Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani puristi voiton hienossa kärkipelissä

17.11.2019

Sunnuntain kuumin koitos käytiin Loimaalla, jossa Hurrikaani puristi 3-2 -kotivoiton hienossa ottelussa Savo Volleysta. Muut sunnuntain voittajat olivat Vantaan Ducks, VaLePa Sastamala Tampere ja Karelian Hurmos.

Hurrikaani taisteli voittoon kärkipeleistä

Hurrikaani-Loimaa otti hienon Mestaruusliigaottelun päätteeksi voiton kärkiotteliussa Savo Volleysta tasaisen taiston päätteeksi erin 3-2 (18-25,25-19,24-26,25-23,15-11)

Sunnuntai- illan ottelusta tiedettiin, että luvassa on hyökkäysvoittoisen lentopallon näytös. Molemmissa joukkueissa on valtavasti tulivoimaa, jolla se on murskannut alkukaudesta vastustajiaan. Ja perinteisesti Hurrikaanin ja savolaisjoukkueiden välillä on ollut lämmin tunnelma, jossa yleensä on tunnetaso noussut kattorakenteisiin saakka. Tänäänkin ottelu muodostui kiihkeäksi, jossa nähtiin paljon erinomaisia yksilösuorituksia, sekavaa toimintaa ja muutama ”pakollinen” torikokous.

Viidennen erän loppu oli sitten jotain sellaista, jossa näkyi vahvasti Jussi Heinon kädenjälki. Siinä kotijoukkue nousi 0-3, 1-5 ja 2-6- tappiotilanteista lopulta voittoon. Viidennen erän ja sitä kautta koko ottelun voitto oli isäntien joukkuepelaamisen tulos.

Ottelu oli kokonaisuudessaan taistelua laitapelaajien välillä. Hakkuripelin Antti Ropponen voitti, sillä Ropponen pommitti 21 hyökkäyspistettä ja Lelu Ojansivu 13. Ojansivun eduksi on laskettava vahva syöttötyöskentely, jossa maajoukkuehakkurille merkittiin kaikkiaan kaksi ässää. Illan kovimmat hyökkäykset esitti Miro Määttänen, jonka armoton käsi oli kotijoukkueelle myrkkyä. Yhteensä 21 pistettä 51% hyökkäystehoilla on erinomainen saldo, sillä Määttänen joutui jatkuvasti hyökkäämään vähintään kahden miehen torjuntaa vastaan. Hurrikaani osasi myös lukea Fedor Ivanovin passityöskentelyä ja pääsi rakentamaan vieraiden hyökkäysten eteen fyysistä torjuntaa.

– Oli kyllä piukka peli. Ihan hyvin Savokin ottelun olisi voinut voittaa, sen verran tasainen vääntö, Sakari Mäkinen kommentoi pelin jälkeen. Samoilla linjoilla oli vieraiden päävalmentaja Jukka Tuovinen. – Pienissä asioissa tuli se ero. Meidän pitää jatkaa harjoittelua ja hyökkäämiseen pitää löytää lisää vaihtoehtoja.

Heinon mukaan ottelu oli tyypillinen kärkimatsi. Ja erityisesti juuri Savoa vastaan lämpö nousee ja tunteet saattavat hetkittäin kiehua.

– Kyllähän nämä ovat hienoja huippulentistapahtumia. Saatiin käännettyä ottelu kovalla taistelulla, Heino mietti.

Jukka Tuovinen, Savo Volley:

- Jukka Tuovinen: Piste saatiin, vaikka ei se meitä tyydytä. Alussa oltiin valmiimpia kuin Hurrikaani. Hurrikaani paransi ottelun kuluessa. Tänään hyökkääminen oli isossa roolissa ja voitto jäi muutamista pienistä asioista kiinni.

Hurrikaani saa nyt rauhassa harjoitella ja palautella viikonlopusta. Heino lupaa, että enemmän pelanneille pelaajille on luvassa hiukan enemmän lepoa kuin niille, joiden pelivastuu on ollut vähäisempi.

