Seuraa meitä somessa:

KyKy-Betset katkaisi putket voittamalla Hurrikaanin - Tiikerit, VaLePa, Loimu ja Hurmos muut voittajat

03.12.2022

Kyyjärvellä juhlittiin lauantaina iltana kotijoukkueenviiden tappiopelin putken katkeamista, kun se kaatoi viisi edellistä peliään voittaneen Hurrikaanin 3-2. Tiikerit haki makean voiton Savosta ja Loimu naapurista TUTO Volleysta. Kotonaan voiton ottivat myös VaLePa Akaa-Volleysta sekä Hurmos Ducksista.

Loimu napsun verran edellä TUTO Volleyta paikallispelissä

Lauantaina Kupittaan palloiluhallissa pelattiin runkosarjan viimeinen Turun alueen derby TUTO Volleyn ja Raision Loimun välillä, josta ei taistelua puuttunut. Kamppailun kaikki erät olivat pitkiä vääntöjä, joissa joukkueiden väliset erot eivät päässeet missään vaiheessa kasvamaan suuriksi. Loimu kampesi kolmannenkin derbyn nimiinsä erin 1-3 (25-22, 24-26 22-25, 21-25).

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue TUTO Volley oli lopun tiukoissa paikoissa laajalla rintamalla vahvempi. Toisessakin erässä turkulaiset olivat niukasti kuskin paikalla pitkään, mutta Loimu käänsi periodin koko illan vahvasti pelanneen Joonas Jokelan johdolla. Pitkän erätauon jälkeen pelissä riitti käänteitä moneen suuntaan, mutta lopulta erien kiemurat olivat raisiolaisille suotuisampia ja Loimu pysyttelee kärkitaistossa, kun TUTO Volleyn orastava voittoputki vuorostaan katkesi.



Loimun Tomi Saarisen mukaan joukkueen koneet käynnistyivät hiljalleen.

- Vaikea sanoa mikä ratkaisi ottelun, mutta pelimme kehittyi askel askeleelta ja uskoimme omaan tekemiseen. Saimme puolustuksia ja iskimme palloa tonttiin. Kuumaa pelaajaa ruokittiin, Jokela on avainhyökkääjämme. TUTO Volley tukehdutti hyvin meidän nelospaikan hyökkäykset, mutta Joonas hoiti oman tonttinsa.

TUTO Volleyn Akseli Lankisen olemuksesta pystyi aistimaan pettymyksen.

- Tämä oli pirteämpi kuin edellinen Loimu-peli, mutta tappio ei tyydytä ja vähän jäi piippuun. Joulukuussa on vähän enemmän pelejä, niin täytyy kääntää katseet nopeasti jo seuraavaan otteluun ja lähteä hakemaan pisteitä Hurrikaanilta hyvällä omalla pelillä.

Loimun päävalmentaja Mika Rantanen kiitteli oman joukkueensa sitkeyttä.

- Onneksi joukkueelta ei loppunut tänään usko, olimme monta kertaa vaikeassa tilanteessa. Löysimme ensimmäisessä erässä TUTO Volleyn torjunnan aika rumasti, siitä otettiin opiksi. Pidimme pään kylmänä erien lopussa ja saimme kammettua ne itselle. Passari ratkaisee hyökkääjät ja siinä pitää löytää kuuma pelaaja, joka meillä onneksi oli tänään.



TUTO Volleyn Olli Kuoksa oli myrtynyt, kun turkulaiset jäivät hurjan taistelun jälkeen tyhjin käsin.

- Tämäkin oli hyvä peli meiltä, se ei vain riitä liigan kärkijoukkuetta vastaan. Harmittaa vietävästi, kovasti väännettiin side outia monta hetkeä. Loimulla riitti ratkaisuvalmiutta tiukkoihin tilanteisiin. He voittivat jatkopallot paremmalla prosentilla ja siinä tuli ratkaiseva ero, muuten me olimme parempia. Keskiviikkona Hurrikaania vastaan laitetaan järkyttävä rähinä päälle ja otetaan kolme pistettä.

Avauserässä nähtiin heti ensimmäisestä pallosta lähtien totista taistelua, eivätkä hyökkäykset uponneet helposti kentän pintaan. TUTO Volley otti kenttätapahtumat haltuunsa väkevällä syöttämisellä sekä tehokkailla laitatorjunnoilla, jota pyörittivät Akseli Lankinen ja Tatu Vuorenmaa. Hyökkäyspuolelta turkulaisilla loistivat Tuomas Siirilä ja Antti Karttunen. Loimu nousi kuitenkin isäntien rinnalle, kun joukkue sai torjuntoja Joaquin Layusin johdolla ja laidalta palloa tykitti Jokela. TUTO Volley karkasi kuitenkin lopullisesti erävoittoon laitaonnistumisten sekä Loimun virheiden siivittämänä.

