Seuraa meitä somessa:

Lakkapää torjui avausvoiton Raisiossa

11.10.2018

Raision Loimun Roosa nauha -tempaus jäi torstai illan ainoaksi positiiviseksi anniksi kotiseuralle, kun Team Lakkapää kävi hakemassa voiton Kerttulan liikuntahallista luvuin 0-3 (19-25, 22-25, 26-28).

Molemmat joukkueet lähtivät illan otteluun voitoitta, mutta kauden viides ottelu puhkaisi Lakkapään voittosarakkeen. Loimulla sen sijaan voittosaldo on edelleen korkkaamatta kolmen pelatun ottelun jälkeen.

Loimu pelasi ottelun avauserän pinkeissä paidoissa, jotka myytiin ottelun jälkeen Roosa nauha -kampanjan hyväksi. Kotijoukkueen nihkeä alku ei johtunut pinkeistä paidoista, sillä otteet eivät parantuneet, vaikka toiseen erään päälle tuli tuttu oranssi kotipaita. Molemmilta joukkueilta puuttui yksi yleispelaaja rosterista, kun Lakkapää oli matkassa edelleen ilman Janne Marttilaa ja Loimun Verneri Vetriö leikattiin keskiviikkona Mehiläinen NEOssa lauantaina Suomen Cupin ottelussa sattuneen loukkaantumisen vuoksi. Vetriön odotetaan olevan poissa peleistä noin kolme kuukautta. Lakkapäällä oli lisäksi murhetta, kun passari Jani Sippolalla alkoi oksennustauti juuri ottelun alla. Mies pelasi kelpo ottelun, vaikka kävikin kolme kertaa ottelun aikana tyhjennyksellä.

Ottelun paras pistemies oli Lakkapään kanadalaishakkuri Jason McCarthy, joka teki 18 pistettä. Loimun hakkuri Samuli Kaislasalo jäi pisteen pienempään saldoon. Loimun toiseksi paras pistemies oli Ossi Rumpunen 10 pisteellä ja Lakkapäässä parin niukasti peliaikaa tarjonneen VaLePa-kauden jälkeen silminnähden vastuusta nauttinut Peetu Mäkinen 14 pisteellä.

Peetu Mäkinen, Team Lakkapää:

- Olemme aiemmissakin peleissä tehty paljon hyviä asioita. Se oli oikeastaan henkinen asia. Luotettiin tänään omaan tekemiseen ja jaksettiin rassata sitä peliä. Ei tehty tyhmiä ratkaisuja ja luotettiin torjunta-puolustukseen.

Ossi Rumpunen, Loimu:

- Ei ole kyllä kauheasti syytä hymyillä nyt. Lähdettiin ottamaan voittoa ja pelaamaan hyvää peliä, mutta ei sitten.
En osaa sanoa mistä johtui. Itsellä oli ainakin odotukset korkealla. Valmistautumisessa ei olut mitään vikaa. Ehkä oli vähän ylipuristamista.

Henri Tuomi, Team Lakkapää:

- Ei meillä ole yrityksestä ollut kiinni. En usko että valmentajan tarvii herätellä joukkuetta niin kauan kun se yritys on siellä. Aiemmissa peleissä tehtiin vaan joka osa-alueella pieniä asioita huonosti jokaisen toimesta. Tänään saatiin syöttöä kovemmaksi ja laiturit alkoi ottamaan torjunnassa paremmin paikkoja. 15 torjuntaa kolmeen erään on hyvä lukema.
Sippolan Jani oli ylivoimainen taistelija tänään. Kaveri painoi oksennustaudissa mikä alkoi juuri ennen ottelua ja jatkui läpi pelin. Ei se paljon sanoja sanonut ja näytti aika kylmältä, mutta huikeasti taisteli.

Christophe Achten, Loimu:

- Pettymys on tietysti todella iso. Aloitimme tämän pelin tosi huonosti. Ennen kun huomasimmekaan, niin ensimmäinen erä oli ohi. Ehkä tein vääriä päätöksiä otan vastuun niistä, mutta minusta meillä oli riittävästi tilaisuuksia parantaa toisessa ja kolmannessa erässä. Emme tehneet sitä ja pelaajien pitää ottaa vastuu siitä. Joskus pitäisi kuunnella mitä yritämme antaa heille. Jos joku pelaajista ajattelee että oma tie on parempi, niin siitä on kannettava sitten vastuu.
Pelaajistamme Ossi Rumpunen oli tänään mies paikallaan ja yritti kantaa joukkuetta, mutta hän ei saanut riittävästi tukea joukkuekavereiltaan. Meillä oli huono päivä ja mikään ei toiminut.


Roosa nauha -kampanjan palkitsemat parhaat pelaajat:
Team Lakkapää Peetu Mäkinen
Loimu Pablo Guzman

Raision Loimu - Team Lakkapää 0-3
19-25, 22-25, 26-28
Loimu: Kaislasalo 17/+5, Rumpunen 10/+6, Guzman 6/+2
Lakkapää: McCarthy 18/+10, Mäkinen 14/+5, Hautala 9/+7

LähiTapiolan pisteet
3 Mäkinen Lakkapää
2 Sippola Lakkapää
1 McCarthy Lakkapää

Ottelutilasto

Tuomas Pelton ottelukuvat

  Takaisin