Ruudun ottelukooste

Juuso Riponiemen pelikuvat

LähiTapiolan pisteet
3 Ropponen Hurrikaani
2 Mäkinen Hurrikaani
1 Savonsalmi Savo

PROlibero
Mäntylä, Hurrikaani

Ottelutilasto

Vantaa Ducksille isolta kirkolta iso voitto

Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaa Ducks kohtasi Helsingissä, isolla kirkolla, Töölön Kisahallissa oululaisen Ettan. Kauden aiemmassa kohtaamisessa Oulussa Etta oli parempi erin 3 – 0. Isolta kirkolta kairasi ankkajoukkue henkisesti todella tärkeän voiton pitkän tappioputken päätteeksi. 3 – 1 (25 – 21, 25 – 21, 23 – 25, 25 - 23)
ja 3 sarjapistettä maistuivat namiskukkelilta.

Peli oli kovaa ja tasaista vääntöä. Ankkojen hakkuripeli oli tänään tikissä. Samoin libero Pasi Hyvärinen oli hyvässä iskussa ja otti komeita puolustuksia, jotka osaltaan katkaisivat Ettan flow-tilan neljännessä erässä.

Yleisöä oli Töölön Kisahallin lauteilla 333 katsojaa. Otteluisäntiä oli nipullinen eli KRS-yhtiöt Oy, LVI Star Oy, RI-PLAN ja Urheiluhallit.fi. Lähtiessäni Töölön Kisahallilta laahusti Ducksin tappioapina väsyneenä kohti Korkeasaarta Eläintarhan puiston liepeillä.

Ensimmäinen erä lähti ankoilta hyvin käyntiin. Vallinin syöttövuorolla Kuoksa pakotettiin ottamaan aikalisä tilanteessa 7 – 3. Ducks lisäsi kierroksia ja tilanne oli jo 17 – 11. Etta joutui vaihtamaan Sorvojan Sosunoffiin ja Heleniuksen Muukkoseen. Ankkojen vastaanotto sujui hyvin ja sen pohjalta oli Milsteinin hyvä rakentaa peliä. Bojan Strugar oli pelipäällä. Erä tuli lopulta helposti kotijoukkueelle pistein 25 – 21.

Toinen erä lähti lievästi Ettan hallussa. Janne Marttilan päätettyä onnistuneesti nelospaikasta tilanteeseen 9 – 12, oli Juho Rajalan otettava erän ensimmäinen aikalisä. Tilanteessa 10 – 12 Rajala otti tuplavaihdon ja Joona Väänänen syöttämään ja Alek Rastamo etukentälle. Väänänen nosti joukkueensa johtoon. Tuplavaihto takaisin ja Toni Kankaanpään syöttövuorolla lisää eroa. Kuoksa otti aikalisän tilanteessa 16 – 13. Etta tuli vielä melkein iholle Heleniuksen vahvoilla suorituksilla. Sitten ankat menivät jälleen menojaan ja erä tutuin numeroin 25 – 21 Ducksille.

Kolmas erä lähti lievästi Ettan tahdissa. Parin Ducksin hyökkäysvirhettä ja tilanne oli 5 – 8. Se riitti Rajalalle, joka otti aikalisän. Ducks tuli jo iholle 11 – 12, mutta Etta nykäisi sekä vahventuneen syöttönsä ja hyökkäyksen ansiosta. Tilanteessa 11 – 15 Rajala otti toisen ankka-aikalisän. Sitten otettiin jälleen ankkojen tuplavaihto ja kirivaihde päälle. Rastamo runttaa kakkosesta Väänäsen tarjoilusta ja tilanne 15 – 16. Kuoksa otti aikalisän. Ankat painuvat johtoon 17 – 16. Tuplavaihto takaisin tilanteessa 17 – 17. Tilanteessa 23 – 22 Kuoksa otti toisen aikalisänsä. Niin vain Etta nappasi erän Heleniuksen vahvalla loppuerän esitykselle 23 – 25.