Kamppailun toista erää kuljettiin alusta loppuun tasaisissa merkeissä, TUTO Volley oli kuitenkin hienokseltaan niskan päällä, kun Karttunen, Siirilä ja Matias Tihumäki takoivat vuorotellen palloa lattiaan. Loimun taistelun ilmentymänä hääri kovassa vireessä ollut Jokela. TUTO Volley johti jo 19-16, mutta raisiolaiset hivuttautuivat rinnalle kotijoukkueen tehdessä virheitä. Periodin päätöspalloissa nähtiin Tihumäen ja Jokelan kova kaksinkamppailu, kun virkaveljet jysäyttivät pelivälinettä kenttään. TUTO Volleylla oli jo käsissään eräpallo Lankisen syöttövuorolla, mutta Loimu selvitti kovan pommin Väinö Rahkon uhrautuvalla vastaanotolla ja Jokela käänsi sen jälkeen yksilötaidollaan lopulta jatkopalloilla erän raisiolaisille.



TUTO Volley tuli erätauolta kentälle vahvemmin ja kykeni repäisemään muutaman pisteen etumatkan sitkeällä tekemisellä. Turkulaisten johtohahmoja oli Antti Karttunen, jolle tuli onnistumia niin hyökkäyksessä kuin torjunnassakin. Loimulta haasteeseen vastasivat tutut nimet Rahko ja Jokela ja joukkue vääntäytyi väkisin johtajan paikalle. Joukkueet kävivät hurjaa kamppailua ja pisteitä ladottiin taululle vuorotellen laitahyökkäyksillä jännityksen säilyessä kalkkiviivoille. TUTO Volley jahtasi vimmatusti erävoittoa, mutta edes marraskuun tähdistöön valitun Roope Keskisen torjunnat eivät lopulta riittäneet.

Ottelun päätöserä jatkoi tuttua tasaisuuden kaavaa, mutta etenkin TUTO Volley kärsi virheistä syöttöruudussa. Turkulaisten väkevät laitahyökkäykset tuottivat edelleen tulosta, kun Tihumäki ja Siirilä jyskyttivät palloa tonttiin. Loimu vastasi takaisin samalla mitalla Jokelan, Rahkon sekä Sebastian Pozo Hernandezin voimin. TUTO Volley nappasi hetkeksi erän piikkipaikan laitablokkien avulla ja Vuorenmaan syöttövuorolla lukemat olivat jo 19-16, mutta Loimu nousi pitkien pallorallien jälleen tasoihin ja meni lopulta ohi otteluvoittoon. Kuuma paikallisderby paketoitiin Pozo Hernandezin ässäsyötöllä.


TUTO Volley - Raision Loimu 1-3
25–22, 24–26, 22–25, 21–25
Koti:Tihumäki 17/+6, Karttunen 15/+8, Vuorenmaa 10/+8
Vieras:Jokela 28/+16, Rahko 17/+8, Layus 10/+4

Ässät: 6-6
Syöttövirheet: 17-16
Torjunnat: 15-10
Hyökkäys%: 42-48

Joukkueiden MVP:t
TUTO Volley: Akseli Lankinen
Loimu: Tomi Saarinen

PROlibero
Esko Vuorinen, Loimu

Yleisöä: 501

Ottelutilasto

Kuvat: Roosa Vilkanen



Hurmos löi jälleen Ducksin kotikentällä

Karelian Hurmos ja Vantaa Ducks kohtasivat lauantai-iltana toisen kerran kuluvalla kaudella Joensuun urheilutalolla. Ensimmäisen kamppailun oli vienyt nimiinsä Hurmos, joten Ducksilla riitti revanssihenkeä. Hurmos puolestaan halusi jatkaa vahvana kotijoukkueena.

Ducks tuli otteluun juuri niin vahvasti, kuin ennalta saattoi olettaa. Vierasjoukkue nappasi heti useamman pisteen johdon ja yleispelaajat Kalle Kattelus ja Sergej Drobnic olivat hyvässä iskussa. Hurmoksen hyökkäyspeli takkusi pahemman kerran, samoin syöttö-vastaanottopelissä Ducks sai lahjaksi seitsemän pistettä. Erän loppua kohden kotijoukkue lämpeni ja tehomiehiksi nousivat Mikko Räsänen ja Nuutti Niinivaara, Eetu Häyrinenkin teki erään lopulta viisi pistettä mutta jäi niukasti pakkaselle tehotilastossa. Hurmos venytti erän jatkopalloille, mutta lopulta Ducks oli vahvempi lukemin 27-25.

Toinen erä eteni pitkään Ducksin hienoisessa hallinnassa, mutta Hurmos pysyi pelissä mukana ennen kaikkea parantuneen vastaanoton ansiosta. Syöttöönkin tuli lisää tehoa ja kolme ässää (joista Räsänen syötti kaksi) sytyttivät isäntiä. Matias Korhonen jatkoi aloitusseitsikossa tultuaan kentälle ensimmäisen erän lopulla ja Janne Marttila korvasi hakkurina Häyrisen. Räsänen tykitti toiseen erään hurjat tehot 8/+5 ja johdatti Hurmoksen erävoittoon 25-23. Ducksin riveistä ykkösmies oli Kattelus ja Lauri Lehtonen jatkoi vahvoja otteitaan, mutta aivan päätyyn saakka se ei kantanut.

