Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani neljäs välieräjoukkue

27.03.2017

Hurrikaani kukisti puolivälierien kolmannessa ottelussa Vantaa Ducksin puhtaasti 3-0-lukemin 624 katsojan edessä. Loimaalaiset marssi puhtaasti otteluvoitoin 3-0 välieriin, jossa vastaan asettuu Team Lakkapää.

Runkosarjan voittaja Hurrikaani-Loimaa ja kahdeksanneksi sijoittunut Vantaa Ducks lähtivät kolmanteen puolivälieräotteluun tiukkojen taisteluiden jälkeen. Kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyivät Hurrikaanin 3-2-voittoihin, joten sarja oli loimaalaisille katkolla maanantai-iltana.

Kokoonpanot
Hurrikaani-Loimaa: #1 (L) Jesse Mäntylä, #10 Eemeli Kouki, #11 Harrison Peacock, #12 Tuomas Koppanen, #13 Mikko Oivanen, #15 Matti Oivanen ja #16 Luke Smith
Vantaa Ducks: #1 Alpar Szabo, #2 Lassi Nurminen, #4 Balint Magyar, #8 (L) Patrik Ovaska, #9 Karl Külaots, #12 Toni Kankaanpää, #13 Miro Määttänen ja #14 (L) Heikki Nyman.

Ducks aloitti jälleen vahvasti ottelun, kuten kahdessa ensimmäisessäkin ottelussa, mutta kotijoukkue nousi nopeaan tahtiin tasoihin ja karkasi tekniselle aikalisälle mentäessä johtoon 14-11-lukemin. Hurrikaani lisäsi tämän jälkeen tempoa ja voitti erän lopulta selkeästi pistein 25-21.

Toiseen erään Hurrikaani tuli vahvasti ja näytti pelin tahdin heti ensimmäisistä palloista lähtien. Yleispelaajat Luke Smith ja Eemeli Kouki saivat ottelussa normaalia enemmän passeja. Näitä tilanteita ei laiturit jättäneet käyttämättä vaan iskivät hyvällä prosentilla pallon lattiaan. Erä meni lopulta vielä ensimmäistäkin selkeämmin kotijoukkueelle, eli 25-19-lukemin.

Kolmas erä oli Hurrikaanilta ylikävely. Kaikesta pelaamisesta paistoi, että Vantaa Ducksin selkäranka oli poikki. Ottelu päättyi loimaalaisten passari Harrison Peacockin kahteen peräkkäiseen ässäsyöttöön ja erä lukemin 25-17.

Mikko Oivanen:

- Tämä viimeinen peli oli meiltä parempaa. Saimme Ducksilta kaikki aseet pois. Syötimme hyvin sillain, että he eivät saaneet hyvää vastaanottoa hyökätäkseen keskeltä.

- Pari ekaa peliä ei ollut parasta meiltä. Turhaa sähläilyä. Ei ollut mitään peliä, mitä olemme pelanneet aiemmin kaudelta. Tänään alkoi näyttää taas hyvältä.

- Me hoidimme tarvittavat pallot, jotka pitikin hoitaa.

- Hyvältä on tuntunut läpi sarjan. Tänään paikat toimivat parhaiten, mutta passeja ei tullut niin paljoa mitä aiemmin.

- Ensin palautellaan pari päivää ja sitten pari kovaa harjoitusta. Ennen peliä kevennetään. Nyt on viimeinen aika kaudesta harjoitella.

- Tiukkoja vääntöjä on luvassa. Lakkapää on pelannut hyvin ja heillä on tasainen pelaaja.

Karl Külaots, Ducks:

- Syytä en tiedä, mutta tänään annetaan käsi Hurrikaanille. He olivat meitä jokaisella osa-alueella parempia mitä me. Tänään he tulivat leveältä rintamalta ja se oli liikaa meille.

Eemeli Kouki

- Hyvillä fiiliksillä lähdettiin peliin. Kaksi tiukkaa peliä alla, joten kaikki varmaan odottikin, että me parannamme peliä. Täytyy antaa tunnustusta Ducksille. He haastoivat meidät todella hyvin.

- Tänään tulimme leveältä rintamalta. Se oli yksi syy sille, miksi voitimme tänään vähän helpommin mitä aiemmin.

- Tiukka välieräsarja tulee Team Lakkapäätä vastaan. 3-0 Tiikereitä vastaan on todella kova näyttö. Meidän täytyy jatkaa siitä, mihin jäimme runkosarjan lopulla. Hyvin täytyy pelata, mikäli meinataan pärjätä. Pitkä sarja on varmasti luvassa.

Ismo Tuominen, Ducks

- En voi olla pettynyt joukkueemme tekemiseen. Meidän matka on ollut huikea. Valtavia kasvunpaikkoja meillä on ollut ja se on tärkeää. Tiukoissa paikoissa hävittiin pallot Hurrikaanille ja se oli yksi ratkaisutekijä.

- Tämän illan pelissä näkyi selvästi leveyden ero. Hurrikaani pääsi käyttämään Mikko Oivasen lisäksi yleispelaajia hyvällä prosentilla.

Lauri Rantanen, Hurrikaani

- Tänään pysyi vastaanotto-hyökkäys-pelaaminen kasassa hyvin ja se auttoi meidät tänään voittoon.

- Libero Jesse Mäntylälle hatunnosto. Pelasi puolivälierien parhaan pelinsä tänään ja nosti monta tärkeää palloa ylös, jotta nuo möröt pystyivät tappamaan palloa.

- Lakkapää on iso ja fyysinen joukkue. Kova hakkuri ja kovat keskipelaajat. Tasainen vastaanotto. Tuota pakettia lähdemme murtamaan.

Hurrikaani Loimaa - Vantaa Ducks 3-0
25-21, 25-19, 25-17
Hurrikaani Loimaa: Kouki 16/+8,Smith 13/+9,Oivanen Mi 13/+6
Vantaa Ducks: Määttänen 12/+-2,Kankaanpää 10/+1,Külaots 9/+3
Katsojia: 624

Ottelutilasto

Kuvat

Kuvat: Eveliina Toivola

  Takaisin