Seuraa meitä somessa:

Kaksi kunniakasta uraa Suomen lentopallohistoriassa päätökseen eilen - #onemoretime ottelu kesällä

14.03.2020

Olli Kunnarin ja Mikko Oivasen lentopalloura päättyi eilen kauden viimeisessä pelissä Hurrikaania vastaan. Suunnitelmissa oli päättää kausi niin, että nämä kaksi maailmanluokan pelaajaa saa arvoisensa kunnian suuren yleisön edessä. Kohtalo puuttui peliin.

VaLePa järjestää kesällä heti, kun se on mahdollista, #onemoretime ottelun, jossa Olli ja Mikko ovat mukana. Pelin ajankohta ja pelaajat ratkeavat myöhemmin, mutta joka tapauksessa tulee hieno tapahtuma, jossa nämä kaksi upeaa pelaajaa saavat päättää uransa ansaitsemallaan tavalla.

Olli ja Mikon myötä poistuu käsittämätön määrä lentopallo-osaamista. Ei ainoastaan taitoa, tekniikkaa ja voimaa, vaan valtava määrä sitoutumista, tietoa lajista ja urheilijan elämästä.

Olli pelasi VaLePassa jo kaudella 2000-2001 ja silloin hän solmi sydämensä kautta pysyvän siteen Vammalaan, löytyihän täältä vaimo Satu. Tämän jälkeen Ollin ura nousi todella hienoon lentoon lentopallon huippumaissa mm. Puolassa, Ranskassa, Kreikassa. Olli on ollut kultaisen sukupolven kantavia pelaajia maajoukkueen huippumenestyksissä EM-kisoissa 2007 ja MM-kisoissa 2014.

Olli palasi VaLePaan 2011 ja oli heti suuressa roolissa keväällä 2012, kun VaLePa voitti ensimmäisen Suomen mestaruuden. Sastamalan lentopalloyleisö on ollut etuoikeutetussa asemassa. Se on saanut seurata uskomattoman taitavia otteita kentällä. Vastustajat, oma joukkue, yleisö on saanut nähdä ne hetket, jolloin Ollin silmissä syttyy palo. Sen jälkeen voittajasta ei ole epäselvyyttä. Sellainen hetki nähtiin mm. Tsekeissä Budojevicessä 2017, kun Olli raivasi VaLePalle tien Mestarien liigan lohkovaiheseen kultaisessa erässä. Ei ihme, että Olli valittiin miesten Mestaruusliigan vuosikymmenen lentopalloilijaksi.

Mikko on Ollin tavoin kultaisen sukupolven pelaaja. Hän on ollut myös maajoukkueen avainpelaajia menestyksen vuosia. Mikko aloitti liigauransa kaksosiveljensä Matin kanssa VaLePassa jo keväällä 2004. Sen jälkeen muutaman Suomen kauden jälkeen alkoi upea ammattilaisura. Hän pelasi useaan otteeseen Puolassa lisäksi Turkissa, Kreikassa, jopa kauden Kiinassa. Mikko voitti EM-kisojen 2007 ja Maalimanliigan 2009 ja 2011 pistepörssin! Hän on Suomen menestynein hakkuri. Meillä on ollut ilo nauttia Mikon huippupeleistä mestaruuskeväänä 2014 ja tällä kaudella. Mikko on isolla alkukirjaimella Urheilija. Hänen kurinalaisuudestaan harjoittelussa, kehon huollossa, ravinnossa, levossa on monella urheilijalla opittavaa. Mikko antaa kaikkensa joukkueen eteen. Hän tehokas hakkuri, joka tekee vähän virheitä. Lisäksi Mikko on hyvä torjuja ja puolustuspelaaja. Hän jättää suuren aukon suomalaiseen lentopalloon.

Olemme etuoikeutettuja, kun olemme saaneet nauttia kahden suuren urheilijan, kahden suuren persoonan panoksesta VaLePassa niin peleissä kuin kentän ulkopuolella. Kaikki päättyy aikanaan. Meille jää hienot muistot, mutta #onemoretime. Kiitos Olli ja Mikko!

 

Tässä Ollin ja Mikon uran vaiheet

Olli Kunnari
2.2.1982
Yleispelaaja, 196 cm

Ensimmäinen liigaottelu: 7.10.2000 VaLePa - Isku-Volley
Viimeinen liigaottelu: 13.3.2020 VaLePa - Hurrikaani
1. A-maaottelu: 23.7.2002 Suomi - Tunisia

251 miesten maaottelua

497 liigaottelua, joista 5 liigakarsintaa ja 120 pudotuspeliottelua
* VaLePassa 423
* Sampossa 74

Mestaruusliigassa 6050 liigapistettä
* 426 torjuntaa
* 566 ässäsyöttöä
* 5058 hyökkäyspistettä

SM-kulta 2004 Sampo, 2012 2014 2017 2018 2018 VaLePa
SM-hopea 2016 VaLePa
SM-pronssia 2003 Sampo, 2013 VaLePa
Suomen Cup 2012 2016 2017 2018 2019 VaLePa
Suomen Cupin hopea 2013 2014 VaLePa
Kauden paras 2014
Vuoden paras 2012, 2014
Kauden miesleiigapelaaja 2004 2012 2013 2014
Liigan tähdistössä 2004, 2012, 2013, 2014, 2016, 2017, 2018

Liigauran lisäksi pelasi
2004-2005 Beauvais, Ranska
2005-2006 Beauvais, Ranska
2006-2007 Cannes, Ranska (cupvoitto)
2007-2008 Cannes, Ranska
2008-2009 Olsztyn, Puola (cuphopea)
2009-2010 Olympiacos, Kreikka (mestaruus ja cuphopea)
2010-2011 Ibb, Turkki

Mikko Oivanen
26.5.1986
Hakkuri, 198 cm

Ensimmäinen liigaottelu: 11.2.2004 Pateri - VaLePa
Viimeinen liigaottelu: 13.3.2020 VaLePa - Hurrikaani
1. A-maaottelu: 3.6.2005 Suomi - Saksa

214 miesten maaottelua

198 liigaottelua, joista 54 pudotuspeliottelua
* VaLePassa 59
* Loimussa 58
* Santasportissa 35
* Hurrikaanissa 46

Mestaruusliigassa 2569 liigapistettä
* 247 torjuntaa
* 211 ässäsyöttöä
* 2111 hyökkäyspistettä

SM-kulta 2007 Santasport, 2014 VaLePa
SM-hopea 2017 Hurrikaani
Suomen Cup 2004 Loimu, 2019 VaLePa
Suomen Cupin hopea 2005 Loimu
Kauden mieslentopalloilija 2009, 2018
Kauden miesjuniori 2003
Vuoden lentopalloilija 2011

Liigauran lisäksi pelasi
2007-2008 Bozkurt, Turkki
2008-2009 Rzeszow,Puola (hopea)
2009-2010 Rzeszow,Puola (pronssi)
2010-2011 Ibb Istanbul, Turkki
2011-2012 Gdansk, Puola
2012-2013 Paris Volley, Ranska (hopea)
2013-2014 Fuijan, Kiina
2014-2015 Radom, Puola
2015-2016 Samen al-Hojaj, Iran
2015-2016 Olsztyn, Puola
2017-2018 Olympiacos, Kreikka (mestaruus, Challenge Cupin hopea, liigacupin voitto)
2018-2019 Police Sports Union, Qatar (mestaruus, Arabimestaruuspronssi, Supercup hopea, Qatarcupin hopea ja Emircup hopea)

  Takaisin