Seuraa meitä somessa:

Kärkikolmikolle voitot naisten liigalauantaina

10.01.2026

Naisten Mestaruusliigan kärkikolmikko piti asemansa, kun Puijo, Pölkky ja LP Viesti voittivat kaikki pelinsä. LP Kangasala nousi 3-2 -kotivoitollaan Arctic Volleysta niukasti rovaniemeläisten ohi neljänneksi. Sijat 4-9 jatkavatedelleen tiukasti kuuden sarjapisteen sisällä.

Sarjakärki hyökkäsi JymyVolleyn kumoon 

JymYVolley ei pysthnyt uhmaamaan liigakärki Puijo Wolleyta lauantaina kotiedustaan huolimatta. Puijo vei voiion 3-0 ja se oli Puijolle 12:s 13:sta edellisestä joukkueiden kohtaamisesta.

Aloituskuusikot:
JymyVolley: Tyynismaa, Rasinperä, Rajamäki, Päykkönen, Mansikka-Aho, Kohutova, Lehtonen (C + lib), Somppi (lib).
Puijo Wolley: Vuorenmaa, Subotic, Peltomaa, Kallinen, Tikka (C), Räsänen, Help (lib.)

JymyVolley ei pystynyt pysäyttämään sarjakärkeä lauantai-illan kotiottelussa Nurmohallilla, vaan antoi kolme sarjapistettä Puijo Wolleyn matkaan. Ottelu kuopiolaisille kolmessa erässä 0-3 (20-25, 19-25, 14-25).

Kuopiolaiset olivat selkeästi parempia hyökkäyksissään, joita nurmolaiset eivät onnistuneet pysäyttämään. Ensimmäistä erää emännät veivät aina kolmeentoista pisteeseen saakka, mutta sen jälkeen syöttöruutuun pääsi vieraiden kapteeni Taija Tikka, joka loi pohjat vieraiden nousulle. Kotijoukkueen hyökkäykset jäivät torjuntaan, joskin myös emännät näyttivät omaa torjuntaosaamistaan. 

Kotijoukkueen hakkuri Diana Navratova oli edelleen flunssatoipilaana, ja hakkurin paikan kentällä otti Noora Rasinperä, joka löysi muutamaan otteeseen vieraiden takarajan pinnan ja hankki sillä joukkueelle pisteitä. 

Toista erää emännät käynnistelivät sen verran hitaasti, että vieraat pääsivät jo viiden pisteen johtoon. Kuopiolaisten tehokas hyökkäyspeli tuotti tulosta, kun niin Teija Vuorenmaa kuin joukkueensa parhaana palkittu Ella Peltomaakin upottivat palloa kotijoukkueen kenttään sekä patereilla että nopeilla siirtohyökkäyksillä. Kotijoukkueen vahvimpia oli kentälle vaihdosta ensimmäisessä erässä tullut Emma Kattelus. 

Kolmannessa erässä vieraat eivät päästäneet emäntiä ohjaajan paikalle vaan veivät erää sekä nopeilla siirtohyökkäyksillä että yläkäsien kautta kenttään paukutetuilla kovilla hyökkäyksillä. 

Iiris Rajamäki, JymyVolle: 

- Meidän puolustus ei ollut tänään ihan parasta, ja tässä pelissä hyvä puolustus olisi ollut tärkeää, kun niitä hyökkäyksiä tuli niin paljon. Ehkä vastaanotto ei ollut ihan parasta, ei päästy hyökkäämään kaikkia palloja. Oma syöttö oli tänään epävarmaa, mutta muuten oli ihan hyvää tekemistä. 

Jukka Tuovinen, JymyVolley: 

- Vastustaja oli vahvempi hyökkäyspäässä. Me syötettiin kaksi ensimmäistä erää hyvin, torjuttiin hyvin, mutta meidän osaaminen jäi aika lailla siihen. Muilla osa-alueilla oli vaikeata. Viimeisessä erässä saatiin kohennettua vastaanottoa, mutta se ei näkynyt millään tavalla meidän hyökkäyspelaamisessa. Molemmat torjuivat tänään hyvin. Viimeisessä erässä vastustajan hyökkääminen oli meille aika murhaavaa, jotta olisi päässyt pelaamiseen kiinni.  Oma syöttö- ja torjuntapelaaminen olivat tänään hyviä. Eniten me haemme puolustuspelaamista, ja oli itselleni aika pettymys se, miten tänään puolustettiin. Se oli seisovaa pelaamista ja sellaista, että emme me tuolla pelaamisella pärjää. 

