Seuraa meitä somessa:

Kaisa Jokinen palaa JymyVolleyn riveihin

28.09.2022

Lähes 500 liigaottelun kokemuksen omaava Kaisa Jokinen jatkaa 2001 alkanutta Mestaruusliigan uraansa JymyVolleyn paidassa.


- Elämään on tullut isoja muutoksia kesän aikana, ja muutin pois Jyväskylästä. En ollut ehtinyt miettiä pelaamista, mutta kun seurasta otettiin yhteyttä ja kyseltiin, vieläkö kiinnostaisi, tuntui muutosten jälkeen hyvältä ajatukselta palata lentopallon pariin, Jokinen sanoo.

Jokinen on yksi maan valovoimaisimmista naislentopalloilijoista. Palkintokaapissa on seitsemän Suomen mestaruutta ja kolme SM-hopeaa. Suomen Cupin mestaruuksiakin Jokinen on ollut varmistamassa viisi kertaa. Kevätkauden 2022 hän pelasi LP Viestissä.

- Kyllä tämä on rakkautta lajiin. Lentopallo ja joukkue antavat minulle hyvin paljon energiaa ja iloa elämään, vuonna 1983 syntynyt Jokinen sanoo.

Jokinen muuttaa Nurmoon, joten matkustelu treeniviikoilla jää vähäisemmäksi.

- Olen muutaman vuoden ajan pelannut ja tehnyt töitä rinnan, joten siihen olen jo tottunut. Etätytöt onnistuvat mistä vain, kunhan vain on läppäri mukana, hän naurahtaa.

JymyVolleyssa Jokisella on vastassa tuttuja pelaajia parin vuoden takaa.

- Minuun verrattuna meillä on nuori joukkue. Treeneissä on ollut hyvä meno ja intoa löytyy, nuoret pelaajat ovat tosi hyviä. Odotan, että saamme nauttia lentopallosta joukkueena ja onnistumme saavuttamaan hyviä tuloksia yhdessä, hän toteaa.

  Takaisin