Seuraa meitä somessa:

LiigaPloki nousi voittoon Salossa - OrPo, Puijo Wolley ja Pölkky kotivoittoihin

28.01.2023

LiigaPloki nousi kahden erän tappiolta 3-2 -vierasvoittoon LP Viestistä, kun taas OrPo, Puijo Wolley ja Pölkky Kuusamo ottivat kaikki lauantai-iltana 3-1 -kotivoitot nimiinsä naisten Mestaruusliigassa.

OrPo taisteli ja voitti - Jokiselle 500. liigapeli

OrPo-Jymy Volley 3-1 (18-25, 25-23, 25-16, 25-15)

Ottelun alussa Nurmon Jymyn Kaisa Jokinen kukitettiin 500. liigaottelun kunniaksi.

OrPo otti todella tärkeät pisteet. Kotijoukkueen diesel lämpeni hieman hitaasti, mutta varmasti. Nurmo vei ensimmäisen erän hyvällä pelillä 18-25 ja aivan hurjalla puolustuksella. Tuntui, ettei sinne jää pallon palloa. Toiseen erään OrPo paransi peliään ja tiukan taistelun jälkeen voitti 25-23. Kolmannessa kotijoukkue sai vielä parannettua otettaan ja selätti nurmolaiset 25-16. Neljäs erä oli jatkumoa kolmannelle. Jymy Volley taisteli muutaman erä- ja ottelupallon, mutta Siiri Vehmanen torjui erän ja ottelun päätökseen 25-15.

OrPon osalta hienoa oli, että Daria Butkevych on taas hienosti pelissä mukana, vaikka nurmolaiset yrittivät syötöillä saada hänen tehojaan alas. Ada Aronen oli liekeissä, ottelun tehokkain pelaaja. Molemmat keskipelaajat, Jessika Mursula ja Siiri Vehmanen, hyvillä tehoilla. Näistä asioista pitää myös kiittää passari Taija Kaukorannan ja libero Emilia Putkisaaren hyvää pelaamista. Naomie Jeger kävi myös kentällä.



Ivana Radonjic, Jymy Volley:

- Kova peli. Orpo pelasi hyvin, vaikka sille tuli ensimmäisessä erässä vireitä. Me pelasimme hyvin.

Ada Aronen, OrPo:

- Olen tosi ylpeä kaikista. Pari viime peliä oli huonoja ja halusimme parantaa. Kaikki halusivat voittaa. Meillä oli koko ajan fiilis, että kyllä me voitetaan. Nyt täytyy levätä ja saada energiaa huomiseen peliin.

Aleksi Mutka, Jymy Volley:

- Meillä on ollut painetta tappioputkesta. OrPo nosti hyvin ja pelasi hienommin. Yritettiin pelata niin, ettei Budkevychille mene paljon passeja, mutta Ada Aronen pelasi voittavaa lentopalloa. Meillä ottelutulokset ovat olleet monipuolisia ja jouduttu pelaamaan hyvin jokaiseen pisteeseen.

Andrea Carasi, OrPo:

- Tänään taistelimme ja voitimme. Nyt tuntuu hyvältä. Kaikki pelasivat joukkueena ja hyvin. Joukkue on harjoitellut viikolla hyvin ja siksi lopputulos on hyvä.

OrPo - JymyVolley 3-1
18–25, 25–23, 25–16, 25–15
Koti:Aronen 23/+16, Butkevych 20/+16, Mursula 13/+9
Vieras:Radonjic 23/+13, Valkonen 15/+4, Hyttinen 9/+4

Ässät: 7-3
Syöttövirheet: 11-8
Torjunnat: 9-5
Hyökkäys%: 40-35

Joukkueiden MVP:t
OrPo Ada Aronen
JymyVolley Ivana Radonjic

PROlibero
Emilia Putkisaari, OrPo

Yleisöä: 420

Ottelutilasto



LiigaPlokille riitti uskoa vaikean alun jälkeen

LP Viesti joutui taipumaan LiigaPlokille kotonaan lauantaina. Ottelu alkoi salolaisten kannalta hyvin, mutta pitkän erätauon jälkeen ei pelijuonesta enää saatu kiinni. Loppunumerot Salohallissa 2-3 (25-14, 25-22, 20-25, 19-25, 13-15).

