Seuraa meitä somessa:

JymyVolleyn toinen passari palaa tuttuun seuraan

10.06.2026

Kurikan Ryhdissä lentopallon perusoppinsa hankkinut Meri Törmä on JymyVolleyn toinen passari. 21-vuotias Meri palaa tuttuun seuraan, sillä hän on pelannut aiemmin 1-sarjaa Jymy Akatemian   riveissä.

- Jymyssä arki rakentuu mukavasti opiskelujen ja laadukkaan treenaamisen ympärille. Myös entisestään tutut joukkuekaverit helpottivat valintaa, 177-senttinen passari kertoo.

Meri on ehtinyt pelata 1-sarjaa myös LP Vampulan ja Vaasan Kiiston väreissä, yhteensä kausia on takana neljä. Liigakentätkään eivät ole vieraita, sillä hän on pelannut myös LiigaPlokissa Pihtiputaalla.

- Olen tsemppaava ja intohimoinen pelaaja. Olen kiertänyt eri pelipaikoilla, ja se on tehnyt minusta monipuolisen pelaajan, vahvana joukkuepelaajana itseään pitävä Meri kertoo. 

Tulevalla kaudella Meri haluaa saada lisää tempoa passipeliin ja löytää myös aiempaa tasaisemman peliotteen.

- Tuon joukkueeseen taistelutahto niin treeneihin kuin peleihinkin, hän lupaa. 

Meri opiskelee tradenomiksi Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa. Kesän hän työskentelee pankissa. Hänen sopimuksensa on yhden kauden mittainen. 

JymyVolley on jo aiemmin allekirjoittanut sopimuksen passari Julia Junilan kanssa. Hän palaa kentälle yhden välivuoden jälkeen. 

 

 

  Takaisin