Ella Peltomaa, Puijo Wolley: 

- Meillä oli joukkueen kesken koko ajan hyvä energia, ja pidettiin oma syöttö hyvänä, ja pistettiin palloa heidän kenttään. Torjuntapeli oli hyvää, ja sitten puolustus. Tässä pelissä oli sellainen fiilis, että kun tuli eka torjunta, sitten tuli toka ja kolmas, niin siitä lähti putki päälle. Oma peli oli tehokasta, yllätyin vähän itsekin. Tietenkin syötössä voisi olla vähän enemmän itsevarmuutta, mutta muuten hyvä. 

Pekka Seppänen, Puijo Wolley: 

- Meillä oli tänään vähän enemmän hyökkäysvoimaa, saatiin hyökkäyspisteitä hyvin tulemaan. Pelattiin myös suhteellisen vähillä virheillä, että sitä kautta saatiin paineet käännettyä Jymyyn. Ikinä voi odottaa mitään ennen peliä, mutta tietysti kun tänään vasta selvisi, ettei Navratova pelaa, se vähän muutti sitä, miten oltiin valmistauduttu. Mutta ihan ok peli. 

JymyVolley - Puijo Wolley 0-3
20–25, 19–25, 14–25
Koti:Kattelus 8/-2, Rajamäki 8/+4, Mansikka-a 8/+2
Vieras:Peltomaa 17/+15, Vuorenmaa 9/+5, Räsänen 7/+1

MVP:t
Iiris Rajamäki, Jymy
Ella Peltomaa, Puijo

PROlibero
Veera Help, Puijo

Katsojia 302

Ottelukuvat

Ottelutilasto



Pihtipudas-salin trilleri LP Viestille

Pihtipudas-salissa nähtiin yleisöön menevä viisieräinen ottelu, jossa otteitaan parantanut LiigaPloki oli lähellä täyttä pistepottia, mutta joutui hyvästä taistelusta huolimatta tyytymään yhteen sarjapisteeseen. LiigaPloki-LP Viesti 2-3 (25-16, 26-28, 25-21, 19-25, 8-15)

Aloituskokoonpanot;
LiigaPloki; Godey, Abdul-Rahim, Lass, Sharp, Harris, Rogers-Hurtado, liberona Korhonen
LP Viesti; Mikkonen, Nikkanen, Mäkikyrö, Pyhäjärvi, Mäki-Kojola, Autere, liberona Riikilä

Ottelu alkoi tasaisena ja LiigaPloki sai LP Viestin 5-8 johdon jälkeen otetta ja 10-10 tasoihin Marily Lassin ässällä. Kotijoukkue pelasi kauden parasta peliään ja vieraat eivät päässeet kolmea pistettä lähemmäksi.  LiigaPloki onnistui kaikilla pelin osa-alueilla. Erän viimeinen piste kuvasi hyvin pelin luonnetta, kun libero Nitta Korhosen puolustuspallo toi kotijoukkueelle suoran pisteen ja erävoiton 25-16. 

Kakkoserä kulki kotijoukkueen hienoisessa komennossa. Sen torjunta toimi, niitä tuli erään yhteensä viisi. Tilanteessa 24-22 Ella Autere tasoitti tilanteen hyökkäyspisteellä ja torjunnalla. LiigaPloki pääsi vielä pariin otteeseen yrittämään erän katkaisua, mutta vieraat kestivät paineen ja erän viimeisen pisteen LP Viestille teki ässäsyötöllä Helmi Laustola. Erälukemat 26-28.

Kolmannessa erässä kotijoukkue syötti viisi ässää. Sasha Godey omassa vuorossaan kaksi ja Zyare Abdul-Rahim omassaan samoin kaksi. LiigaPlokin ote kesti koko erän, joka päättyi 25-21.