Aloitusseitsikot
LP Viesti: Jantunen, Lindgren, Ternava, Virtanen, Puhach, Kaikkonen, Laaksonen
LiigaPloki: Lux, Kähkölä, Napalkova, Yefremenko, Hollingswrth, Tikka, Joensalo

Kotijoukkue lähti otteluun kovalla sykkeellä ja onnistujia riitti. Syöttö toimi ja sen kohteena oli erityisesti LiigaPlokin Dariana Hollingsworth, jolla ei vastaanotto toiminut riittävän hyvin. LiigaPloki yritti lukuisilla vaihdoilla saada peliä käyntiin, mutta erä selvästi 25-14 LP Viestille.

Toinen erä oli aivan toista maata kuin ensimmäinen: joukkueet menivät piste pisteeltä johtoaseman vaihdellessa. Salolaisten pelaamista vaikeutti heikko vastaanottopelaaminen. Tilanteessa 16-19 erä näytti kääntyvän LiigaPlokille, mutta pitkän taistelupallon voitto salolaisille, yksi vähän kyseenalainen tuomio kotijoukkueen hyväksi, LiigaPlokin verkkovirhe ja tilanne tasan 19-19. LP Viestin Arita Ternavan syöttövuoron aikana joukkue nousi tilanteesta 17-19 tilanteeseen 22-19 eikä LiigaPloki ei enää noussut mukaan taisteluun erävoitosta.

Kolmas erä oli LiigaPlokin alusta lähtien. Kotijoukkue sai eron tasoitettua tilanteeseen 11-11 mennessä, mutta LiigaPlokin Kristin Lux repi eroa syöttövuorollaan, jonka turvin joukkueen peli rullasi loppuun asti.

Neljänteen erään vieraat saivat saivat lentävän lähdön ja LP Viesti joutui käyttämään ensimmäisen aikalisän tilanteessa 1-5. LP Viestin vastaanotto ei toiminut ja Saana Lindgren jäi liian yksin vaikka hyvän erän pelasikin (7/+6). LiigaPlokilla passari Olena Napalkova teki erään 5/+5 ja Kristin Luxilla hyvät tehot 7/+5.

Viimeisen erän ratkaisut tulivat tilanteen 9-9 jälkeen: LiigaPlokin pari peräkkäistä pistettä, jotka jäivät myös erottamaan LP Viestin otteluvoitosta.



Aliisa Kähkölä, LiigaPloki:

-Oli aika vuoristoratainen peli, loppua kohti parannettiin. Pitkällä erätauolla muistuteltiin mitä pitää tehdä ja parannettiin vastaanottoa myös. Aina voi parantaa, mutta oli ihan kivaa. Viisieräisiä pelejä on tullut pelattua, mutta ainakin saadaan harjoitella. Olisi tietysti kiva ottaa myös kolmen pisteen voittoja.

Kseniia Puhach, LP Viesti:

-Ihan hyvä peli meiltä, mutta pitää yrittää enemmän ja pitää taso koko pelin ajan. Oma pelini oli ihan hyvä, mutta haluaisin tehdä vähemmän virheitä.

Kim Buchwald, LiigaPloki:

-En mielestäni ole tiukka valmentaja, mutta pitkällä tauolla sanoin tiukkoja sanoja, koska pelimme oli niin kaukana siitä miten olimme valmistautuneet ja olimme sopineet. Olin tosi pettynyt ensimmäiseen erään. Oli hienoa nähdä tyttöjen vastaavan huutoon. Loppu olisi voinut mennä kummin päin vaan.

Tomi Lemminkäinen, LP Viesti:

–Tasainen peli, kuten kaikki kolme keskinäistä peliämme. Kaikki ovat menneet viiteen erään ja kyllähän Ploki ansaitsee voiton yhdestä. Toisessa erässä meiltä hieno nousu 16-19 tilanteesta. Kolmatta ja neljättä mentiin Plokin hallinnassa. Aika hyvin kasattiin itsemme viidenteen erään, molemmilta joukkueilta vahvaa hyökkäyspeliä. Tänään meni näin.

