Seuraa meitä somessa:

Lisäystä LP-Vampulan yleispelaajaosastolle

16.06.2020

Veera Hämäläinen, Silja Kosonen ja Julia Seikkula löytyvät LP-Vampulan yleispelaajaosastolta tulevalla kaudella.


LP-Vampula Huittisen Mestaruusliigajoukkueen yleispelaajaosastoon tulee lisäystä pohjoisesta ja Savon suunnalta sekä omasta kehityspolusta. Tulevan kauden mittaisilla sopimuksilla liigaryhmään liittyvät kolmen kauden verran Pölkky Kuusamoa edustanut Veera Hämäläinen sekä aiemmin urallaan HPK:n ja Puijo Wolley:n paidassa esiintynyt Silja Kosonen. LP-Vampulan kehityspolun kautta ykkössarjasta Liigatasolle kasvanut, Lapin Narvipallon kasvatti Julia Seikkula nousee myös tulevan kauden Liigaryhmään.
Etenkin hyvänä vastaanottajana tunnettu Hämäläinen odottaa innolla uusia haasteita.

Veera on jo muuttokuormansa Huittisiin tuonut ja toteuttaa LP-Vampulan harjoitusohjelmaa. Lähiaikoina hän liittyy harjoitusryhmään mukaan. Veera siirtyy kolmen Pölkky Kuusamo kauden jälkeen Huittisiin.

Pituudeltaan 175-senttinen Veera Hämäläinen (21.1.1998) on Valkealan Kajon kasvatti, joka on käynyt Kuortaneen valmennuskeskuksen urheilulukion, minkä jälkeen hän on kuulunut Pölkky Kuusamon Liigaryhmään. Junioriaikoina hän on ollut nuorten maajoukkueissa kantavassa roolissa.

- Hyvillä mielin odotan alkavaa kautta Vampulassa, josta olen kuullut paljon hyvää. - Odotan innolla uusiin pelikavereihin tutustumista ja uusia haasteita uudessa ympäristössä. Toivon kehittyväni eteenpäin ja menestystä joukkueelle tulevalla kaudella, johon toivottavasti yleisö pääsee paikalle kannustamaan!

Siljalta lupaa odottaa paljon

Silja Kosonen (13.5.2000) liittyi jo varsin nuorena kaudeksi 2016-2017 HPK:n silloiseen ryhmään mukaan ja sai seuraavan kauden päätteeksi kultamitalin kaulaansa. Kaudeksi 2018-2019 hän siirtyi Puijo Wolleyn riveihin, jossa hulppeat 189 cm pituutta omaava peluri oli mukana voittoisassa ykkössarjajoukkueessa, sekä seuran ensimmäisessä Liigajoukkueessa. Hän on aloittanut isänsä innoittamana lentopallon jo 10-vuotiaana Pieksämäen tsempissä. Siljan kehittymistä pelaajana on hidastanut loukkaantumiset ja nilkkavaivat, jotka nyt oletettavasti alkaa olla selätettynä.

- Odotan LP-vampulan joukkueelta hyvää ja kannustavaa fiilistä sekä hyvän joukkuehengen ylläpitämistä läpi kauden.

Silja Kosonen on kolmannen sukupolven lentopalloilija, jolla motivaatio ja asenne on kohdallaan

Julia nousee LP-Vampulan oman kehitysportaan kautta liigaympyröihin

Julia Seikkula on lahjakas ja potentiaalinen tulevien vuosien huippupelaaja, joka viime kaudeksi siirtyi Lapin Narvipallon kakkossarjasta LP-Vampulan ykkössarjajoukkueeseen, ollen mukana loppukaudesta Liigaryhmäsäkin muutaman ottelun verran. Kehittymisen myötä tulevalle kaudelle aukesi paikka Liigaryhmään, jossa odotetaan seuraavaa askelta kehityksessä.

- Fiilikset jatkosopparista on tosi hyvät! Viime kauden aikana muutamat kosketukset palloon liigakentillä antoi paljon lisää motivaatiota treenata ja kehittyä pelaajana.

- Odotan innolla kauden alkua ja kovia treenejä. Kuten myös yhtenäistä ja loppuun asti taistelevaa joukkuetta sekä tietysti kovien treenien myötä tapahtuvaa omaa kehitystä. Poikkeuksellinen tilanne antaa lisää mahdollisuuksia kotimaisten pelaajien kehittämiseen Suomen liigassa kausi alkaa poikkeuksellisesti varsin kotimaisvoittoisilla joukkueilla. Se sopii hyvin LP-Vampulalle, jonka strategiaan on menestystavoitteiden lisäksi alusta alkaen kuulunut myös kotimaisten kehityskykyisten ja -haluisten pelaajien kehittäminen ja kasvumahdollisuuksien luominen.

Näin LP-Vampula tiedotteessaan kommentoi uusia pelajiaan:

Aika näyttää mitä tämän kolmikon kanssa saadaan aikaiseksi, mutta se on selvää, että tämä kolmikko omaa potentiaalia paljon enemmän, kuin mitä sitä on saatu tähän mennessä esille.

- Veera Hämäläisellä on Kuusamon ulkomaalaisvoittoisessa ryhmässä peliaika jäänyt vähemmälle, vaikka edelliskauden loppukahinoissa loukkaantumisten myötä vastuuta tuli, josta Veera myös kiitti hyvillä esityksillä. Mielestäni Veera on jäänyt tasoonsa nähden turhan pienelle vastuulle. Tulevalle kaudelle LP-Vampulassa hänelle on tarjolla isompi rooli ja mahdollisuus Darkon luotsaamana kasvaa pelaajana, joka toivottavasti poikii menestystä.

- Silja Kosonen on 189 cm pitkä, iloinen ja innokas lentopallopelaaja, jolla tahdonvoima ja asenne on kohdallaan. Hän on saanut oppeja seurajoukkueiden lisäksi kotoaan, sillä hänen isänsä on entinen huippupelaaja ja maajoukkueratsu Henrik Kosonen. Siljan isoisä on varmasti kaikkien laji-ihmisten tunnistama legendaarinen huippuvalmentaja Reino Kosonen. Siljalla oli jo nuorena iso mahdollisuus murtautua liigaeliittiin HPK:n sopimuksen myötä, mutta kehitystä on loukkaantumiset hidastaneet. Tulevalla kaudella teemme kaikkemme, että vaivat olisi jo selätetty ja Silja nousisi tasolle, jonne hänellä selkeästi on potentiaali olemassa.

- Julia Seikkulasta odotamme seuraavaa LP-Vampulan kehitysportaan kautta kasvanutta läpimurtopelaajaa Suomalaiseen naislentopalloiluun. Hänessä on samankaltaista potentiaalia, kuin LP-Vampulassa Suomen huipulle nousseessa Iina Andrikopouloussa. Aika näyttää millaisiin saappaisiin Julia kasvaa, mutta kaikki on mahdollista, kunhan kehitykseen vaadittavaa työtä jaksetaan tehdä.

  Takaisin