Pitkältä tauolta palasi entisestään piristynyt Hurmos ja kolmas erä oli melko lailla yhteen päätyyn pelaamista. Niinivaara oli isäntien tehokkain saldolla 6/+5 Korhosen, Räsäsen ja Marttilan tukemana. Vastaanotosta lähtien lähes kaikki onnistui ja peräti 21 puolustusta kerännyt Hurmos pääsi juhlimaan selkeää erävoittoa lukemin 25-15. Ducksin joukkuetilaston teholukema 8/-2 on vieraiden kannalta synkkää luettavaa, ja onnistumiset jäivät ankoilta yksittäisiksi.

Neljäs erä eteni alkuun Hurmoksen tahtiin, mutta lukuisat syöttövirheet pitivät Ducksin pelissä mukana. Hetken aikaa näytti jo siltä, kuin Ducksin selkäranka olisi katkennut Niko Haapakosken haettua loistavasti pallon vaihtopenkkien seasta peliin tilanteessa 13-9 ja Hurmoksen onnistuessa pisteen teossa hetkeä myöhemmin, mutta niin vain Ducks sai Aleksander Rastamon syöttövuorolla uutta virtaa ja nousi erän lopun lähestyessä johtoon. Räsänen oli kuitenkin syöttöruudussa mies paikallaan ja päätti ottelun komeaan ässään.

”Erien lopussa kaveri oli parempi. Nosti paremmin ja syötti paremmin. Meillä oli eka erässä tosi hyvä vastaanotto, pääsi pyörittämään peliä hyvin. Vastaanotto irtosi sen jälkeen ja passit heitteli” kiteytti Ducksin MVP, passari Tommi Mäkelä lehdistötilaisuudessa.

”Alkoi aika huonosti kaikilla, en tiedä oliko turhautunutta tai levotonta mutta ensimmäisen erän loppuun saatiin kaveri tiukoille. Vaikka ei voitettu, niin se toi tekemiseen varmuutta. Pistettiin kaveri pelaamaan, sitä kautta saadaan pinnat” tuumi Hurmoksen MVP Räsänen.

”Tietyllä tapaa kaikki meidän matsit on noudattaneet samaa kaavaa. Hyvin usein viedään eka erä, ollaan paremmin valmistautunut joukkue. Sitten tulee se vaihe, kun pitää alkaa vääntää tosissaan niin sitten vähän nuppi kuukahtaa. Henkinen apina selässä on kova tällä hetkellä, varsinkin Alekilla (Rastamo) on vaikeaa. Useampi peli kun hakkuri on nollatehoilla” analysoi Ducksin päävalmentaja Juho Rajala.

”Ikinä en ajattele miten peli lähtee. Joka peli on erilainen. Hieno taisteluvoitto, ei kaunista lentopalloa. Pystyttiin voittamaan rumasti palloja ja ottamaan peli haltuun. Alkuun hermoiltiin vastaanotossa, ei ole viikkoon tehty kuusikkoa. Saatiin hyökkäystehoa kaverilta riittävästi alas ja varsinkin kolmannessa erässä oli hyvää kenttätyöskentelyä. Olisi voinut kääntyä kuinka päin tahansa, olen ylpeä joukkueesta kun pystyttiin kääntämään meille. Mukava ottelutahti, sitä varten on tehty töitä. Nämä on tärkeitä kokemuksia joukkueelle. Pientä puristamista oli alkuun, mutta tosi hyvä fiilis joukkueessa” mietiskeli Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Hurmoksen kausi jatkuu kotiottelulla jo tulevana keskiviikkona. Vieraaksi Joensuuhun saapuu Kokkolan Tiikerit. Ducks puolestaan kohtaa vieraskentällä VaLePa:n niin ikään keskiviikkona.

Karelian Hurmos - Vantaa Ducks 3-1
25–27, 25–23, 25–15, 25–22
Koti:Räsänen 22/+14, Niinivaara 13/+9, Marttila 12/-1
Vieras:Kattelus 13/+5, Rastamo 11/-3, Lehtonen 9/+7

Ässät: 9-6
Syöttövirheet: 20-14
Torjunnat: 11-11
Hyökkäys%: 45-37

Joukkueiden MVP:t
Hurmos Mikko Räsänen
Ducks Tommi Mäkelä

PROlibero
Tatu Hakkarainen, Hurmos

Yleisöä: 262

Ottelutilasto

Spesiaalipäivä Kyyjärvellä - Hurrikaani ja tappioputki nurin

Ottelun alkajaisiksi riitti ihmettelyä, Kyy York Areenan pelialustalle oli ilmestynyt uusia mainoksia. Kyseessähän oli totta kai RUUTU + Viikonottelu.

