Seuraa meitä somessa:

LiigaPlokille virolainen yleispelaaja

22.06.2021

Pihtiputaan LiigaPloki on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta. Virolainen, 23-vuotias Silvia Pertens, tuo voimaa hyökkäyspelaamiseen ja vastaanottoon.

Pertens opiskeli ja pelasi Yhdysvalloissa Houstonin yliopistossa. Sen jälkeen hän on kuulunut Viron maajoukkueryhmään. Hän oli viime kaudella voittamassa kolmea mestaruutta TalTechin joukkueessa. (Viron mestaruus, Cup-mestaruus, Baltian mestaruus)

- Olen ”super-innostunut” liittymään LiigaPlokin tulevan kauden joukkueeseen. Odotan innolla tapaavani tiimin ja valmennusryhmän. Olen valmis työskentelemään kovasti ja näkemään, mitä voimme yhdessä saavuttaa. 

Passari Tara Loijas, (18v, 170cm) pelasi viime kaudella Plokin ja Pihtiputaan lukion 1-sarjajoukkueessa ja tekee nyt ensiesiintymisen liigatasolla. Taran kasvattajaseura on Joen Juju.

- Tulin opiskelemaan Pihtiputaalle lukioon Joensuusta ja olen asunut täällä jo 2 vuotta ja pelannut Plokissa, joten tutussa ympäristössä jatketaan. Olen tosi innoissani päästessäni treenaamaan kovassa porukassa ja olen varma, että tulen kehittymään paremmaksi pelaajaksi. En ole ennen ollut Liigassa, joten tästä tulee varmasti ikimuistoinen kausi.

Libero Venla Pirinen, 20v, on Kaavin Kaiun kasvatti. Viime kaudella hän edusti Savonlinnan Ajoa ja Kimmo Volleyn A-tyttöjoukkuetta.

- Olen tosi innoissani tulevasta kaudesta ja odotan, että pääsemme yhdessä joukkueen kanssa treenaamaan. Uskon, että pääsen kehittymään hurjasti tulevalla kaudella ja odotan innolla näkeväni mitä kausi tuo tullessaan. Lisäksi toivon, että Pihtiputaan mahtava kotiyleisö pääsee kannustamaan joukkuetta paikanpäälle.

LiigaPlokilla on tällä hetkellä 12 sopimuspelaajaa.

Passarit; Olena Napalkova (UKR uusi), Noora Hakonen, Tara Loijas (uusi)
Yleispelaajat/hakkurit; Sara Piippo, Roosa Päykkönen, Helena Elbaek (DEN uusi), Anna Yefremenko (UKR uusi), Silvia Pertens (EST uusi)
Keskipelaajat; Siiri Vehmanen (uusi), Aliisa Kähkölä (uusi)
Liberot; Jemina Pasanen, Venla Pirinen (uusi)

Päävalmentaja Mikko Pesonen
Apuvalmentaja Jani Lindgren
Apuvalmentaja Antti Remes
Fysiikkavalmentaja Pertti Honkanen

  Takaisin