Seuraa meitä somessa:

Joona Väänäsen saappaat Ducksissa kasvamassa

22.05.2020

Vantaa Ducksin joukkue alkaa hahmottua. Aloitamme pelaajasopimusten julkaisemisen ankkajoukkueen kapellimestarista. Järvenpään Blues Volleyn kasvatti Joona Väänänen jatkaa Ducksissa passarina. Joona tavoittelee alkavalla kaudella enemmän vastuuta, joka tarkoittaa ykköspassarin asemaa.

Alkava kausi on Joonan kolmas vantaalaisjoukkueen kokoonpanossa.

- Pari kautta olen ehtinyt totutella Mestaruusliigan tempoon isominuuttisten Kuortaneen ykkössarjakausien jälkeen. Koen, että nyt on hyvä aika astua isompiin saappaisiin ja saada enemmän vastuuta. Korona ei onneksi ole päässyt vaikuttamaan juuri ollenkaan treenaamiseeni, sillä saimme veljien kanssa rakennettua hyvän kotipunttisalin. Muutenkin olen päässyt harjoittelemaan monipuolisesti ulkona.

Kauden 2019 – 2020 loppuminen kuin seinään oli Joonalle pienoinen shokki.

- Kyllähän tieto kauden loppumisesta tuli aika järkytyksenä, mutta mitään muuta järkevää vaihtoehtoa ei ollut. Meillä oli todella hyvä flow päällä ja kuka tietää, mihin siipemme olisivat kantaneet. Olisi ollut mukava jatkaa pelejä hurmioituneen kotiyleisön edessä.

Nyt Joonan katse on jo tulevassa kaudessa

- Odotan, että pystyn kantamaan vastuuta ja ottamaan askelia kohti johtajan roolia. Haluan tuoda ankkojen peliin nuorta energiaa. Odotan nuorta ja nälkäistä joukkuetta. Unelmani on ulkomailla pelaaminen. Esikuvani on pienestä pitäen ollut Benjamin Toniutti, sillä lyhyestä varresta huolimatta hän kuuluu maailman eliittipassareiden joukkoon. Kuortaneen urheiluopiston seinällä roikkuva motto on jäänyt ikuisesti mieleeni – Tänään on maailman tärkein päivä.

Lentopallon huipulle tähtäävällä Joonalla on aikaa myös harrastuksille.

- Harrastan monipuolisesti liikuntaa, kesäisin tennistä, frisbeegolfia, biitsiä, kalastusta ja pyöräilyä. Talvisin hiihto ja laskettelu ovat lähellä sydäntä. Suosikkielokuvani on J.C. Chandorin Triple Frontier.

Päävalmentaja Juho Rajala luonnehti tuoreeltaan Väänäsen kanssa tehtyä sopimusta.

- Joonalla on laitapelaaminen jo hyvällä tasolla ja ikäisekseen hän on aika kypsän oloinen passari. Joona on sopivan kilpailuhenkinen passariksi. Henkisen kantin kestävyydestä en ole yhtään huolissani tässä tapauksessa. Joona osoitti jo viime kaudella pystyvänsä kantamaan vastuuta ja säilyttämään tasonsa tilanteesta riippumatta. Kyllä meillä selkeä ajatus on ollut, että tulevalla kaudella Joona kantaisi päävastuun. En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa kautta ala lupailemaan yhdellekään pelaajalla automaattista kuusikkopaikka, vaan kyllä sen on ihan treenisalilla ansaittava.

Jatkamme uuden joukkueen tiedottamista tulevalla viikolla. Kannattaa seurata seuran nettisivuja ja sosiaalisen median kanavia. Kesän aikana selviää toteutuuko Joonan toive nuoresta ja nälkäisestä joukkueesta.

Vantaa Ducksin tiedote 

  Takaisin