheen, Gustavssonin ja Shurdin hyökkäyspisteillä PerPo tuli jo pisteen päähän 20-21. Mikko Esko torjunnalla Shurdista ero kasvoi. Jacob Ekmanin ja Jiri Leinosen hyökkäyksillä ero oli jälleen turvallinen. Urpo Sivulalla oli kunnia päättää peli jatkopallohyökkäyksestä.

Vaikka erien lopussa fokus hieman herpaantui, voivat pukkipaidat olla tyytyväisiä lopputulokseen. Urpo Sivula pelasi jälleen kovilla tehoilla ja otti 4 torjuntaa. Karli Allik vastaanotti tarkasti ja hyökkäsi näyttävän tehokkaasti. Jiri Leinonen osoitti olevansa kylmähermoinen ratkaisija tiukoissa tilanteissa. Severi Savonsalmi ja Jacob Ekman ottivat yhteensä 5 torjuntaa ja pitivät hyökkäyspelissä vastustajan keskipelaajat varpaillaan. Mikko Esko pyöritti monipuolista peliä ja nappasi 3 torjuntaa.

Fredrik Gustavsson ja Alvi Shurdi saivat molemmat 30 passia eli he hyökkäsivät yhteensä 60 kertaa PerPon 81 hyökkäyspasseista. He selvisivät urakastaan hyvin, mutta heidän urakkansa oli liian suuri.

Mikko Esko, Valepa

- Syöttö oli tänään vahva. Saimme sillä tuhoa aikaiseksi. Samoin torjunnoissa olimme vahvoja. Emme myös tehneet paljoa virheitä. Meiltä kohtalaisen tasainen ottelu, vaikka pieniä notkahduksia tulikin.

Lasse Jäntti, PerPo

- Olimme joka osa-alueella jäljessä. Erien alussa olimme todella heikkoja. Valepaa vastaan on vaikea tulla pitkältä takamatkalta peliin mukaan. Kevättä ajatellen meidän pitää onnistua kotiotteluissa kovempiakin vastustajia vastaan.

Guntis Atars, PerPo

- Valepalle onnittelut voitosta. Tämä peli ei näyttänyt parhaalta meidän peliltä. Hävisimme torjunta-puolustuspelissä. Pystymme pelaamaan hyvällä tasolla, kun kaikki on kunnossa ja mukana. Alexander Berggren ei ollut vielä täydessä pelikunnossa. Meillä on mahdollisuudet taistella myös kovempia joukkueita vastaan. Valepalla oli taitoa meitä enemmän. Toisessa erässä pelimme hajosi Allikin syöttövuoroon.

Janne Kangaskokko, Valepa

- Kolmen pisteen kanssa on mukava lähteä kotimatkalle. Hyökkäyksessä oli hyviä elementtejä. Ensimmäisen erän jälkeen paransimme syöttöpeliä paljon ja saimme peliämme järkevämmäksi. PerPon leijasyöttöä olisi pitänyt saada nostettua paremmin.


PerPo - VaLePa 0-3
22–25, 19–25, 21–25
Koti:Shurdhi 17/+6, Gustavsson 14/+10, Järnvall 5/-5
Vieras:Sivula 17/+11, Allik 11/+4, Ekman 8/+7

Ässät: 2-6
Syöttövirheet: 10-11
Torjunnat: 4-12
Hyökkäys%: 47-52

Joukkueiden MVP:t
Lasse Jäntti, PerPo
Mikko Esko, VaLePa

PROlibero
Eetu Pennanen, VaLePa

Yleisöä: 193

Ottelutilasto

Kuvat: Joonas Tervonen

  Takaisin