Seuraa meitä somessa:

Kyrölä jatkaa Ducksissa - Ankkojen nuorella nestorilla riittää asennetta

23.06.2020

Atte Kyrölä starttaa 11:nnen kokonaisen liigakautensa, joka on samalla neljäs Vantaa Ducksissa. 313 liigaottelun kokemus on melkoinen kultakaivos vantaalaisille.

Kun fyysinen kunto on hyvä ja asennetta löytyy, niin ei ole mitään syytä lopettaa pelaamista. Lisäksi joukkueessa on hyvä pöhinä, joten nyt ei ole hyvä paikka lopettaa. Näin toteaa Atte Kyrölä, joka ankkalauman nestorina jatkaa yleispelaajana Vantaa Ducksissa myös tulevalla kaudella.

- Kun luin, että passarimme Joona Väänänen odottaa nuorta ja nälkäistä joukkuetta tulevalla kaudelle halusin ehdottomasti olla mukana, koen olevani ainakin nälkäinen edelleen, heinäkuussa 32 vuotta täyttävä Kyrölä hymähtää.

Vaikka Kyrölä kuuluu iältään ankkojen vanhimpiin pelaajiin nyt, kun edellisen kauden kapteeni Toni Kankaanpää on lopettanut, hän ei ole lähdössä täyttämään Kankaanpään saappaita. - Otan ihan oman näkökulmani peliin ja näen tämän hienona mahdollisuutena lähteä potkimaan nuorempia pelaajia eteenpäin, Kyrölä sanoo.

Mutta löytyy omalla kohdallakin kehitettävää. Atte Kyrölä toteaa, että temperamentin kanssa on tekemistä. Erityisesti kentällä tulee välillä liikaa osoitettua mieltä niin harjoitus- kun pelitilanteissa. Temperamentin kehittäminen ei varmaankaan ole haitaksi muussakaan elämässä, hän pohtii.

Työn ja pelaamisen yhteen sovittaminen asettaa Kyrölälle tiettyjä haasteita mutta hän kokee, että nämä asiat voi kuitenkin yhdistää. - Keskityn siihen, mihin voin vaikuttaa kuten uneen ja siihen, että syön hyvin ja terveellisesti, hän sanoo.

Ankoissa on hänen mielestään pelaajan hyvä olla. Se on myöskin ainoa realistinen vaihtoehto, jos ja kun asuu ja työskentelee pääkaupunkiseudulla ja haluaa pelata lentopalloa mestaruusliigatasolla.

Valmentaja Juho Rajalan mielestä Atte Kyrölän mukana olo tulevalla kaudella on todella tärkeää. Joukkueessa on paljon tulevaisuuden lupauksia, mutta myös jatkuvuutta ja kokemusta tarvitaan.

- Atte on pelannut pitkään ja tuo joukkueeseen kaivattua johtajuutta. Yksi hänen rooleistaan ensi kaudella on toimia hyvänä esimerkkinä muille esimerkiksi harjoitussalilla, Rajala sanoo.

Kyrölän vahvuutena Rajala näkee taitojen monipuolisuuden. Hän on kaikilla osa-alueilla riittävän hyvä, eikä vain yhden taidon pelaaja. Hän tuo myös kentälle tunnetta. Rajala kuitenkin kaipaa joukkueen nestorilta tasaisuutta, jotta ero huippujen ja aallonpohjien välillä tasaantuisi.

  Takaisin