Neljäs erä oli tiukkaa vääntöä. Sorvoja lämpeni tehoihin ja Strugarin lyönnit taas jäivät usein Ettan torjunnan vaimennettavaksi. Tilanteessa 12 – 13 Kuoksa otti aikalisän. Ankat tulivat jo tasoihin 15 – 15. Vääntö oli armotonta. Ankkojen torjunta on tehokasta ja tilanne on 19 – 17. Etta tulee taas tasoihin. Tilanteessa 20 – 19 ottaa Rajala tuplavaihdon. Tilanteessa otettiin 20 – 20 tuplavaihto takaisin. Tilanteessa 24 – 22 Kuoksa otti toisen aikalisänsä. Tilanteessa 24 – 23 Rajala otti toisen aikalisänsä. Strugar hakkaa erän ankoille 25 – 23.

Otteluisännät KRS-yhtiöt Oy, LVI Star Oy, RI-PLAN ja Urheiluhallit.fi palkitsivat Vantaa Ducksin parhaana pelaajana Toni Kankaanpään ja Ettasta Ville Sorvojan. PROLiberoksi arvovaltainen raati valitsi Pasi Hyvärisen.

Ottelun parhaat pistemiehet:
Vantaa Ducks: Bojan Strugar 28/+21, Toni Kankaanpää 19/+17, Lauri Lehtonen 10/+6
Etta: Jan Helenius 21/+12,Ville Sorvoja 20/+12, Janne Marttila 18/+10

Yleispelaaja, kapteeni, Toni Kankaanpää, Vantaa Ducks

”Hyvältä maistuu voitto pitkän vaikean pätkän jälkeen. Tänään saatiin heti alusta peli käyntiin ja tultiin hyvällä sykkeellä ensimmäiseen erään. Hyvä hiki tuli hikisessä hallissa, mutta täällä oli kiva pelata. Saatiin kolme ehjää harjoitusviikkoa taakse ja sitten vammoja huollettua ja kroppaa kuntoon. Mennään peli ja pallo kerrallaan ja katsotaan mihin se riittää kauden lopussa”.

Valmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks

”Sen verran on keretty ottamaan pataan, että kyllä kolmen pisteen voitto maistuu. Olihan tässä pelissä, no joo, ekstralatinkia. Eka erä saatiin aika helpolla. Tappeluahan se on Ettaa vastaan. Se on niin hyvin puolustava joukkue. Niitä vastaan joutuu tekemään järkyttävän paljon duunia, että saa edes eräpisteen. Sarjan tasaisuus tottakai motivoi niin valmentajaa kuin joukkuetta”.

Hakkuri Ville Sorvoja, Etta

”Aika huono oli valmistautuminen. Aika huono oli kaksi ekaa erää. Siinä jäi paljon parannettavaa. Oli jotenkin varovaista tänään peli. Pitkän erätauon jälkeen saimme napsun verran parannettua. Kolmas ja neljäs olivatkin tasaisia eriä. Lopussa alkoi omakin peliä löytyä, kun sain fiiliksen päälle”.

Päävalmentaja Olli Kuoksa, Etta

”Kaksi erää kyllä oltiin niin nuhassa kuin vain voi olla. Pitkällä erätauolla jouduin avaamaan pojille mitä vaatii tämä Mestaruusliigan sarjataso. Kolmanteen saatiin sitten herätettyä oma peli. Pasi Hyvärisen puolustukset olivat yksi Ducksin voiton avain. Meillä oli siinä neljännessä hyvä runi ja päästiin yrittämään neljä kertaa ja Pasi kaivoi varmaankin niistä kolme. Kummallinen tää Vantaan porukka. Meillä kotona oli ihan nuhanen ja aina täällä missä ikinä ollaankaan pääkaupunkiseudulla, niin on kova. Hyvän tasoinen peli ja kumpikin joukkue joutui tekemään omat pisteensä”.