Avauskokoonpanot, Hurrikaani – Loimaa: Santeri Välimaa, Adrian Petruf, Lauri Vanhanen, Miro Leinonen, Mikko Suomalainen ja Kristers Darzans. Liberona Peter Vuorinen. KyKy-Betset: Maks Skowronek, Aivars Petrusevics, Kasper Pennanen, Tommi Siirilä, Aatu Pöllänen ja Oskari Keskinen. Liberot: Ilja Liunenko ja Otto Keinonen

1.erä alkoi tasaisesti. Kotijoukkue suoritti ensimmäisen vaihdon tilanteessa 16–15. Tatu Venetjoki sai mahdollisuuden syöttöruudussa. Erä eteni tasaisissa merkeissä, molempien joukkueiden side out pelaaminen toimi mallikkaasti. Tilanteessa 18–19 KyKy-Betset käytti ensimmäisen aikalisänsä. Tilanteessa 21–21 Hurrikaanin Kristers Darzans teki ensimmäisen hyökkäysvirheensä. Kotijoukkue siirtyi 22–21 johtoon. Hurrikaani – Loimaa otti ensimmäisen aikalisänsä. Vastapallon kenttään painoi Aatu Pöllänen. Hurrikaani käytti toisen aikalisän tilanteessa 23–21. Aikalisän jälkeen Oskari Keskinen syötti ässän ja kotijoukkue sai ensimmäisen eräpallon. Kotijoukkue puolusti pallon ylös ja Kasper Pennanen sijoitti hyökkäyksen nelospaikalta Hurrikaani-Loimaan ykkösnurkkaan. Ensimmäinen erä KyKy-Betsetille 25–21.



Toisen erän molemmat joukkueet aloittivat samoilla kokoonpanoilla. Erä alkoi Maks Skowronekin ässä syötöllä ja Tommi Siirilän torjuntapisteellä. Tämä riitti Jussi Heinolle, joka otti Hurrikaanin ensimmäisen aikalisän. Aikalisän jälkeen Skowronek painoi toisen ässän kenttään. Miro Leinonen kaventi tilanteeksi 1–3. Kristers Darzanssin kahdella ässä syötöllä Hurrikaani siirtyi 5–4 johtoon. Tässä tilanteessa Eduard Venski otti ensimmäisen aikalisän. Aatu Pöllänen torjui Mikko Suomalaisen, ja heti seuraavassa pallossa Darzans löi tilanteeksi 10–7. Kasper Pennanen niittasi rajaan tilanteeksi 11–8. Pennanen syötti ässän Adrian Petrufin kautta. Jussi Heino suoritti vaihdon, Petruf pois ja Nooa Marttila tuli yleispelaajaksi. Pennanen kiskaisi toisen ässän perään, tilanne 14–8 ja Hurrikaani aikalisä. Kotijoukkueen rotaatio virheen myötä Hurrikaani kavensi tilanteeksi 15–11. Pennanen hyökkäsi lujaa kuutospaikalta, mutta jalka oli iskurajan päällä. Tilanne 15–12. Tilanteessä 18–14 Darzans syötti pitkäksi. Tommi Siirilän syöttövuorolla betonimiehet siirtyivät 21–14 johtoon. Heino otti vaihdon takaisin Adrian Petruf palasi kentälle ja Nooa Marttila vaihtoon. KyKy-Betsetin kahdella hyökkäysvirheellä Hurrikaani kavensi tilanteeksi 17–21. Eduard Venski Käytti tässä toisen aikalisänsä. Maks Skowronwkin verkkovirheen myötä Hurrikaani kavensi 22-19. Oskari Keskinen onnistui hyökkäyksessä ja betonimiehet johti 23-19. Lauri Vanhanen onnistui nelospaikan hyökkäyksessä. Tilanne 20–23. Darzans hyökkäsi tehokkaasti kakkospaikalta, tilanteeksi 21–23. Aivars Petrusevics löi ensimmäisen eräpallon kotijoukkueelle. Hurrikaani selvitti ensimmäisen eräpallon. Oskari Keskinen hyökkäsi ykköspaikalta toisen erän päätteeksi 25–22.

Pitkä tauko, kahvia ja pullaa sekä joulutorttuja.