LP Viesti - LiigaPloki 2-3
25–14, 25–22, 20–25, 19–25, 13–15
Koti:Lindgren 30/+19, Ternava 14/+3, Puhach 13/+9
Vieras:Hollingswo 21/+9, Lux 18/+4, Yefremenko 17/+12

Ässät: 6-8
Syöttövirheet: 11-11
Torjunnat: 12-11
Hyökkäys%: 40-41

Joukkueiden MVP:t
LP Viesti Kseenia Puhach
LiigaPloki Aliisa Kähkölä

PROlibero
Netta Laaksonen, LP Viesti

Yleisöä: 438

Ottelutilasto



Puijo Wolley ei päästänyt sarjapisteitä LP-Vampulan mukaan

Puijo Wolley 3 - 1 LP Vampula (25-20, 25-12, 22-25, 25-19)

Avauskokoonpanot:
Puijo Wolley: Autere, Kääntä, Hujanen, Schmid, Rusnachenko, Tokoku ja Koskenkorva (L)
LP-Vampula: Stanchulova, Aalto, Vuorenmaa, Petrova, Jarman, Kukkonen ja Minkkinen (L)

Ottelun alussa Puijo oli jossain määrin hallitseva joukkue. Tilanteessa 7-3 Hilkka Hujasen ässäsyötön jälkeen LP-Vampulan päävalmentaja Ziga Kos otti ensimmäisen aikalisän. Hujasen syöttöputki katkesi tilanteeseen 10-4, mutta seuraavan pisteen jujutti pitkän pallorallin päätteeksi Puijon Ella Autere ovelasti vasurillaan. Tuon jälkeen pisteitä tehtiin melko tasatahtisesti. Tilanteessa 16-10 Kos käskytti tuplavaihdolla kentälle Nanna Talvitien ja Selma Räsäsen. Puijon johto kuitenkin kesti, vaikka kentälle Iveta Stanchulovaa korvaamaan otettu Aliisa Mansikka-aho onnistui hyökkäämään ja torjumaan LP-Vampulan tilanteeseen 19-15. Seuraava piste olikin taas Autereen, joka jujutti jälleen vasurillaan. Autere penkille ja Moona Tarkiainen syöttämään. Tarkiaisen vaihduttua jälleen Autereeseen seinällä olivat luvut 23-16. Erän lopulla huittislaiset piristivät otettaan, mutta Puijon etumatka oli liikaa. Puijon Hujanen tippasi kaksin käsin loppuluvuiksi 25-20.

Toisen erän aluksi LP-Vampula repäisi pienen kaulan 1-4:ään, mutta Puijo kuroi eron kiinni. Jälleen mentiin tasatahtia, eikä kumpikaan joukkue syöttänyt kahta kertaa putkeen. Stanchulova teki sen ja tilanteeksi 8-10, mutta Puijo tasoitti tilanteen ja meni ohi Teija Vuorenmaan hyökättyä antenniin. Puijo avasi sen jälkeen pistehanat ja Sarah Schmid poistui syöttöpaikalta vasta tilanteessa 15-11. Kotijoukkueen peli oli paremmin uomissaan ja Kos otti joukkonsa kokoon Hujasen syöttövuoron pitkittyessä tilanteessa 20-12. Erän loppu oli kuitenkin Puijon ja Hujasen näytöstä: Hän syötti ottelun viidennen ässänsä ja hyökkäsi pisteen kutospaikalta, minkä lisäksi Autere ja Reina Tokoku tykittivät pisteitä verkolla. Erä Puijolle 25-12.

LP-Vampula aloitti myös kolmannen erän pienellä etumatkalla, mutta Puijo nousi tasoihin viiden pisteen kohdalla Autereen ässäsyötöllä. Vampula punnersi kuitenkin heti ohi Kristiana Petrovan ja Vanessa Jarmanin vahvoilla hyökkäyksillä, joten Pekka Seppänen otti Puijolle aikalisän. Teija Vuorenmaan syöttövuoron päätteeksi luvut olivat 7-10. Ottelun upein palloralli päättyi Puijon eduksi Emilia Käännän hyökätessä omalla syöttövuorollaan pisteiksi 10-11, jonka jälkeen hän syötti ässällä tilanteen tasoihin. Joukkueet pelasivat jälleen suunnilleen tasaveroista peliä ja pisteitä tuli tasatahtiin, kunnes Vampula tempaisi kasaan 20 pistettä Puijon 17:ää vastaan. Erän loppu meni trilleriksi: Tilanteeseen 21-23 päädyttiin pallon lipsahtaessa Puijon Oksana Rusnachenkon käsistä ulos. Eräpallon 22-24 Vampulalle hyökkäsi Stanchulova ja erän päätti lukuihin 22-25 Hujasen virhe viistohyökkäyksessään.

