Seuraa meitä somessa:

Karttunen ja Siliämaa jatkavat TUTO Volleyssa liigassakin

23.06.2021

TUTO Volley on solminut tulevan kauden kattavat jatkosopimukset Roope Siliämaan ja Antti Karttusen kanssa. Molemmilla herroilla on aiempaa kokemusta liigakentiltä. Kolmatta kauttaan TUTO Volleyssa aloittava Siliämaa on aiemmin pelannut liigaa Rovaniemellä ja Joensuussa. Karttunen, jolle tuleva kausi on Turussa toinen, on urallaan tätä ennen pelannut liigaa Pielavedellä, Kuopiossa, Joensuussa ja Vammalassa.


Julkistusvideon näet tästä

Kesällä 28 vuotta täyttänyt Siliämaa puntaroi jatkopäätöstään jonkin aikaa.

- Päätöksen jälkeen pääsimme helposti sopimukseen ja olen onnellinen, että saan taas mahdollisuuden pelata tällä tasolla. Edellisten liigapelien jälkeen on kertynyt paljon oppia urheilusta ja elämästä ylipäätään. Siksi koen, että olen pelaajana kehittynyt ja valmiimpi kuin aiemmin. On mukava päästä kokemaan mihin se riittää, Siliämaa sanaili.

Tulevaan kauteen valmistaudutaan tutuin metodein.

- Työn tekeminen jatkuu kuten aiemminkin, mutta tietysti organisaation laajuus ja vankempi ammattitaito tukevat enemmän omaa ja joukkueen työtä. Keskityn omassa harjoittelussani siihen, että happi kulkee ja hiki virtaa. Omaan peliin olisi mukava löytää jotain uutta. Ensi kaudella joukkueen ja seuraan tavoitteet ovat myös ensisijaisia henkilökohtaisia tavoitteitani, valaisi Siliämaa.

Urheilutoimenjohtaja Eko ei peittele tyytyväisyyttään jatkosopimuksista.

- Alusta asti oli tavoitteena saada mahdollisimman moni viime kauden runkopelaajista jatkamaan. Molempien herrojen kohdalla on edessä paluu liigaan ja heidän kauttaan saadaan voittavien suoritusten lisäksi paljon arvokasta kokemusta liigatoiminnasta kokonaisuudessaan.

Eko kertoo jälleen salamyhkäisesti Karttusen ja Siliämaan sopivan loistavasti tulevan kauden kokoonpanoon.

- Tällä hetkellä meillä on kasassa 12 pelaajasopimusta, joten tulevan kauden joukkueen rakentaminen näyttää todella hyvältä. Olemme saaneet juuri niiden profiilien pelaajia, joita tavoittelimme.

Kesähelteet pehmittivät hyvää vauhtia turkulaistuvan Karttusen ajatukset paluusta liigakentille ja tulevaan kauteen hän suuntaa odottavaisena.

- Nyt on taas tehty pohjia ensi kautta ajatellen. Oman pihan nurmikko kasvaa jo mukavaa vauhtia ja Roope on auttanut ahkerasti, joten kesän jälkeen tavoitteenani on pelata henkilökohtaisesti mahdollisimman ehjä kausi ja yrittää siltä osin auttaa joukkuetta.
Todellisuudessa sopimusneuvottelut käytiin jo hyvissä ajoin keväällä ja lopputulos oli kaikkien osapuolten kannalta mieluisa.
Kotiväen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen oli helppo päätös jatkaa TUTO Volleyssa. Avoimin ja odottavin mielin lähdetään kohti TUTO Volleyn ensimmäistä liigakautta, Karttunen totesi jatkosopimuksen synnystä.

TUTO Volleyn julkisettu sopimustilanne:
Ossi Rumpunen (YP)
Karri Kutinlahti (KT)
Tino Vuori (H)
Einari Koivisto (H)
Antti Karttunen (YP)
Roope Siliämaa (L)

Ruslan Zhbankov (PV)
Juha Lönnqvist (V)
Marko Eko (V)
Oskari Eko (UTJ)

  Takaisin