Kolmanteen erään KyKy-Betset jatkoi samalla kokoonpanolla. Hurrikaani vaihtoi kentälle keskipelaaja Miika Haapaniemen Miro Leinosen tilalle ja Nooa Marttila aloitti pelaavassa kokoonpanossa. Nooa Marttilan ässä syötön myötä Hurrikaani siirtyi 5–2 johtoon. Mikko Suomalaisen syöttövuoro oli tehokas ja KyKy-Betset sortui hyökkäys virheisiin. Eduard Venski käytti ensimmäisen aikalisän tilanteessa 4–9. Hurrikaanin syötöt tuottivat haasteita KyKy-Betset vastaanotolle, myös Hurrikaani torjunta oli tehokas. Tilanteessa 7-12 Tatu Venetjoki tuli vaihdosta kotijoukkueen passariksi. KyKy-Betset kavensi tilanteeksi 10–14. Tässä tilanteessa Jussi Heino otti ensimmäisen aikalisänsä. Aikalisä tuotti tulosta, Hurrikaani torjunta oli terästä ja joukkue siirtyi 16–10 johtoon. Tommi Siirilän syöttö vuorolla ja Keskisen jujulla betonimehet pääsi jälleen neljän pisteen päähän 12–16. Miika Haapaniemi torjui Pölläsen kahteen otteseen ja Hurrikaani siirtyi ratkaisevasti 19–12 johtoon. Eduard Venski käytti tässä tilanteessä toisen aikalisän. Hurrikaani repi eroa ja johti toista erää 21-14. Venski suoritti vaihdon tilanteessa 21-15 Kasper Pennanen pois ja Aleksi Oksanen kentälle. Tommi Siirilän komean siirto hyökkäyksen jälkeen, Maks Skowronek syötti pelin kolmnnen ässän betoni miehet kavensi tilanteeksi 19-23. Hurrikaani käytti ensimmäisen eräpallon hyväksi, Nooa Marttila hyökkäsi erän päätökseen 19-25.

Kotijoukkue aloitti neljän erän samalla kokoonpanolla kuin kolmannen, samoin Hurrikaani – Loimaa. Erä alkoi
tasaisesti, käsikynkkää mentiin tilanteeseen 7–7. Aivars Petrusevics syötti kaksi ässää putkeen. Betonimiehet
siirtyivät 10–7 johtoon. Jussi Heino otti ensimmäisen aikalisän. Hurrikaani tasoitti jälleen, tilanteeksi 10–10.
Molempien joukkueiden side out pelaaminen pysyi jälleen hyvällä tasolla. Ottelun päätuomari
Arttu Ylinen otti kapteenit puhutteluun. Tunteet ja intensiteetti pelissä oli hyvällä tasolla. Miika Haapaniemi hyökkäsi keskeltä kolmesti peräkkäin pisteen ja Hurrikaani siirtyi 15–13 johtoon. Kotijoukkue käytti tässä tilanteessa aikalisän. Nooa Marttila hyökkäsi nelospaikalta tilanteeksi 17–15. Petrusevics kavensi tilanteeksi 17–16. Hurrikaanin syöttö tuotti jälleen vaikeuksia. Torjunta pisteiden myötä Hurrikaani siirtyi 20–16 johtoon. Eduard Venski käytti toisen aikalisän tässä tilanteessa. KyKy-Betset suoritti vaihdon tilanteessa 21–17. Aatu Pöllänen pois ja Aaro Keisanen sisään. Oskari Keskinen hyökkäsi leveäksi ja Hurrikaani johti erää 23–18. Darzans hyökkäsi eräpallon Hurrikaani – Loimaalle. Skowronek jujutti tilanteeksi 20–24. Pölläsen ja Keisasen vaihto otettiin takaisin. Erä päättyi Aivars Petrusevicsin verkkovirheeseen. Erä Hurrikaanille 25–20.



Viidennen erän molemmat erät jatkoivat samoilla kokoonpanoilla. Miika Haapaniemi aloitti syötöllä. Oskari Keskinen onnistui ykköspaikalta. Samoin Darzans 1–1. Mikko Suomalainen sai Tommi Siirilän keskeltä kiinni 2–2. Pennanen löi torjunnan yläkäsistä tilanteeksi 4–2. Vanhanen onnistui nelospaikalta 4-3. Santeri Välimaan pahoilla syötöillä Hurrikaani siirtyi 6–5 johtoon. Eduard Venski otti ensimmäisen aikalisän. Darzans hyökkäsi pisteen ykköspaikalta Hurrikaani johdoksi 8–6. Oskari Keskinen jujutti tilanteeksi 7-8. Kasper Pennasen upeilla puolustuksilla ja Keskisen kovalla hyökkäyksellä betonimiehet tasoitti 8-8. Vaihtopalloilla mentiin tilanteeseen 10-10. Petrusevics pommitti ässän 11-10 betonimiehet johtoon. Hurrikaani aikalisä. Darzans tykitti tasoihin 11-11, mutta syötti verkkoon 12-11. Lauri Vanhanen onnistui nelospaikalta ja tasoitti 12-12. Oskari Keskinen onnistui torjunnan yläkäsistä 13-12 ja kävi itse syöttämässä pitkäksi 13-13. Tatu Venetjoki piipahti tässä välissä kentällä. Kotijoukkueen aikalisä tuli tilanteessa 13-13. Keskinen hyökkäsi kotijoukkueelle ottelupallon. Hurrikani-Loimaa otti aikalisän. Pennanen syötti leveäksi. Skowronek jujutti toisen ottelupallon. Miika Haapaniemi onnistui paterissa 15-15. Keskinen hyökkäsi pitkäksi , Hurrikaanilla ensimmäinen ottelupallo, Petrusevics onnistui hyökkäyksessään. Ottelun lopussa Aivars Petrusevics syötti ässän ja ottelupallossa
Oskari Keskinen torjui Lauri Vanhasen. KyKy-Betset voitti viidennen erän 19-17 ja koko ottelun 3-2.



