Seuraa meitä somessa:

Jymy löysi ruotsalaisjuurisen jenkkihakkurin

04.09.2019

Nurmon Jymy on tehnyt pelaajasopimuksen Kansasista tulevan Jody Larsonin kanssa. Kaksi edellistä kautta Ranskassa pelannut 24-vuotias Larson tulee joukkueeseen hakkuriksi.

- Naisten liiga Suomessa on erittäin kilpailukykyinen ja kovatasoinen, ja juuri sellaisessa haluan pelata. Olen innoissani mahdollisuudesta kilpailla korkeimmalla tasolla ja kasvaa pelaajana, 185-senttinen Larson toteaa.

Kotimaassaan Yhdysvalloissa Larson pelasi yliopistojoukkueessa Wichitassa. Hän on opiskellut urheilujohtamista.

10-vuotiaana pelaamisen aloittanut Larson pitää vahvuutenaan monipuolisuutta. Hän kertoo pelanneensa uransa aikana lähes kaikilla pelipaikoilla.

- Tiedän, että kaudesta tulee haastavampi kuin aiemmista, mutta haluan jatkaa oppimista ja tulla vahvemmaksi pelaajana, hän kertoo.

Larson tuli Suomeen sunnuntaina, ja oli mukana Jymyn treeneissä heti maanantaina. Hän kertoo kuulleensa Jymystä ja jymyläisistä pelkästään hyvää.

- Minulle on kerrottu, että täällä on upea taustaryhmä ja pelaajat, jotka haluavat vain sinun parastasi, hän paljastaa.

Vaaleahiuksisen Larsonin isänpuoleiset juuret tulevat Ruotsista.

- Sukunimemme oli Larsen, mutta kun he tulivat Amerikkaan, se kirjoitettiin väärin, ja siitä tuli Larson, hän kertoo.

  Takaisin