Linnea ja Elli-Saara saivat yhteydenottoja ja tarjouksia myös useista muista seuroista, mutta he päättivät jatkaa Huittisissa.
–Täällä on mukava olla, hyvä ilmapiiri ja joukkuehenki ja ystäviä on löytynyt myös lentopallon ulkopuolelta, sanoo 23-vuotias ja 177-senttinen yleispelaaja Kuusela.
Päättyneellä kaudella hän kilpaili pelipaikasta lähinnä ulkomaalaisvahvistusten kanssa, mutta etenkin loppukaudesta vakiinnutti paikkansa aloituskuusikossa.
–Kausi oli päällisin puolin hyvä, vaikka harmittaakin, että paikka välieriin jäi saavuttamatta. Kauden aikana tapahtui kuitenkin hienoja asioita. Toivottavasti uudella kaudella saadaan pidettyä hyvä ilmapiiri ja että joukkue hitsaantuu vielä paremmin yhteen, jos mahdollista, sanoo Linnea Kuusela.
Elli-Saara Etelä on opiskellut lentopallon ohessa Varalassa liikuntaneuvojaksi ja valmistuu ammattiinsa nyt kevään aikana.
–Opiskelu on sujunut hyvin ja olen voinut priorisoida lentopalloon. Luennoilla ei ole tarvinnut istua pitkiä päiviä.
–Ensi kaudelta odotan kovempia pelejä ja joukkuetta, jossa kaikilla on samanlainen työmoraali ja kaikki ovat hyvässä kunnossa. Toivon, että kova työ palkitaan kauden päätteeksi.
Puolivälieräsarjan notkahdusta kotiottelussa Elli-Saara Etelä ei halua muistella.
–Ne ovat henkimaailman juttuja, kaikki oli mentaalipuolelta kiinni, sanoo 172-senttinen, 20-vuotias Elli-Saara Etelä.
Seura panostaa jatkuvuuteen, kaikki kuusi julkaistua sopimusta on jatkosopimuksia
LP-Vampula on julkaissut tähän mennessä kuusi pelaajasopimusta tulevalle kaudelle, ja kaikki niistä ovat jatkosopimuksia. Aiemmin julkistettujen Nanna Talvitien ja Meea Uusitalon lisäksi joukkueeseen kuuluvat myös akatemiajoukkueesta liigaryhmään nostettavat Siiri Kannisto ja Ella Lehikoinen. Seura kertoo, että lisää jatkosopimuksia on jo valmiina ja kenties joku paluumuuttajakin saattaa olla tulossa.
Seurassa korostetaan jatkuvuuden merkitystä joukkueen kehitykselle. Samojen pelaajien kanssa työskentely mahdollistaa pitkäjänteisen kehittämisen, kun pelaajat tuntevat toisensa ja joukkueen toimintatavat. Jatkuvuus on tärkeää myös kannattajille, jotka pääsevät seuraamaan tuttujen pelaajien otteita omassa seurassaan. Seuran mukaan jatkosopimusten syntyminen kertoo myös siitä, että LP-Vampula on onnistunut rakentamaan Huittisiin valtakunnallisesti kilpailukykyisen kokonaisuuden haastavista tilanteista huolimatta.
Yksi tärkeistä jatkajista on Linnea Kuusela. Ylöjärveltä lähtöisin oleva Kuusela siirtyi Huittisiin kaudeksi 2023–2024. Hän voitti kuusi kautta sitten Mestaruusliigan kultaa LP Viestin paidassa. Orivedellä vietetyn haastavan kauden jälkeen Kuusela ehti jo kyseenalaistaa lentopallouransa jatkon, mutta löysi uudelleen motivaation Huittisiin siirtyessään. Sittemmin hänestä on kasvanut yksi LP-Vampulan luottopelaajista ja viime kaudella hän toimi myös joukkueen kapteenina.
–Kuusela on monipuolinen pelaaja, joka tuo joukkueeseen kokemusta, peliälyä ja varmuutta. Hän on osoittanut kykynsä niin hyökkäyspelaamisessa kuin puolustuksessakin ja nousi viime kaudella vahvasti kokoonpanoon voittaen pelipaikan itselleen kovassa kilpailussa. Hän on myös joukkueen varmimpia syöttäjiä ja vastaanottajia, sanoo LP-Vampulan toiminnanjohtaja Timo Talvitie.
Myös Elli-Saara on tärkeä osa seuran tulevaisuutta. Hän muutti Huittisiin ja siirsi lukio-opintonsa Lauttakylän lukioon ennen kauden 2024–2025 alkua. Ensimmäisellä kaudellaan hän pelasi akatemiajoukkueessa yleispelaajana, mutta hänen rooliaan alettiin pian muokata liberon pelipaikkaan.
Pelipaikan vaihdon myötä Elli-Saara nostettiin liigajoukkueen toiseksi liberoksi kaksivuotisella sopimuksella. Samalla hänestä tuli myös toinen 2-tien liigalentopallokoulu -hankkeen vetäjistä, jossa hän on saanut paljon kiitosta ja ollut erittäin pidetty.
–Elli-Saara on empaattinen ja iloinen nuori nainen, joka elää lentopallolle. Ensimmäisellä liigakaudellaan hän jakoi liberon vastuun Maria Naaskon kanssa. Seuraavalla kaudella hänen vastuunsa kasvoi entisestään Naaskon uran päättymisen myötä. Silloin Meea Uusitalo nousi joukkueen toiseksi liberoksi. Pelipaikan vaihto on ollut onnistunut ja Elli-Saaran potentiaalia ei ole vielä täysin nähty. Kehitystyötä jatketaan erityisesti vastaanottopelaamisen osalta, ja odotukseni hänen tulevasta kehityksestään ovat korkealla. Meea lisää mielenkiintoa pelipaikan suhteen, sillä kirittäjänä hän on varsin vakavasti otettava peluri, jonka kehitystä on mielenkiintoista seurata, sanoo Timo Talvitie.




