Santeri Välimaa:

- Tappio harmittaa, mutta toisaalta johonkin pitää aina olla tyytyväinen. Kolmas ja neljäs erä, näissä erissä pelattiin rauhallista peliä. Pitäisi löytää se, että peli kestäisi alusta loppuun. Omaan peliin en kovin tyytyväinen ole. Viimeinen pallo jää aina mieleen, passi lenti liian lähelle verkkoa ja Oskari nappasi siitä torjunnan. Varmaan siellä hyviäkin suorituksia oli.

Oskari Keskinen:

- Hyvä fiilis, tässä on ollut meiltä aika heikko pätkä. Hyvä että saatiin putki poikki, ja ajoittain pelattiin sillä tasolla mitä halutaan ja pystytään. Oma peli ihan ookoo, parannettavaa jäi.

Jussi Heino:

- Ensimmäinen erä pelattiin hyvää lentopalloa sinne 15-20 pisteen tienoille, harmi että ei saatu revittyä eroa. KyKy-Betset roikku kyllä mahtavasti mukana. Meille tuli pari-kolme ikävää suoritusta ja KyKy- Betset karkasi siitä erävoittoon. Toinen erä meni melko samanlaisesti kuin eka eräkin. Ei saatu vastaanottoa kuntoon. Pitkällä tauolla pari pientä muutosta ja saatiin pelin juonesta kiinni. Hyvä vastaanotto mahdollistaa meille paljon monipuolisemman hyökkäyksen. Viidennessä erässä meidän pelimme puuroutu, kaiken kaikkiaan varmasti yleisöön menevä peli, hyvää taistelua ja välillä Eetukin lämpesi.

Eduard Venski:

-Tärkeä voitto meille. Aloitimme ottelun hyvin, pelasimme ensimmäisen ja toisen erän ihan hyvin. Pitkän tauon jälkeen Hurrikaanin vaihdot tuotti meille vaikeuksia, keskipelaaminen oli tehokasta. Joukkue pelasi suurella sydämmellä. Varmistus ja puolustus pelaaminen parantui tähän otteluun.

Lehdistötilaisuus

Kyky-Betset - Hurrikaani Loimaa 3-2
25–21, 25–22, 19–25, 20–25, 19–17
Koti:Keskinen 33/+24, Petrusevic 20/+13, Pennanen 13/+4
Vieras:Dardzans 33/+22, Vanhanen 15/+10, Suomalaine 11/+8

Ässät: 13-6
Syöttövirheet: 8-14
Torjunnat: 7-11
Hyökkäys%: 45-50

Joukkueiden MVP:t
KyKy Oskari Keskinen
Hurrikaani Santeri Välimaa

PROlibero
Peter Vuorinen, Hurrikaani

Yleisöä: 243

Ottelutilasto

Kuvat: Sinitja Petrusevica

 

VaLePa voittoon tasaisuudella ja vähin virhein

Kuten ennakkoon saattoi odottaa, Sastamalassa ja Akaassa on hienoa ja asiantuntevaa lentopalloväkeä. Akaan hieno fanijoukko haastoi tosissaan kotijoukkueen kannustajat.

Katsomotaistelun taisi niukasti viedä mukaansa Akaa-Volley hieno fanijoukko, joka jaksoi koko pelin ajan kannustaa omiaan hyviin suorituksiin. Kentällä sen sijaan VaLePa oli selvästi niskan päällä. Erityisesti pukkipaitojen tasokas vastaanottopeli antoi passari Mikko Eskolle avaimet käteen rakentaa hyökkääjille hyviä hyökkäyspaikkoja. Hyvistä vastaanotoista Esko taikoi hyökkääjille useita yksi vastaan yksi tilanteita. Joukkueen hyökkäysvastuu jakaantui tasaisemmin kuin vastustajalla. Kotijoukkueen aloitussyötöt olivat astetta vaikeampia kuin akaalaisten.

VaLePa Sastamala Tampere – Akaa-Volley 3-0 (25-16, 25-20, 25-21)

Aloituskoonpanot
Esko, Karjarinta, Savonsalmi, Allik, Mäkinen, Sivula, Pennanen L
Välimaa, Tyynismaa, Sinkkonen, Petty, Beik, Fazli, Risso L

Ensimmäinen erä oli VaLePalta suorastaan loistavaa pelaamista. Joukkueen vastaanottoprosentti oli 91 ja täydellisetkin 45%. Hyökkäyksen teho oli 75%. Myös syöttönurkassa joukkue oli vahva, kaksi ässäsyöttöä ja vain yksi virhe. Koko joukkueen saldo erässä 16/+13. Erä päätyi, kun Greg Petty nosti Severi Savonsalmen aloitussyötön vastapalloksi ja Mikko Karjarinta painoi pallon kenttään.

