Seuraa meitä somessa:

Jalonen jatkaa LP Kangasalla saaden Siika-Ahon passariparikseen

01.05.2024

Emmi Jalonen jatkaa LP Kangasalan passarina myös juhlakaudella. Toiseksi passariksi tulee Kuortaneelta nuori ja lupaava Sanni Siika-Aho.

Joukkueen valmennus- ja johtoryhmään kuuluvan Ari-Matti Joen kommentit passarikaksikosta:

Emmi Jalonen:

"On hienoa, että Emmi jatkaa meillä Kangasalla myös tulevana kautena. Emmillä on suuri rooli joukkueen arjessa hallilla ja hallin ulkopuolella. Hän varmistaa omalla persoonallaan ihmisenä, sekä urheilijana seuran ja joukkueen asettaman kovan vaatimustason arjen harjoittelussa ja urheilijan arjessa luomiemme arvojen ohjaamana. Emmi on Suomen ehdotonta passarikärkeä, jonka kohdalla hänen ja seuran tavoite on saavuttaa erityisesti pelillistä kehittymistä ja siirtymistä kohti isompia areenoita jo ensi kauden jälkeen. Kesän maajoukkuepaikka osaltaan mahdollistaa kovien pelien ja kokemuksen karttumisen, josta on hyvä jatkaa tulevaan kauteen."

Sanni Siika-aho:

"Sannista saamme Kangasalle mielenkiintoisen nuoren talentin. Sannista näkee sen, kuinka laadukas ja tavoitteellinen urheilijan kehittäminen nuoruusvuosien aikana luo meille vahvan pohjan jatkaa tätä hienoa työtä. Olemme seuranneet häntä pidemmän aikaa ikäluokka- ja Kuortane-pelien kautta ja keskustelleet ihmisten kanssa hänen ympärillään. Keskustelumme hänen itsensä kanssaan vahvisti mielikuvaa, että hän on ihminen joka on seuran arvojen mukainen ja valmis ottamaan haasteen vastaan. Näemme hänessä ihmisen ja urheilijan jolle voimme osaltamme antaa oppia arjessa ja mahdollistaa kovan harjoittelun, jossa hän pääsee haastamaan itsensä jokaisessa treenissä. Sanni on passari joka tulee "urheilijaputkemme" alkupäähän ja uskomme, että hänestä voi kehittyä seuraavien kausien aikana pelaaja, joka tullee ottamaan ison roolin jopa naisten maajoukkuetasolla. Työ on vielä kovasti kesken, vaikka positiivinen itsevarmuus pelikentällä välillä huokuukin jotain aivan muuta."

  Takaisin