Ruudun ottelukooste

LähiTapiolan pisteet
3 Kankaanpää Ducks
2 Lehtonen Ducks
1 Hyvärinen Ducks

PROlibero
Hyvärinen Ducks

Ottelutilasto

Pukkipaidat voittoon uudistunein voimin

VaLePa Sastamala Tampere ei antanut sarjassa viimeisenä olevan Team Lakkapään yllättää, vaan otti sarjapisteet erin 3-0 (25-22,25-20,25-18).

Yleisö saapui peliin odottavin tunnelmin, koska kotijoukkue on haastavan tilanteen edessä. On pystyttävä nopeasti pyyhkimään pois Mestarien liigan Soligorsk tappion pettymys. Lakkapää on parantanut otteitaan viime peleissä ja joukkueen miehistö on laadukkaampi, mitä sarjataulukko näyttää. Varmasti Pohjan pojat haastavat tosissaan pukkipaidat.

Aloituskokoonpanot
VaLePa: Esko, Pettersson, Karjarinta, Toimela, Suihkonen, Nikula, Mutka L
Lakkapää: Sippola, Kovac, Hautala, Koskela, Korhonen, Fathers, Manoogian L

Ennakko-odotuksissa ei ollut aivan huippupeli, koska Lakkapää majailee sarjan hännillä. Otteluiltaan saatiin monia iloisia asioita. VaLePan kokoonpanossa oli peräti kolme uutta pelaajaa kuin torstai-illan europelissä. Hakkuri Aaro Nikula, keskitorjuja Mikko Karjarinta ja yleispelaaja Ilari Toimela. Ehkä tästä johtuen kotijoukkue sai yleisöltä kauden parasta kannustusta. Hienoa oli myös, että kaikki nuoret miehet onnistuivat. Onneksi yleisö ymmärsi tulla paikalle runsaslukuisesti, 589 katsojaa. Lakkapää innostui pelaamaan kauden parasta peliään.

Ensimmäinen erä eteni niukassa Lakkapään johdossa. 22-21 tilanteessa Suihkonen vastaanotti hienosti ja hyökkäsi pisteen kutospaikalta. Seuraavaksi Suihkonen otti torjuntapisteen Fathersista. Erän päätti Nikula Suihkosen hyvästä pitkän matkan passista.

Toisessa erässä Lakkapää otti selvän johdon ja johti vielä 20-17. 19-20 tilanteessa Nikula asteli syöttöpaikalle ja pysyi siellä erän loppuun. Someron mies syötti kovia ja hyvin sijoitettuja hypäreitä eikä Lakkapää onnistunut saamaan palloja hyökättäväksi. Erä päättyi Eskon päättämään vastapalloon.

Kolmas erä eteni sitten alusta loppuun pukkipaitojen komennossa.

Aaro Nikula 16/+10 pelasi loistavan pelin. Hän ratkaisi syötöillä toisen erän ja syötti muutenkin joukkueesta eniten, hyökkäysprosenttikin 62. Mikko Karjarinta teki toiseksi eniten +pisteitä 9/+8, näistä 3 torjunnoilla. Niko Suihkonen kantoi hyvin vastuunsa kentällä kokeneempana pelaajana.

Regan Fathers kantoi Lakkapään hyökkäysvastuuta 16/+5. Jakub Kovac ei suotta johda torjuntatilastoa, 4 torjuntaa. Matias Korhonen väläytteli kovia hyökkäyksiä.

Otteuisäntä Vexve palkitsi parhaina VaLePan Mikko Karjarinnan ja Lakkapään Niko-Matti Koskelan

Niko-Matti Koskela:

- Ei ollut mitään erityistä tekijää, miksi hävittiin. Vaihtelee ottelusta toiseen, mikä osa-alue toimii. Pyritään tekemään kaikkia asioita paremmin.

Mikko Karjarinta:

- Tänään onnistuimme hyvin. Ja oma hyökkäys ja torjunta toimi hyvin. Europelin jälkeen pelit jatkuvat ja paljon on pelejä tulossa.

