Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani nousi ahdingosta makeaan voittoon hakkurien hurjassa taistossa

11.01.2022

Hurrikaani-Loimaa nousi kahden erätappion jälkeen kotivoittoon Akaa-Volleysta tiistain ainoassa liigakamppailussa. 0-2 -numeroista 3-2 -voittoon noustiin nyt miesten Mestaruusliigassa tällä kaudella toisen kerran: ensimmäisestäkin vastaavasta vastasi Hurrikaani Vantaa Ducksi vastaan marraskuussa.

Hurrikaani- Loimaa ja Akaa- Volley järjestivät tyhjille katsomoille viiden erän jännitysnäytelmän, jossa kahdessa ensimmäisessä erässä vieraat olivat niskan päällä, mutta Hurrikaani tuli lopulta rinnalle ja jatkopalloilla ohi. Koronarajoitusten takia, ottelu Loimaalla pelattiin ilman yleisöä, mikä ei lopulta ottelun tunnetason kannalta haitannut. Ottelun kuluessa päätuomari Esa Virta joutui näyttämään keltaista korttia Santeri Välimaalle ja punaista korttia Panu Pitkäselle.

Pitkä pelaamattomuus ei Hurrikaanin otteissa ottelun alussa näkynyt, sillä joukkue repi heti 6-0 johtotilanteen. Sen jälkeen myös vieraat pääsivät mukaan peliin ja pikku hiljaa Akaa- Volley otti kuskin paikan. Se pelasi ottelun kahdessa erässä Hurrikaania järkevämmin ja hoiti jatkopallotilanteet rutiinilla Sivulan kautta. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sen enemmän maajoukkuehakkurikin sortui virheisiin. Lopulta Sivulalle kirjattiin viisi syöttövirhettä ja kahdeksan suoraa hyökkäysvirhettä.

– Oli tiukka peli, mutta loppua kohden tein liikaa virheitä. Ilman virheitä, ottelun lopputulos olisi voinut olla toisenlainen, Sivula ruoski itseään.

Sivulan piikkiin ei Akaa voi vierastappiota laittaa. Hakkuri oli yksi isoin syy siihen, että vieraat ylipäätään sai Loimaalta pisteitä mukaansa. Anton Välimaa ruokki kaikkiaan hakkuriaan 62 passin verran, mikä alkoi ottelun lopussa näkyä Sivulan pelaamisessa.

Pitkän erätauon jälkeen ottelu pysyi tasaisena, mutta Hurrikaani sai jatkopallotilanteissa enemmän onnistumisia kuin kahdessa ensimmäisessä erässä. Samalla Akaa- Volley antoi omilla virheillä kotijoukkueelle mahdollisuuden voittoon.


– Tilastojen mukaan oltaisiin voitu tämä peli voittaakin. Meille tuli vain liikaa suoria virheitä, akaalaisten päävalmentaja Olli Kunnari myönsi.

Entinen maajoukkuetähti oli lausunnossaan täysin oikeassa. Jos pelkkiä tilastoja tuijottaa, olisi Akaa- Volleyn voinut julistaa voittajaksi. Onneksi peli ratkaistiin parketilla, ei pelkkien tilastojen perusteella. Jos Akaan peli nojasi vahvasti Sivulan hyökkäysten varassa, samalla tavalla Santeri Välimaa ruokki Antti Ropposta. Ropponen sai kaikkiaan 54 passia, saldosi 35 pistettä, kolme ässää ja neljä torjuntaa.

– Oli erittäin mukava pelata. Iso kiitos Santerille (Välimaa), että sain näin paljon passeja, Hurrikaanin parhaana palkittu Ropponen myönsi. Ropposen mukaan kahdessa ensimmäisessä erässä joukkueelta puuttui terävyys erien lopuissa, minkä takia tauolle mentiin 0-2 tappiotilanteessa.

Ottelun päätöserässä Välimaan veljekset joukkueissaan luottivat hakkureihinsa. Tiistaina 21- vuotissynttäreitään viettänyt Santeri ruokki viisi kertaa Ropposta, verkon toisella puolella isoveli Anton luotti yhdeksän passin verran Sivulaan. Lopulta ottelun ratkaisu tuli omien virheiden kautta, sillä Akaa-Volley sortui neljään hyökkäysvirheeseen, kun Hurrikaani ei tehnyt ainuttakaan.

- Saatiin tänään kokemusta voittamisesta ja samalla jouduttiin punnertamaan tosissaan voiton eteen, Jussi Heino myönsi.

– Meillä on ollut joulutauolla paljon hyviä treenejä, jotka nyt näkyivät kentällä. Odotan jatkossakin, että pelimme paranee, Heino toivoi.

Hurrikaani jatkaa pelejään lauantaina, jolloin se matkaa Joensuuhun kauden yllättäjän Karelian Hurmoksen vieraaksi.

Hurrikaani-Loimaa - Akaa-Volley
3-2 (21-25, 23-25, 25-22, 26-24, 16-14)
Koti: Ropponen 35/+27, Marttila 19/+13, Kaatrasalo 6/+6
Vieras: Sivula 35/+19, Kollo 24/+12, Vuorinen 12/+8
Ässät 6-4, syöttövirheet 12-17, torjunnat 9-12, hyökkäys% 45-54, vastaanotto% 46-69

Joukkueiden MVP:t
Antti Ropponen, Hurrikaani
Urpo Sivula, Akaa-Volley

PROlibero
Voitto Köykkä

Ottelutilasto

  Takaisin