Neljättä erää LiigaPloki johti 7-2, mutta yhdeksi ottelin kulminaatiopisteeksi muodostui tuplavaihto, jossa Lena Napalkova tuli passariksi ja Aino Kantokoski hakkuriksi. LP Viesti sai otetta peliin ja kuroi etumatkaa kiinni ja meni johtoon tilanteessa 16-17. Siinä kohtaa kotijoukkueen otteisiin tuli epävarmuutta ja vieraat kiittivät viemällä ottelun viidenteen erään. Siinä Napalkova ja Kantokoski jäivät aloitukseen ja vierasjoukkueen ote piti ottelun loppuun saakka.

Hakan Can Turan, LiigaPloki:

- Oli erittäin hyvä taistelupeli. Viesti löysi ratkaisun meidän syöttöpeliimme ja oli sen takia viimeisissä erissä parempi. Mielestäni oli hyvätasoista peliä, kun kaikki hyökkääjät olivat plussilla, niin koti- kuin vierasjoukkueessa. Olisi ollut mahdollisuus kolmeen pisteeseen. Kaikki pelaajat tekivät parhaansa. Meiltä oli toinen hakkuri pois ja passari myös. Tuplavaihtoja ei pystynyt käyttämään. Se ei ole selitys. Kaikki pelaajat tekivät tänään parhaansa.

Teemu Mäkikyrö, LP Viesti:

- Ylivoimaisesti meidän paras taistelu. Vaikka oltiin vähän perässä ja vähän ehkä heikompiakin, mutta roikuttiin siellä pelissä mukana eikä annettu periksi. Vastustajan syöttö oli kovin syöttö mitä meitä vastaan on koko liigassa ollut. silti klaarattiin sieltä voitto. Meillä oli 12 pelaajaa mukana ja kaikki kävi kentällä ja oikeastaan aina kun tehtiin vaihto, peli meni paremmaksi. Silläkin lailla iso voitto joukkueelle.

Marily Lass, LiigaPloki:

-Mielestäni olemme löytämässä peliämme tappioiden jälkeen ja siihen voi olla tyytyväinen, mutta eihän taas tällä tavalla häviäminen hyvältä tunnu. Treenataan ja ollaan seuraavalla kerralla parempia.

Selma Nikkanen, LP Viesti:

- Alussa huomasi, että oli aika pitkä bussimatka takana. Oli kuitenkin aikainen lähtö ja pitkä matka. Ehkä oli vähän sellaista jäpitystä ja kotijoukkue lähti tosi kovalla syötöllä meitä vastaan ja sen kanssa oltiin jossakin kohtaa vähän pulassa, mutta saatiin sitten sieltä se rento peli käyntiin ja saatiin käännettyä peli meille. Oma peli ihan ok, toki aina on parannettavaa. Aino ja Lena tuli pelastamaan tämän pelin, kaikki kunnia heille.

LiigaPloki - LP Viesti 2-3
25–16, 26–28, 25–21, 19–25, 8–15
Koti:Sharp 20/+10, Lass 18/+10, Abdul-Rahi 16/+7
Vieras:Nikkanen 19/+13, Autere 15/+11, Mäki-Kojol 12/+8

MVP:t
Marily Lass, LiigaPloki
Selma Nikkanen, LP Viesti

PROlibero
Emmi Riikilä, LP Viesti

Katsojia 298

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Täydet viisierää Kangasalla Arctic Volleyn kanssa

Sarjataulukon nelonen Arctic Volley kohtasi lauantaina vieraissa heti sen niskaan hengittävän LP Kangasalan. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun (osin vähäisten pelien takia) kuukauden sarjapisteettömältä jaksolta, kun ne olivat jääneet pisteittä vuodenvaihteen tuplissaan, ArVo Puijoa ja Kangasala LP Viestiä vastaan.
 
Ensimmäisessä erässä kotijoukkue karkasi nopeasti 9-4-johtoon ja johti erää parhaimmillaan 11 pisteellä. Vieraat kaunistelivat lopussa Sydney Dowlerin syöttöputkella lukemia, mutteivät lopulta missään vaiheessa tosissaan taistelleet erävoitosta. Erä kotijoukkueelle 25-17.
 