Toinen erä eteni ensimmäisen tapaan ja VaLePa kasvatti pikkuhiljaa johtoaan. Parhaimmillaan johto oli jo 18-13. VaLePalle tuli kolme virhettä lähes peräkkäin, syöttövirhe, verkkovirhe ja väärä järjestys ja akaalaiset nousivat kahden pisteen päähän Pettyn ässäsyötön jälkeen. VaLePa ei päästänyt vastustajaa tämän lähemmäksi. Eräpallossa VaLePa puolusti monta kertaa hienosti Eetu Pennasen johdolla ja erä päättyi Karli Allikin hienoon nelospaikan hyökkäykseen. Nico Nurmesniemi pelasi erässä yleispelaajana Mohammadreza Beikin tilalla.

Beik palasi peliin kolmannessa erässä ja Panu Pitkänen otti Petteri Tyynismaan paikan toisena keskipelaajana. Akaa-Volley oli ottamassa etumatkaa Sauli Sinkkosen syöttövuorolla. Severi Savonsalmen hieno torjunta Fazlista oli tärkeä VaLePalle. Seuraavassa pallossa Allik puolusti hienosti kaksi kertaa peräkkäin Pettyn kutospaikan hyökkäyksen. Beikin hurjalla syöttövuorolla Akaa-Volley eteni 15-12 johtoon, kolme ässäsyöttöä ja yksi vaikeasti nostettava. Sivula katkaisi Beikin hurjan menon Eskon hienosta pitkän matkan takapassista. 17-17 tilanteessa Joel Laakso tuli syöttämään.
Ensimmäisen syötön jälkeen VaLePa puolusti hienosti monta kertaa ja otti pisteen itselleen. Seuraavaksi Laakso syötti peräkkäin 2 ässäsyöttöä ja VaLePa eteni 20-18 johtoon.

Lopulta ottelun päätti itseoikeutetusti loistavan pelin pelannut Urpo Sivula 14/+12, vain yksi syöttövirhe ja kerran pallo jäi torjuntaan hankalassa tilanteessa. Myös Karli Allik täytti hienosti paikkansa 12/+8. Tehoja söi 3 vastaanottovirhettä, mutta osa niistä oli yksinkertaisesti vastustajan hyvyyttä. Eetu Pennanen otti jälleen tärkeitä puolustuksia hyvän vastaanoton lisäksi.

Akaalaisten paras oli hakkuri Ali Fazli, vaikka hyökkäysvastuu jäi vahvasti hänen harteilleen. Greg Petty osoitti olevansa taitava pelimies.

Hyvinvointiapteekki Sastamala palkitsi pelin ykkössuorituksen tuotepalkinnolla ”ykköset yhdessä”: Joel Laakso

Karli Allik:

- Kolme pistettä meille on tärkeät. Hyvä peli joukkueelta, ainoastaan 3 vastaanottovirhettä, joita ei olisi pitänyt tulla. En sanoisi, että kaksi ensimmäistä oli helppoa, mutta pelasimme hyvin. Joel tuli loistavasti sisälle peliin ja teki hyvää työtä.

Anton Välimaa:

- VaLePa pelasi todella hyvin tänään ja kahdessa ensimmäisessä erässä, jos 80% vastaanotolla joukkue pelaa niin Mesko heittelee passeja siihen malliin ja kaikki pystyvät hyökkäämään niin on vaikea olla vasta puolella. VaLePa vaan oli tänään todella hyvä, vaikka meillä vastaanotto ei toiminut aivan niin hyvin, mutta pystyttiin kuitenkin pelaamaan, mutta kotijoukkue pelasi tänään piirun veran paremmin.

Olli Kunnari:

- Lopputulos oli tietenkin erilainen. Valepa pelasi tänään huikean pelin, varsinkin 2 ensimmäistä erää vaikka meillä oli painettakin syötössä niin vastapuolella nousi hyvin. Kolmas erä oli sellaista peliä, mitä olisi halunnut nähdä itse koko ajan. Laakso tuli hyvällä syöttövuorolla siihen ja päästiin hyvin hyökkäämäänkin, mutta sitten hän otti vielä puolustuksenkin sieltä ja vei meiltä pelimahdollisuuden. Jos halutaan haastaa niin pitää saada energiaa kentälle, josta puhuttiin pukuhuoneessa. Mutta 3-0 ja tästä lähdetään kohti seuraavaa peliä.