Neljännen erän veturiksi lähti Puijo; Vampula aikalisälle luvuissa 6-2. Neuvonpidon jälkeen Petrova löysikin heti tilaa Puijon keskikentästä. Vampula tuli tasoihin seitsemän pisteen kohdalla ja meni heti ohi Vanessa Jarmanin ässällä. Sitten vaihtuikin syöttövuoro passari Rusnachenkon hienolla torjunnalla ja erän johtaja Käännän ässällä, luvut 9-8. Peli taas tasoihin 10-10 Schmidin hyökkäysvirheellä, mutta Puijo ohi Hujasen onnistuneella hyökkäyksellä. Ero pysyi seuraavien pallojen ajan pisteessä tai parissa. Vampulan tultua tasoihin 14-14 Vuorenmaan ässällä, Seppänen kokosi jälleen joukkonsa aikalisälle. Seuraavan pallorallin veikin Puijo Tokokun päättäväisellä kakkospaikan hyökkäyksellä, jonka jälkeen hän toisti tempun. Tilanne taas tasoihin Stanchulovan naulattua Puijolta lipsahtaneen vastapallon. Tilanteessa 19-16 Käännän ja Hujasen hyökkäyspisteiden sekä Schmidin torjunnan jälkeen oli Kosin vuoro ottaa aikalisä. Tokoku tarrasi itsevarmasti kiinni syöttövuoroonsa ja hyökkäsi itse pisteiksi 21-16. Erän loppuluvuiksi muotoutuivat 25-19 Rusnachenkon tapettua ensimmäisellä kosketuksella Schmidin vastapalloksi kääntyneen syötön.

Lehdistötilaisuus Ruudun tallenteessa

Puijo Wolley - LP-Vampula 3-1
25–20, 25–12, 22–25, 25–19
Koti:Kääntä 18/+15, Hujanen 17/+11, Tokoku 13/+6
Vieras:Vuorenmaa 19/+5, Petrova 13/+7, Stanchulov 13/+3

Ässät: 11-6
Syöttövirheet: 4-11
Torjunnat: 6-9
Hyökkäys%: 40-34

Joukkueiden MVP:t
Puijo Wolley Emilia Kääntä
LP-Vampula Teija Vuorenmaa

PROlibero
Milka Koskenkorva, Puijo Wolley

Yleisöä: 220

Ottelutilasto

Pölkky Kuusamo kesti Hämeenlinnan Lentopallokerhon alun kovan paineen

Pölkky Kuusamo ja Lentopallokerho pelasivat tasaisen kamppailun Kuusamon illassa. Ottelu päättyi kotijoukkueen 3-0 voittoon eräpistein 26-24, 20-25, 25-23, 25-21. Tämä oli jo Pölkyn kymmenes kotivoitto tällä kaudella.

Vieraat antoivat kovan paineen ottelun alussa ja Pölkyn ensimmäisellä aikalisällä lukemat olivat Hämeenlinnan torjuntapisteen jälkeen 4-8. Pölkyn toisella aikalisällä ero oli edelleen sama 13-17. Ciara DeBell tasoitti erän lukemiin 21-21. Sen jälkeen Hämeenlinna meni torjunnalla pisteen edelle, mutta Carlyle Nusbaum tasoitti pudottamalla torjunnan taakse. Breana Runnels vei joukkueensa toisen kerran eräpallotilanteeseen 6-paikan hyökkäyksellä ja erä päättyi vierasjoukkueen hyökkäysvirheeseen 26-24.

Hämeenlinnalla oli vahva alku myös toisessa erässä. Vierasoukkue vei erää Pölkyn aikalisillä 4-7 ja 5-11. Ero kävi jo seitsemässä pisteessä, mutta kotijoukkue sai kirittyä etumatkaa erän lopulla lukemiksi 20-23. Erän loppu oli vieraiden juhlaa ja päättyi 20-25.