Henri Tuomi:

- Osa jätkistä pelasi kauden parhaan pelinsä tänään. Pitää vain tehdä enemmän töitä, kehittyä yksilöinä ja joukkueena. Erien lopuissa emme pystyneet pitämään omaa tasoamme.

Janne Kangaskokko:

- Vaikea oli tähän peliin lähteä torstain pelin jälkeen. Nuoret miehet pelaavat hyvin, kun pääsevät tuosta alkujäpittämisestä ohitse. Fokus oli suhteellisen hyvin pelissä ja toisen erän nousu osoittaa tiettyä henkistä vahvuutta. Kannustus kuului hyvin ja hyvä meininki on hallissa ollut tällä kaudella. Lisää tätä!

Parhaat pistemiehet
VaLePa: Nikula16/+10, Suihkonen 1/+1, Karjrinta 9/+8
Lakkapää: Fathers 16/+5, Kovac 10/+5, Korhonen 9/+2

LähiTapiolan pisteet
3 Nikula VaLePa
2 Karjarinta VaLePa
1 Esko VaLePa

PROlibero
Mutka VaLePa

Ottelutilasto

Hurmokselle maukas kotivoitto Loimusta

Liiganousija Karelian Hurmos juhli kolmatta liigavoittoaan sunnuntaina voitettuaan Raision Loimun 3-2( 19-25, 25-16, 25-22, 29-31, 15-13)

Joensuussa pelattiin Tapani ” Natu Kärkkäisen muistolle Joensuulaista palloiluväkeä on kohdannut suuri menetys, kaikkien joensuulaisten tuntema suuri persoona ja ääni, pitkäaikainen kuuluttaja Tapani ” Natu” Kärkkäinen menehtyi toissa yönä. Hän teki pitkän päivätyön joensuulaisen urheilun eteen. Hän tuli urheiluyleisölle vuosikymmenten saatossa tutuksi Joensuun Katajan, NiceTeamin, Jipon, Ratanoiden ja Prihojen kotiotteluiden kuuluttajana. Joukkue ja yleisö kunnioittivat ennen pelin alkua ”Natun” muistoa hiljaisella hetkellä ja joukkue pelasi musta nauha hihassaan.

Päävalmentaja Karelian Hurmos Aigars Birzulis:

- Pelattiin todella huonosti puolustuksen jälkeiset pallot. Oma syöttö oili sen verran pehmeätä, että kaveri pääsi käyttämään keskihyökkäystä tehokkaasti. Sijat viisi- kymmenen ovat erittäin tasaisia. Voitto oli ensiarvoisen tärkeä ja olen tyytyväinen voittoon. Haluan kiittää joukkuetta voitosta.

Päävalmentaja Raision Loimu Kasper Vuorinen:

- Hyvin kaksijakoinen ottelu. Niissä erissä, joissa voitettiin, oli todella hyvä vastaanotto ja niissä erissä, jossa hävittiin, oli huono vastaanotto. Edelleen syöttöpelaaminen on pehmetä. Hyökkäyksen osalta on ihan riittävää.

Paras pelaaja Karelian Hurmos Ville Louhela:

- Voitto lämmittää. Siinä on yksi piste eroa 3-2 voiton ja häviön ero. Raskas ja raastava päivä. Kyllä sai ihan palkkansa eteen tehdä töitä. Hyvä fiilis.

Paras pelaaja Raision Loimu Trent O´Dea:

- Vaikka itse pelaa hyvin, ei voi olla tyytyväinen, kun joukkue häviää. Jokaisen pelin jälkeen haluaa mennä kotiin kolmen pisteen kanssa. Kun on käsillä pelin momentum ja sen menettää on vaikea saada taas peli toimimaan.

LähiTapiolan pisteet
3 Louhela Hurmos
2 Räsänen Hurmos
1 O´Dea Loimu

PROlibero
Tarkiainen, Hurmos

Ottelutilasto

Kuvat:
Olli Leino / Ducks
Hannu Moilanen / VaLePa
Juuso Riponiemi / Hurrikaani
Marko Pennanen / Hurmos

  Takaisin