Janne Kangaskokko:

- Kyllä syöttö vastaanottoon pitää olla erityisen tyytyväinen ja se on tässä meillä teemana ollutkin. Akaalla oli kuitenkin hyvä hyökkäys miinus/huutovastaanotosta. Kokonaisuudessaan kyllä hyvä peli meiltä. Joel on vahva syöttövaihdosta tulija ja kyllä nämä ovat harjoiteltuja. Huomenna huilataan ja fysiikalla aloitellaan maanantaina uuden viikon valmistelu.


VaLePa - Akaa-Volley 3-0
25–16, 25–20, 25–21
Koti: Sivula 14/+12, Allik 12/+8, Karjarinta 5/+5
Vieras: Fazli 16/+10, Petty 10/+3, Beyk 7/+5

Ässät: 8-5
Syöttövirheet: 6-12
Torjunnat: 3-4
Hyökkäys%: 60-56

Joukkueiden MVP:t
VaLePa Karli Allik
Akaa-Volley Anton Välimaa

PROlibero
Eetu Pennanen, VaLePa

Yleisöä: 701

Ottelutilasto

Kuvat: Emmi Koski



Savo Volleylle tuttu notkahdus- Tiikerit kiitti ja otti 2-3 -voiton

Savo Volleyn valmentaja Timo Tolvanen on usein kauden aikana harmitellut joukkueensa peliesityksen notkahtelua. Pieksämäen hienolla areenalla harmittelu sai varsin karvasta jatkoa, kun kahden omalla hyvällä tasolla pelatun erän jälkeen tapahtui jälleen jotain merkillistä. Kokkolan Tiikerit tarttui sille tarjottuun tilaisuuteen ja vei kolme seuraavaa erää ja kaksi sarjapistettä. Loppulukemiksi kirjattiin 2-3 (25-14, 25-18, 22-25, 22-25, 11-15).

- Näkyy kuinka joukkueemme itseluottamus on todella ohuella langalla, sanoi Tolvanen.

- Ensin kaikki menee hyvin, ja kun sitten pari palloa putoaa kenttään, luottamus omaan tekemiseen romahtaa.

- On käsittämätöntä, kuinka pelin sisälläkin tapahtuu tällaista. Palloja tippuu kenttään ja tehdään poskettomia virheitä. Sanattomaksi vetää.

Vieraiden valmentaja löysi syyn oman joukkueensa huonoon ensimmäiseen erään, missä se siis sai kasaan vain 14 pistettä.

- Tällaisessa hallissa syöttäjillämme oli vaikeuksia saada palloa ruutuun, ja nekin mitkä saimme, kotijoukkue nosti 80 prosentin tarkkuudella.

- Mielestäni aloitimme pelin parantamisen jo toisessa erässä, vaikka sen hävisimmekin. Savo vain pelasi siinä jäätävän hyvää peliä – jonkin toisen joukkueen olisimme kenties tuolla pelillä voittaneetkin.

- Makea voitto meille – taisi olla ensimmäinen Savo Volleysta vieraskentällä.

Timo Tolvanen harmitteli jälleen notkahduksen lisäksi hyvän vastaanoton jälkeisen hyökkäyksen tehottomuutta. Tilastot kertovat, että harmitteluun on syytä: kyseisen tilaston vieraat voittivat 43% - 53%.

Tolvasella on nyt ollut loukkaantumistilanteen helpottumisen jälkeen mahdollisuus kokeilla erilaisia kokoonpanoja. Pieksämäen illassa tuo kokeilu tapahtui lähinnä passari/hakkuri -osastolla.

Pelin aloittivat Ilja Ivanov ja David Kisiel, jotka olivatkin kahdessa ensimmäisessä erässä kovassa vedossa. Kun heidän esityksensä hyytyi jatkossa, kentälle pääsivät Madej Macij ja Veikka Lindqvist. Kumpikaan parivaljakko ei pystynyt kääntämään itseluottamuksen puutteeseen jälleen kompastunutta joukkuetta.

Kisiel teki joukkueen kovimmat pisteet 20/+10; yleispelaajista Michael Michelau (17/+7) ja Andrus Raadik (16/+4) olivat lähellä omaa tasoaan – ainakin pelin alkupuolella.

Vieraiden ehdoton ykköstykki oli vasenkätinen hakkuri Daniel Thiessen, joka pommitti 46 passista pisteitä 52 prosentin teholla. Kokonaissaldoksi hän keräsi 28/+18.


Savo Volley - Tiikerit 2-3
25–14, 25–18, 22–25, 22–25, 11–15
Koti:Kisiel 20/+10, Michelau 17/+7, Raadik 16/+4
Vieras:Thiessen 28/+18, Mäkinen 10/-1, Lahti 10/+2

Ässät: 8-4
Syöttövirheet: 15-19
Torjunnat: 12-12
Hyökkäys%: 42-45

Joukkueiden MVP:t
Savo David Kisiel
Tiiikerit Daniel Thiessen

PROlibero
Aleksi Mäkiluoma, Tiikerit

Yleisöä: 423

Ottelutilasto

Kuvat: Tapio Hartikainen

  Takaisin