Kolmas erä oli ensimmäisen tapaan äärimmäisen tasaista taistelua. Kaksi ensimmäistä erää kotijoukkueen passarina oli Katja Kylmäaho ja kolmannesta erästä lähtien Joanna Kallinen. Molemmat passarit pelasivat omilla vahvuuksillaan. Pölkky johti erää 22-19, jonka jälkeen vieraiden parhaana palkittu Michaela Madsen pudotti pallon torjunnan taakse pisteen arvoisesti. Oona Rasinperä syötti kotijoukkueen eräpallotilanteeseen ässällään lukemiin 24-22. Seuraava syöttö meni himpun verran sivurajasta ulos, mutta kotioukkueen parhaana palkittu Breana Runnels takoi erän poikki lukemissa 25-23.

Neljännen erän alku oli kotijoukkueelta vahva ja Cara McKenzien syöttäessä lukemat olivat jo 5-0. Ero pysyi samana kun korkealta ja kovaa hyökännyt Jenny Mosser kavensi lukemiin 16-11. Kotijoukkue pääsi ottelupallotilanteeseen hieman erikoisessa tilanteessa, kun Pölkyn vastaanotto karkasi verkon toiselle puolelle ja putosi raakana kenttään. Ratkaisuerä päättyi lukemiin 25-21.

Joanna Kallinen, Pölkky:

- Tiukka peli ja hyvää taistelua molemmilla joukkueilla. Meillä oli lopussa parempi taistelutahto. Iloitsimme omista pisteistä ja nautimme pelistä. Ehkä se ratkaisi pelin lopussa. Yleisön kannustuksella oli myös suuri merkitys. Alussa oli hieman hankaluuksia omassa pelissä, mutta peli lähti hyvin rullaamaan ja sain itseluottamusta peliin. Kentälle tuloon tiukkaankin paikkaan on jo tottunut kauden mittaan.

Michaela Madsen, Lentopallokerho:

- Tiedettiin että Pölkky on vahva kotona ja heillä oli hyvä vastaanotto. Teimme itse liikaa junnuvirheitä joita ei saisi tulla. Itselläni taisi tulla jokin verkkokosketus ja pari väärää valintaa. Oli hyvä, että pääsimme passarin kanssa treenaamaan hieman hukassa ollutta tempoa. Parhaani yritin kumminkin. Meillä on hyvä torjunta ja pelaamme taktista lentopalloa. Puolustusta emme saaneet koko aikaa toimimaan, vaikka torjunta oli oikealla paikalla.

Sotiris Gkotsis, Pölkky:

- Ensimmäisellä erällä oli suuri merkitys molemmille joukkueille ja meille henkisesti voitettuamme sen. Olimme siinä kuusi pistettä jäljessä. Emme saaneet ensimmäiseen erään torjuntoja, mutta puolustimme hyvin. Ottelussa tehtiin taktisia muutoksia. Hämeenlinna muutti alun jälkeen vastaanottojärjestystä ja sitä tapahtui kummaltakin joukkueelta. Saimme pidettyä vastustajan hakkurin tehon alhaalla.

Giovanni Torchio, Lentopallokerho:

- Meillä oli mahdollisuuksia vaikka voittaa ottelu, mutta teimme erien ratkaisuhetkillä virheitä. Joukkueen pelin taso paranee koko ajan. Kolmanteen ja neljänteen erään tuli hyökkäysvirheitä ja sitä meidän pitää miettiä ja parantaa seuraavaan peliin. Torjunta ja puolustus oli ihan hyvällä tasolla.

Pölkky Kuusamo - Hämeenlinna 3-1
26–24, 20–25, 25–23, 25–21
Koti:Runnels 24/+12, DeBell 18/+13, Nusbaum 13/+2
Vieras:Mosser 17/+3, Madsen 15/+15, Ndoye 11/+8

Ässät: 9-2
Syöttövirheet: 14-4
Torjunnat: 5-14
Hyökkäys%: 37-35

Joukkueiden MVP:t
Pölkky Breana Runnels
Hämeenlinna Michaela Madsen

PROlibero
Sanna Häkkinen, Pölkky

Yleisöä: 423

Ottelutilasto

  Takaisin