Toisen erän alku noudatti ensimmäisen kaavaa ja kotijoukkue näytti jo lähtevän karkumatkalle. Vieraat käänsivät kuitenkin 2-5-tilanteen nopeasti 7-5-johdoksi, ja Nikolas Buser joutui ottamaan erän ensimmäisen aikalisän. Kotijoukkue roikkui vieraiden tuntumassa 15-16-tilanteeseen saakka. Sen jälkeen Kangasala sortui suoriin hyökkäysvirheisiin ja vieraat karkasivat lopulta varsin helposti 25-19-erävoittoon.


 
Kolmas erä oli hyvin toisen erän kaltainen, paitsi vielä selvemmin. Kotijoukkue johti erää jo 11-3 ja ja 18-12, mutta vieraat hiipivät pikku hiljaa kannoille ja lopulta sekavan loppuerän myötä ohitse erävoittoon lukemin 25-23.
 
Kotijoukkue laittoi neljänteen erään avauskokoonpanon isosti uusiksi, kun passariksi tuli Sanni Siika-aho, toiseksi yleispelaajaksi Anna Johtela ja keskipelaajiksi Aliisa Kähkölä ja Ada Peura. Kangasala karkasi jälleen erän alussa johtoon, mutta edellisistä eristä poiketen piti jalan kaasulla koko erän. Erityisesti tuorein jaloin erään tullut Johtela kuritti kovalla kädellä vieraita. Erä kotijoukkueelle 25-13.
 
Kotijoukkue jatkoi viidennessä erässä siitä, mihin edellisessä jäi, ja hyödynsi tehokkaasti leveämpää rosteriaan. Vierasjoukkue sai 7-2-tilanteessa vielä pienen boostin emäntien sortuessa peräkkäisiin hyökkäysvirheisiin, mutta kotijoukkue korjasi nopeasti kurssinsa ja rallatteli erävoittoon peräti 15-6-lukemin. Kuvaavaa oli, että kotijoukkueen kuusi viimeistä pistettä oli joko vastustajan virheitä tai torjuntaan lyöntejä.


 
Vieraiden tehokkaimmat olivat 15/+4-tehot tehnyt Latoya Hutchinson ja 14/+6-pisteisiin päätynyt Oona Rasinperä. Heistä Hutchinson oli varsinkin pelin alkupuolella vastustamaton, mutta hyytyi ehkä suuren passimäärän myötä ottelun loppua kohti. Kotijoukkueen tehokkaimmat olivat omalle tasolleen jälleen noussut Annika Koivuniemi (20/+13) ja Iida Pöllänen (20/+8).
 
Joukkueiden parhaina palkittiin vieraiden passari Sydney Dowler ja kotijoukkueelta Annika Koivuniemi. Kotijoukkueen nälkäisimpänä pelaajana palkittiin vaihdosta tehokkaasti kentälle tullut Anna Johtela. Pro libero jokaisessa erässä ja koko ottelussa LPK:n Laura Penttilä.

LP Kangasala - Arctic Volley 3-2
25–17, 19–25, 23–25, 25–13, 15–6
Koti:Pöllänen 20/+8, Koivuniemi 20/+13, Lehmus 9/-3
Vieras:Hutchinson 15/+4, Rasinperä 14/+6, Mikkonen 10/+0

MVP:t
Annika Koivuniemi, LP Kangasala
Sydney Dowler, Arctic Volley

PROlibero
Laura Penttilä. LP Kangasala

Katsojia 215

Ottelukuvat

Ottelutilasto

 



Pölkky rutisti puhtaan voiton Orivedellä

Oriveden Ponnistus sai vieraita Kuusamosta, kun Pölkky saapui lauantai-illan vastustajaksi. OrPo laittoi hyvin kampoihin ensimmäisessä ja toisessa erässä ottelun päättyessä kuitenkin vieraiden voittoon erin 0–3.

Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä OrPon edetessä jo 6–3 johtoon ja Pölkyn Andrea Carasi joutui kokoamaan joukkonsa aikalisälle. Pikku hiljaa Pölkky pääsi paremmin peliin kiinni ja tilanteessa 10–12 käytti Sami Tervonen ensimmäisen aikalisänsä. Tästä edettiin tasaisissa merkeissä aina tilanteeseen 17–17, minkä jälkeen vieraat onnistuivat ottamaan kahden pisteen johdon tilanteessa 19–21. Seuraavien pallojen aikana ei kotijoukkueen aloituksen nosto toiminut ja Pölkky vei erän nimiinsä pistein 25–23.

Toinen erä oli alussa tasainen, mutta sitten Pölkky repäisi selvän piste-eron ja tilanteen ollessa 7–13 käytti Tervonen jo erän toisen aikalisänsä. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaikka kotijoukkue kavensi eroa ja erä päättyi vierasjoukkueen voittoon pistein 25–21.

Pitkän erätauon jälkeen kolmas erä eteni tasaisissa merkeissä tilanteeseen 6–6, minkä jälkeen Pölkky meni menojaan pisteiden ollessa 8–15. Erä päättyi lukemiin 25–15 ja ottelu 3–0 Pölkky Kuusamolle.

OrPon Laura Sarajärvi pelasi hienon ottelun ja oli kotijoukkueen kantava voima, mutta ei saanut riittävästi apuja muilta pelaajilta. Moona-Maria Puputti pelasi kelpo pelin toisena keskipelaajana. Liberot vaihtelivat niin, että Henna Minkkinen oli nostava libero ja Henna Strengell puolustava. Aloituksen vastaanotto oli suurin kompastuskivi kotijoukkueen pelissä, mitä Pölkky käytti hyväkseen syöttökulmassa.

Pölkky Kuusamon nostopeli oli huippuluokkaa ja Annie Cooken kelpasi rakentaa hyökkäyksiä nappinostoista. Muutenkin Cooke passasi loistavasti läpi ottelun ja heitti hienoja takapasseja kakkospaikalle hieman huonommistakin palloista. Jenna Zydlo paukutti keskeltä varmasti ja Aliyah Carter pommitti laidasta voimalla lyönnin toisensa jälkeen vastustamattomasti kenttään. Netta Laaksonen hoiteli liberon tontin mallikkaasti. Myös hakkuri Megija Dambrehte pelasi varmasti läpi ottelun.

Laura Sarajärvi: 

- Kaksi erää tapeltiin tosi hyvin, mutta ratkaisuhetkillä vastustaja oli kovempi. Siinä näkyi se, että he ovat tehneet sitä tosi paljon ja ovat tosi kova joukkue. Viimeisessä erässä alettiin tekemään enemmän virheitä eikä päästy oikeastaan ollenkaan mukaan peliin.

Sami Tervonen: 

- Vastustaja pelasi tasaista hyvää lentopalloa kolme erää ja näytti meille, mitä tämän sarjan voitosta pelaaminen vaatii. Taas kerran päästiin alusta tosi hyvin mukaan, mutta se ei riitä, vaan pitää mennä maaliin asti. Päästiin pelaamaan omalla ihan parhaalla pelillä, mutta sitten kun jouduttiin tiukoille, annettiin muutama liian helppo virhe. Aiempaan verrattuna jäätiin vähän torjunnoissa ja syöttöpelissä perään ja kun meidän hyökkäys on vähän takerrellut, tulos on tämä. Harmittaa valtavasti.

Aliyah Carter: 

- Pelasimme hyvin ja voitimme suoraan kolmessa erässä, mutta silti ajattelen, että olisimme voineet pelata paremminkin.

Andrea Carasi: 

- Meidän pitäisi pelata tasaisemmin, mutta teimme hyvää työtä, koska Orivesi aloitti erittäin aggressiivisesti, emmekä olleet valmiita ensimmäisissä pisteissä. Me emme luovuttaneet ja lopulta voitimme.

OrPo - Pölkky Kuusamo 0-3
23–25, 21–25, 15–25
Koti:Sarajärvi 19/+17, Huoman 12/+2, Puputti 5/+2
Vieras:Carter 16/+10, Dambrehte 11/+9, Zydlo 10/+8

MVP:t
Laura Sarajärvi, OrPo
Aliyah Carter, Pölkky 

PROlibero
Netta Laaksonen, Pölkky

Katsojia 328

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin